Nyt olisi kansanedustajille käyttöä

Asumiskustannukset ovat Suomessa tunnetusti korkeat. Olisi luullut, että kaikki viranomaiset tekevät parhaansa, jotta asumisen hinta ei nouse nykytasosta. Verottaja on kuitenkin ollut sitkeä ja on onnistunut luomaan asuntomarkkinoille asumisen hintaa nostavan verotuspommin. Tähän pommiin astuvat tuhannet suomalaiset. Ansalankaa alettiin virittämään jo vuonna 2012 ja nyt se on lauennut: ensimmäiset verotuspäätökset ja täysin turhat lisälaskut lähtevät verovelvollisille lähiviikkoina.

Mistä on kysymys?

Harva ostaa asuntoa käteisellä, vaan tarvitsee siihen lainarahoitusta. Viime vuosina perinteisen henkilökohtaisen pankkilainan kilpailijaksi on tullut taloyhtiön ottama laina, ns. yhtiölaina. Se on kätevä rahoitusmuoto: laina neuvotellaan taloyhtiön toimesta ja kukin osakas vastaa lainasta omalla osuudellaan.  Tuhannet kotitaloudet ovat sitoutuneet yhtiölainoihin asuntoa ostaessaan. Sama käytäntö on putkiremonttien ja muiden isojen investointien kohdalla: taloyhtiö ottaa lainan ja kukin osakas vastaa omasta osuudestaan.

Kun asunnosta joskus luovutaan, niin myyntivoiton määrä lasketaan myyntihinnan ja hankintahinnan  erotuksena. Syntyneestä myyntivoitosta maksetaan pääomaveroa (30-34%).

Aikaisemmin oli käytäntö, että tätä veroa määrättäessä hankintahintaan lasketaan mukaan alkuperäinen sijoitus sekä pois maksettu lainaosuus. Korkein hallinto-oikeus (KHO) on kuitenkin tehnyt marraskuussa 2016 käsittämättömän päätöksen, minkä johdosta asunto-osakkeiden myynnistä maksettavan myyntivoittoveron käsittely muuttuu.

KHO:n päätöksen mukaan pois maksettua lainaosuutta ei automaattisesti voikaan laskea mukaan hankintahintaan. Tämä yllättää monet ja tämä yllätys on kallis. Uuden päätöksen soveltaminen on aloitettu verohallinnossa ja yllätyslaskuja on jo postissa.

Korkein hallinto-oikeus on tehnyt päätöksen, jota ei arkijärjellä voi ymmärtää

Siinä ei ole mitään uutta, että tuloverolain 45 §:n 1 momentin mukaan omaisuuden luovutuksesta saatu voitto on  veronalaista pääomatuloa. Se, mikä muuttui oli luovutusvoiton laskentakaava. Uuden tulkinnan mukaan lyhennettyä velkaa ei saa enää laskea osaksi hankintahintaa, mikäli taloyhtiön kirjanpidossa rahoitusvastikkeet (eli yhtiövelan lyhennykset) on kirjattu tuloslaskelmaan. Toinen vaihtoehto olisi kirjata ne taseeseen.

Taloyhtiön kirjanpitokäytännöstä riippuen asunnon myyjälle voi tulla turha kymmenien tuhansien eurojen lisälasku ”myyntivoitosta”, jota hän ei oikeasti ole saanut.

Esimerkki:  300.000 euron arvoisessa asunnossa on ostohetkellä yhtiölainaa 210.000 euroa ja ostajan muuten rahoittamaa osuutta 90.000 euroa. Ostaessaan asunnon ostaja sitoutuu lyhentämään yhtiölainaa ”kuten omaansa” ja maksamaan siitä aiheutuvat korot ja muut kulut. Näin tapahtuukin ja ostaja lyhentää velkaa rahoitusvastikkeen muodossa kuukausittain. Oheisessa taulukossa on osoitettu, että ongelmia saattaa olla edessä, kun asunnosta jossain vaiheessa luovutaan.

Tässä esimerkissä asunto myydään samaan hintaan, kun se oli aikanaan ostettu, eli aitoa myyntivoittoa ei synny euroakaan. Myyntivoittoveron määrä vaihtelee kuitenkin merkittävästi. Molemmissa tapauksissa asunnossa oli ostohetkellä yhtiölainaa 210.000 euroa ja myyntihetkellä asunto oli velaton eli velka oli kokonaan maksettu.

  • Tapaus A: Myyntivoittoveron määrä on 0 €.
  • Tapaus B: Myyntivoittoveron määrä on 70.200 euroa.

Tapaus A: Taloyhtiö kirjasi kerätyt rahoitusvastikkeet taseeseen, kun taas tapauksessa B ne kirjattiin tuloslaskelmaan. Tulokseen kirjaaminen eli ns. ”tulouttaminen” tarkoittaa sitä, että rahoitusvastikkeiden katsotaan teknisesti olevan taloyhtiön tilikauden tuloa. Oikeasti ne eivät ole tuloa, vaan pelkkä läpikulkuerä, sillä taloyhtiö lyhentää näillä varoilla yhtiölainaa pankille sovitussa aikataulussa.

Jokainen rahoitusvastiketta maksava maksaa siis asuntoonsa kuuluvaa velkaa pois. Kyse ei missään tapauksessa ole siitä, että taloyhtiö saisi tuloja osakkailta – käytännössä taloyhtiö toimii vain rahojen kokoajana ja tilittäjänä pankkiin päin.

On aika raju lopputulos, että taloyhtiön kirjauskäytännöstä johtuen toisen perheen asumiskulut nousevat 70.200  euroa (23%).

Miksi kirjauskäytäntöjä on kahdenlaisia?

Käsitykseni mukaan tämä uusi tulouttamiskäytäntö on mieluinen malli asuntosijoittajille. Se antaa niille mahdollisuuden vähentää kuukausittain maksetut rahoitusvastikkeet saamistaan vuokratuotoista. Tämä lienee pääsyy siihen, että kirjanpitokäytäntöjä on alettu taivuttelemaan.

Taivuttelemisesta on kyse, koska tarkkaan ottaen rahoitusvastikkeita ei saisi kirjata tuloksi, kun ne eivät tosiasiallisesti sitä ole. Onkin ihme, että tilintarkastajat eivät tähän asiaan ole laajemmin puuttuneet.

Ketkä tällä miinakentällä joutuvat kulkemaan?

Jos asunnon omistaja asuu itse kyseisessä asunnossa yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta, ei hän joudu maksamaan myyntivoitosta veroa lainkaan, joten on ihan sama miten kirjaukset on tehty. Häntä tämä asia ei siis koske. Jokaisen kannattaa varmaan kuitenkin toivoa, että ei tule avioeroa tai jotain muuta syytä, mikä pakottaisi myymään asunnon ennen tuota kahden vuoden määräaikaa.

Jos omistaa asunnon taloyhtiöstä, jossa rahoitusvastikkeet tuloutetaan, eikä itse asu vakituisesti tuossa asunnossa, niin maksetut rahoitusvastikkeet haihtuvat savuna ilmaan. Velka tietysti tulee lyhennettyä, mutta maksettua summaa ei saa laskea mukaan hankintahintaan, vaan niistä maksetaan aikanaan asunnosta luovuttaessa valtiolle ”myyntivoittoveroa”. Käytännössä siis maksetaan ensin velka pois ja sitten vielä pääomaveron muodossa lisälaskua valtiolle. Mitään vastinetta tuosta tilityksestä ei saa.

Tässä tilanteessa ovat esimerkiksi omaan käyttöönsä kakkosasunnon ostaneet henkilöt. He eivät saa kohteesta vuokratuottoja, maksavat yhtiövelkaa kuukausittain ja lopulta huomaavat että he eivät saa lisätä maksamaansa velkaosuutta hankintahintaan. Melkoisia ”myyntivoittoja” on tiedossa. Kannattaisi varmaan kakkosasunnon sijaan asua vaikka hotellissa.

Sijoittajien tilanne on helpoin. He voivat vähentää rahoitusvastikkeet vuokratuotoista, mutta heidänkin on hyvä ymmärtää, että kokonaistuotto heikkenee, kun asunnosta joskus luopuu. Silloin tulee maksettavaksi myyntivoittovero eikä hankintahintaan saa lisätä maksetun velan osuutta.

Oikeustaju on koetuksella

Mielestäni KHO:n päätös on sellainen, että sitä ei olisi koskaan pitänyt tehdä. Varmasti teknisesti löytyy perustelut, mutta asiallisesti niitä ei ole. Oikeustaju on koetuksella, kun lain tulkitsijat eivät uskalla katsoa asian todellista tilaa, vaan menevät teknisen pilkunviilauksen puolelle.

KHO:n päätöksestä ei voi valittaa. Verohallinnon on laitettava se toimeen nyt kun vuoden 2017 verotusta valmistellaan. Kysyin verhohallinnosta perusteluita tälle päätökselle ja pari virkamiestä totesi minulle, että heistäkin tuntuu todella pahalta toteuttaa tätä päätöstä käytännössä. Arkijärkisiä perusteluita ei löydy. Asioita ei ole mietitty ihan loppuun asti ja tuloksena on paljon harmia ja isoja laskuja ihan tavallisille kotitalouksille.

Oikeustaju on myös koetuksella, kun käy läpi ne vaiheet, jonka lopputuloksena tämä KHO:n kiistanalainen päätös on syntynyt.

  • Vuonna 2012 eräs kansalainen valitti myyntivoittoverotusta koskevasta päätöksestä. Siinä verottaja oli katsonut, että luovutusvoittoa laskettaessa hankintahintaan ei voinut sisällyttää maksettuja yhtiölainaosuuksia.
  • Verotuksen oikaisulautakunta hyväksyi kansalaisen tekemän valituksen. Maksetut yhtiölainaosuudet sai sittenkin laskea mukaan hankintahintaan.
  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö (eli käytännössä verottaja itse) ei tätä sulattanut ja valitti oikaisulautakunnan päätöksestä hallinto-oikeuteen.
  • Vuonna 2015 hallinto-oikeus hylkäsi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen. Hallinto-oikeus oli Verotuksen oikaisulautakunnan kanssa samaa mieltä ja totesi, että yhtiölainaosuus on osa osakkeiden hankintamenoa.
  • Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö ei vieläkään sulattanut tätä asiaa, vaan haki valituslupaa korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Se vaati alkuperäistä päätöstä palautettavaksi ja perusteli sitä mm. seuraavasti:

Jos rahoitusvastike on luettu asunto-osakeyhtiön kirjanpidossa tulosvaikutteiseksi eräksi, kysymys ei ole osakkeenomistajan suorittamasta pääomasijoituksesta yhtiöön eikä suoritettu määrä siten lisää osakkeiden hankintamenoa.

  • Marraskuussa 2016 korkein hallinto-oikeus hyväksyi Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön valituksen. Tuloutettuja yhtiölainaosuuksia ei saa lisätä hankintahintaan luovutusvoiton verotusta määrättäessä.

Perustelu on tekninen ja olisi mukava kuulla, mitä verottaja tai KHO ajattelee osakkeenomistajan maksujen pankille sitten olevan, jos ne pelkästä kirjaamiskäytännöstä johtuen eivät olekaan asunnon hankintaan liittyviä kulueriä. Olisi myös tärkeä kuulla, mikä on se yhteiskunnallinen etu, jota tällä verottajan ajattelumallilla ajetaan.

Kansanedustajia tarvitaan nyt apuun

Verottaja on nyt omasta halustaan pakotettu toimimaan KHO:n päätöksen mukaisesti. Toivon, että kansanedustajat perehtyvät tähän asiaan ja huomaavat siinä olevat valuviat ja ryhtyvät pikaisesti lainsäädännöllisiin toimiin asian korjaamiseksi. Millään muulla tavalla tästä ei päästä eteenpäin.

Tukitoimenpiteenä toivon, että kirjanpitolautakunta antaa ohjeistuksen taloyhtiöille siitä, millä edellytyksillä tapahtumia voidaan kirjata tilikauden tuloksi. Aika pian huomattaisiin, että pankille kuuluvat läpivirtauserät eivät ole aidosti tilikaudelle kuuluvaa tulosta.

***

Kirjoitus on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 2.3.2018

Kategoriat: 2018 Uusi Suomi -blogit, Politiikka | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Nyt olisi kansanedustajille käyttöä

EU yllättää – suoraa rahallista hyötyä suomalaisille!

EU-direktiivit tai yhteistyöhankkeet eivät useinkaan aiheuta sopntaaneja riemunkiljahduksia tai tunnetta siitä, että ”en malta odottaa” tuon päätöksen toteutumista. Nyt aiheuttaa.

Yle uutisoi EU-rahoitteisen Verkkojen Eurooppa –hankkeen vaiheista. Uutisessa kerrottiin, että ensi kesästä lähtien suomalaisella sähköisellä reseptillä voi ostaa lääkkeitä Virosta. Vuonna 2019 eResepti toimii myös Ruotsissa ja myöhemmin mahdollisesti jopa koko Euroopan laajuisesti.

Uutisen kommenteissa mainittiin, että uudistuksen myötä matkailijan elämä helpottuu. Kyllä varmaan, mutta tässä on kuitenkin kyse paljon suuremmasta asiasta: tämä uudistus tulee räjäyttämään koko lääkejakelun ja apteekkitoimialan.

Nyt on EU:sta hyötyä!

EU:ssa ymmärretään, että Euroopan taloudellinen hyvinvointi edellyttää älykkäitä, kestäviä ja yhteenliitettyjä digitaalisia verkkoja. Reseptien ja lääkejakelun sähköistäminen yli maiden rajojen on mainio esimerkki arkea hyödyttävästä yhteistyöstä. 

Meidän ei enää tarvitse kantaa huolta vanhentuneesta ja kalliista apteekkijärjestelmästämme, koska digitalisaatioon perustuva uudistus vähät välittää apteekkiprivilegiosta, hintaputkista tai viitehintasysteemistä. Asiakas voi jatkossa kilpailuttaa lääkeostonsa vaivattomasti.

Uudistuksen myötä asiakkaat voivat ostaa lääkkeet sieltä, mistä ne halvimmalla saavat. Tieto kulkee reaaliaikaisesti ja Kela-korvaus hoituu kuten ennenkin. Tuotteet voi tilata kotiovelle tai vaikkapa lähikauppaan toimitettuina. Kätevää.

Kun Viron viinaralli uhkaa hiipua, niin lääkeralli voi toden teolla alkaa. Kannattaa ehdottomasti ostaa halvemmat reseptilääkkeet virolaisesta apteekista tai verkkoapteekista ja pitää samalla peukkuja pystyssä, että portugalilaiset saavat tietojärjestelmänsä iskuun ja voivat ryhtyä mahdollisimman pian toimittamaan tavaraa suomalaisen eReseptin mukaisesti.

Digitalisoituva toimintamalli uudistaa Suomen apteekkiverkoston, kun asiakkaat ohjautuvat kilpailukykyisimmän palvelutuottajan luokse. eReseptin käytön laajentuminen hyödyttää apteekkien asiakkaita ja veronmaksajia. Lääkekulut pienenevät ja kilpailua tulee lisää myös itsehoitolääkkeiden ja muiden apteekkituotteiden kauppaan.

Valtionvarainministeri on varmasti mielissään siitä, että alentuvat kustannukset pienentävät myös verovaroin rahoitettuja lääkekorvausmenoja. Kolikon kääntöpuolena on tietysti se, että kotimainen apteekkibisnes hyytyy ja sen myötä yhteisöverotulot ja alv-kertymä pienenevät ja työpaikat vähenevät.

Kesko osoittaa jälleen kerran omaavansa strategista pelisilmää.

Keskon ja Oriolan uusi Hehku-terveyskauppaketju on oivallinen strateginen veto. Kilpailijat voivat olla aiheesta kateellisia. Näin ulkopuolisen silmin Hehkun käynnistyminen näyttää täydelliseltä ajoitukselta: Ketju on saatu sopivasti perustettua, kun suomalainen eResepti toimii vuonna 2019 Ruotsissa. Uutuuttaan hehkuva ketju voi kätevästi ohjata asiakkaitaan Ruotsissa toimivien Oriolan apteekkien ja –verkkoapteekin palveltavaksi.

Strategista pelisilmää on myös Yliopiston Apteekilla. Ei varmaan ole vahinko, että Yliopiston Apteekilla on Virossa kivijalkamyymälöitä ja verkkoapteekki. Sillä ja Hehkulla on oivallinen mahdollisuus kaapata melkoinen siivu kansainvälistyvästä lääkekaupasta. S-ryhmän strategisista vedoista ei ole näyttöä –ehkä hissukseen odottelevat tai sitten eivät ole lainkaan kiinnostuneita tästä miljardibisneksestä. Asiakasomistajana toivon, että S-ryhmäkin kertoisi jostain innovatiivisesta avauksesta tähän markkinaan liittyen. Aika alkaa käydä vähiin.

Ihmettelen myös poliittisten päättäjien strategisten avausten olemattomuutta. On harmi, että meillä Suomessa ei ole yhdistetty tätä eResepteihin liittyvää EU-kehityshanketta apteekkireformikeskusteluun sote-uudistuksesta puhumattakaan. Taitaa olla merkki siitä, että kokonaisuus ei ole kenenkään hallussa.

***

Artikkeli on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 22.11.2017.

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Apteekkireformi, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Talous ja bisnes, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa EU yllättää – suoraa rahallista hyötyä suomalaisille!

Romahduttaako Hehku apteekkareiden tulotason?

Kesko ja Oriola kertoivat tänään, että uusi 100 myymälän kokonaisvaltainen hyvinvoinnin ketju ”Hehku” avaa ensimmäisen toimipisteensä tammikuussa. Oriola on mielenkiintoinen yhteistyökumppani Keskolle: voimme odottaa, että ketjun valikoimassa tulee olemaan tuotteita, joita on tähän asti saanut vain apteekeista. Näyttää siltä, että markkinat uudistavat apteekkitoimialaa, kun poliitikot eivät sitä halua tehdä.

Uusi terveyden ja hyvinvoinnin kauppias hehkuttaa apteekkareiden poskia ja aiheuttaa kipunointia myös lobbareiden keskuudessa. Miten apteekkarit vastaavat kilpailuun, jos (ja kun) ne menettävät osan tuottoisasta vapaakauppatuotebisneksestään Hehkulle?

Ennustan, että apteekkareiden tulotaso tulee romahtamaan ja avunpyyntö eduskuntaan lähtee vielä ennen juhannusta. Ennustan, että apteekkarit tulevat pelottelemaan kansanedustajia lääkehuollon rapautumisella ja tulevat vaatimaan veronmaksajilta yhä enemmän rahaa oman tulotasonsa säilyttämiseen vedoten. Voi myös olla, että kun vuodelta 2017 määrätty apteekkivero erääntyy maksettavaksi 2018 kesäkuussa, niin monella apteekkarilla on vaikeuksia selvitä tuosta maksusta.

Nyt on se hetki, kun apteekkitoimialaa pitää uudistaa. Nopeasti ja läpikotaisin. On väärä ratkaisu tukea vanhentuneita ja kalliiksi osoitettuja apteekkiprivilegioon perustuvia toimintamalleja. On väärin väittää, että Apteekkireformi automaattisesti johtaisi lääketurvallisuuden tai lääkkeiden saatavuuden heikentymiseen.

KESKON JA ORIOLAN YHTEISTYÖ ON MIELENKIINTOINEN MAHDOLLISUUS

Toivottavasti Hehku ottaa valikoimaansa sellaisia vapaakauppatuotteita, joita on perinteisesti myyty vain apteekeissa. Tämä romuttaisi ikiaikaisen maan tavan, joka on estänyt aidon kilpailun hyvinvointisektorilla.

Odotan innolla ensimmäisen myymälän avautumista ja sitä, tarjotaanko meille kuluttajille esimerkiksi Bevita Eye –silmätippoja, Multivita –vitamiineja, Aqualan -perusvoiteita tai vaikkapa Rennietä närästykseen apteekkihintoja halvemmalla. Lisähyötynä se, että silmätipat saa kauppareissulla jopa 24/7 eikä apteekkiin tarvitse erikseen poiketa.

Apteekkireformi-kirjassani totesin, että kun vapaakauppatuotteita on tähän asti pidetty keinotekoisesti saatavilla vain apteekeissa ja kun niille on luotu vahva lääkkeellinen imago, on se johtanut tuotteiden ylihinnoitteluun. Esimerkkinä nikotiinivalmisteet: hinta putosi merkittävästi heti, kun tuotteet tulivat myyntiin myös apteekkien ulkopuolelle. Apteekit eivät kyenneet pitämään kiinni markkinaosuuksistaan, vaan menettivät bisneksen tehokkaammin toimivalle kaupalle. Toivottavasti Hehku lunastaa kuluttajien odotukset laajasta valikoimasta, paremmasta saatavuudesta ja kohtuullisesta hinnasta.

Kilpailun lisääntyminen murskaa apteekkareiden tulotason

Käsitykseni mukaan keskimääräisessä apteekissa vapaakauppatuotteista saatu tulos on noin 58.000 euroa vuodessa. Kun lisäksi tiedetään, että tyypillisesti apteekin rinnalla toimii vapaakauppatuotteiden myyntiin keskittyvä osakeyhtiö ja sen tulos on keskimäärin 92.000 euroa, tuottaa vapaakauppatuotebisnes tulosta apteekkarille vuositasolla keskimäärin noin 150.000 euroa. Voi olla, että puolet tai jopa yli puolet apteekkarin kokonaisansioista tulee tästä tuoteryhmästä.

Jos Kesko ja Oriola onnistuvat Hehkulla kaappaamaan vapaakauppatuotteiden markkinat, tarkoittaa se apteekkareille kylmää kyytiä: tulos romahtaa ja välillisesti myös lääkejakelun haavoittuvuus kasvaa.  Jos apteekkarit haluavat pitää kokonaisansioistaan kiinni, on heidän kyettävä kilpailemaan uusien toimijoiden kanssa ja toimintaa on kehitettävä ripeästi. Se on valitettavasti aika vaikeaa: vuosikymmeniä varjeltu privilegiomalli ja sen johdosta syntynyt toiminimikäytäntö eivät pärjää ketjuohjatuille, kansainvälisesti toimiville yrityksille. Ensimmäinen kohtalonkysymys on tuotteiden volyymiperusteiset hankintahinnat. Niissä neuvotteluissa yksittäinen apteekkari ei pärjää koko 100 myymälän ketjulle.

Pahoin pelkään, että ”apteekkialan turvaamiseksi” ehdotetaan reseptin toimitusmaksun nostoa tai jotain muuta lääkemyynnin hintakikkailua. Kansanedustajien on oltava tässä tiukkana: apteekkareiden tulosongelmia vapaakauppabisneksessä ei saa rahoittaa veronmaksajien ja lääkkeitä ostavien asiakkaiden kustannuksella.

Vapaakauppatuotebisneksen laajentaminen on ollut strateginen virhe 

Alalla on luotettu siihen, että Apteekkireformia ei tule, eikä privilegiosta luovuta.  On luotettu myös siihen, että päämiehet eivät uskalla antaa tuotteitaan kaupan valikoimiin laajemmin. Oriolan yhteistyö Keskon kanssa antaa viitteitä siitä, että nyt näitä ennen ”vain apteekista” –tuotteita saatetaan tuoda myyntiin myös Citymarkettien yhteyteen perustettaviin Hehku-myymälöihin. Kuluttaja kiittää.

Tuudittautuminen nykytilaan on johtanut apteekkialalla siihen, että lääkejakelua ei ole kehitetty riittävästi. Ahneus on voittanut, kun apteekit ovat laajentaneet toimintaansa ohi perustehtävän. Käsitykseni mukaan voiton maksimoimiseksi on perustettu apteekin kylkeen osakeyhtiöitä, jotka häpeilemättä hyödyntävät verovaroin tuetun apteekin asiakasvirtaa apteekkilupaan kuulumattomassa  bisneksessä. Myymälätilasta enää vain kolmasosa on osoitettu lääkemyynnille ja muu alue on pyhitetty muulle toiminnalle. Tämä ei ollut alkuperäisen privilegioidean tarkoitus. Apteekkarin oli tarkoitus keskittyä lääkemyyntiin, ei värivoiteen kauppaamiseen.

Toimialalla on siirretty laajasti tuotteita lääkestatukselta vapaakaupan puolelle, kun on uskottu, että kilpailu ei ylety tähän tuottoisaan liiketoimintaan. Esimerkiksi vitamiinit luokiteltiin ennen lääkkeiksi, mutta ei enää. Tämä kehitys on pienentänyt maksettavaa apteekkiveroa  ja kauppaa on voitu tehdä osakeyhtiön nimiin ohi Fimean valvonnan.

Vapaakauppatuotebisneksen laajentaminen on ollut strateginen virhe. Olisi varmaan kannattanut maksaa kiltisti apteekkivero ja siten pitää esimerkiksi vitamiinimyynti lääkemyyntinä. Apteekkareiden bisneksen haavoittuvuus kasvaa, kun laki ei suojaa vapaakauppatuotteita: Bevita Eye –silmätippojen myyntiin ei oikeasti tarvita apteekkilupaa.

LÄÄKEJAKELUPALVELU ON KILPAILUTETTAVA

Yhteiskunta ostaa apteekkarilta paikkakunnan lääkejakelupalvelun. Käytämme vuosittain miljarditolkulla euroja lääkejakelun ylläpitoon, mutta jostain syystä tätä palveluostoa ei ole koskaan kilpailutettu. Apteekkiprivilegiota ja kuluttajan kannalta haitallisia rakenteita on suojeltu härskisti välittämättä kuluttajan ja veronmaksajan edusta. Viime keväänä hallitus teki ”apteekkiuudistuksen”, joka ei oikeasti uudistanut mitään.

Apteekin perustehtävänä on toimittaa lääkkeet kuluttajalle riittävän neuvonnan saattelemana. Lisäksi se vastaa lääkkeiden saatavuudesta toiminta-alueellaan. Lääkkeitä kyllä toimitetaan ja neuvontaa annetaan, mutta viime kuukausina näimme, että riittävä saatavuus on tulkittu alalla naurettavaksi parin päivän mittaiseksi puskuriksi. Todisteena tästä se, että lääketukun toimitusongelmat johtivat paniikkiin kuluttajarajapinnassa jo yhdessä päivässä.

Perustehtävän toteuttaminen on kärsinyt alalla jo pitkään, kun apteekkarit ovat ryhtyneet rakentamaan apteekin ympärille rönsyjä ja kun voiton maksimointi on tullut toiminnan tavoitteeksi. Kansanedustajat näyttävät  erheellisesti luulevan, että kaupallisuus on kaukana apteekkibisneksestä.

Kun apteekkireformia seuraavan kerran käsitellään, niin toivon että kansanedustajat selvittävät nykyisen systeemin todelliset kasvot kustannustehokkuuden, toimivuuden ja moraalisen oikeudenmukaisuuden näkökulmista. Asianmukainen toimialan avaaminen ja ostettavien palveluiden kilpailutus voisivat tuottaa muutaman euron kuluttajan ja veronmaksajan kukkaroon.

***

Artikkeli on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -verkkolehdessä 15.11.2017

Kategoriat: Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Romahduttaako Hehku apteekkareiden tulotason?

Suomi100 -häpeä: Isänpäivä kielletty ja 10-vuotiaille kasvatusvastuu

Onko sääntö-Suomi jo saavuttanut maksimijärjettömyytensä? Hyvinvointiyhteiskuntaa on elvytetty pitkään, mutta valmista ei näytä tulevan. Ihmisten elämänhallinta heikkenee edelleen, syrjäytyminen lisääntyy, vanhemmuus on hukassa ja luottamus virkamiesten toimintaan vähenee.

Yhteiskunnallisia ongelmia on ratkottu kustannuslähtöisesti, vaikka rappion syy taitaa ollakin toisaalla: Joko viimein uskalletaan puhua virkamiesten päätösten sisällöistä ja niiden  vaikutuksista ihmisten elämään? Joko viimein uskalletaan vaatia julkiselta sektorilta palvelua, joka helpottaa elämää sen sijaan, että tulee tunne simputuksesta tai hallinnon mielivallasta ohi arkijärjen?

Kolme esimerkkiä:

  1. Kunnallisessa päiväkodissa on yhdenvertaisuuden vuoksi luovuttu isänpäivän vietosta, vaikka asia ei kuulu yhdenvertaisuuskäsitteen piiriin.
  2. Vanhemmilla on vastuu alaikäisestä ja hänen kehityksestään, mutta heillä ei ole  tiedonsaantioikeutta lapsen terveystietoihin tai pääsyä hoitoneuvotteluihin.
  3. Virkamiesten halu palvella kansalaisia on katoava luonnonvara: ”Mieluummin sakot sadoille ihmisille kuin yksi tiedote viranomaiselta. Oppiipahan parkkeeraamaan.”

 

KUNNALLISESSA PÄIVÄKODISSA ON LUOVUTTU ISÄNPÄIVÄN VIETOSTA

Kahdessa helsinkiläisessä päiväkodissa on päätetty luopua isänpäivän vietosta ja tilalle on otettu läheisenpäivän viettäminen. Mielestäni päätös on väärä ja huonosti perusteltu ja se jouduttaa hyvinvointiyhteiskunnan rapautumista.

Päätös on väärä sen vuoksi, että isänpäivä on tärkeä isää ja lasta yhdistävä ja vanhemmuutta tukeva perinne. Siitä luopuminen on haitallista niin lapselle kuin vanhemmillekin. Päätös on huonosti perusteltu, koska argumenteissa on asiavirheitä ja näyttää siltä, että kunnallista varhaiskasvatusorganisaatiota käytetään ideologisen propagandan levittämiseen.

Helsingin kaupungin viestintäpäällikkö sanoi Iltalehden uutisessa, että ”läheisenpäivän tavoitteena on, että kaikkia perheitä kohdeltaisiin tasapuolisesti”.

Lisäksi päiväkodin johtaja totesi päätöksensä perusteluna, että ”Helsingissä on hyvin monenlaisia perheitä”. Hän vetoaa varhaiskasvatuksen opetussuunnitelmaan sanoen, että ”kaikki lapset ovat yhdenvertaisessa ja tasa-arvoisessa asemassa. Kaikilla lapsilla on mahdollisuus osallistua kaikenlaiseen toimintaan, riippumatta perhetaustasta.”

Tasapuolisuus, tasa-arvo, yhdenvertaisuus ja syrjintä ovat termejä, joita käytettäessä näyttää olevan mahdollista tehdä vaikka kuinka villejä päätöksiä. Mainitut asiat ovat ehdottoman tärkeitä, mutta niitä ei saa hyväksikäyttää väärin perustein ja väärissä asiayhteyksissä.

Yhdenvertaisuus on perusoikeus ja sillä tarkoitetaan sitä, että kaikkien ihmisten on oltava lain edessä yhdenvertaisia eikä heitä ei saa asettaa eri asemaan (esimerkiksi opiskelupaikan saannissa tai työnhaussa) ilman hyväksyttävää syytä.

Missään yhdenvertaisuutta käsittelvässä laissa ei sanota, että kaiken julkisen toiminnan on oltava tasapäistävää tai kaikilta olosuhteiltaan samanlaista kaikille. Yhdenvertaisuus ei siis tarkoita sitä, että ”jos jotain ei minulla ole, ei sitä saa muillakaan olla”.  Tasa-arvoperustelu puolestaan liittyy sukupuolten välisiin kysymyksiin, ei tässä puheena olevaan asiaan.

Myöskään syrjinnästä ei tässä yhteydessä ole kysymys. Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus määrittelee selkeästi, että erilainen kohtelu ei ole automaattisesti syrjintää. On väärin väittää, että tasa-arvoisuus ja yhdenvertaisuus syntyvät vain silloin, kun toiminta on kaikille täsmälleen samansisältöistä. Varsinkin kun toiminnan sisältökriteerit ovat päättäjän oman ajattelun tulosta. Nyt päätöksen kohteena on isänpäivä. Onko seuraava tasapäistämisen aihe laulutaito? Päiväkodissa ei jatkossa enää lauleta, koska kaikilla ei ole yhtä hyvää lauluääntä? -Tiedän, korni vertaus, mutta kornia on isänpäivän kieltäminenkin yhdenvertaisuuteen ja tasapuolisuuteen vetoamalla.

Itse asiassa viranomaisten olisi isänpäivän kieltämisen sijaan ryhdyttävä puolustamaan isänpäivän viettoa. Nimittäin perhe kaikissa sen ilmenemismuodoissaan on ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 16. artiklan mukaan ”yhteiskunnan luonnollinen ja perustava ydinosa ja sillä on oikeus yhteiskunnan ja valtion suojaan. Valtiolla on velvollisuus suojata ja tukea perhettä ja sen hyvinvointia.”

Mielestäni lapsella on oikeus olla ylpeä perheestään – on se sitten perinteinen ydinperhe, isätön, äiditön, kaksi-isäinen tai kaksiäitinen perhe. Isättömiä perheitä ei saada isällisiksi sillä, että lopetetaan isänpäivän vietto tai että systemaattisesti ohitetaan keskustelu isän merkityksestä lapsen elämässä. Meillä on tabuja ja keskustelusta piilotettuja aiheita jo ihan riittävästi, ei keksitä niitä lisää.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8. artikla sanoo, että ”jokaisella on oikeus nautia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta”. Siis myös perinteisillä ydinperheillä on oikeus nauttia perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Nyt tehty päätös tuntuu siltä, että tätä kunnioitusta ei ole kaikkia perheitä kohtaan, vaikka päiväkodin johtaja niin väittääkin.

Lapselle on kiistatta hyötyä läheisestä isäsuhteesta ja isä tarvitsee tukea vanhemmuuteensa. On tärkeää, että jatkossakin askarrellaan isänpäiväkortteja ja että isänpäivää juhlitaan. Ne, joiden elämässä isää ei ole, voivat hyvin tehdä läheisenpäiväkortin jollekin itselleen tärkeälle henkilölle. On mielikuvituksen tai hyvän tahdon puutetta, jos päiväkodissa ei ymmärretä, että nämä kaksi teemaa voidaan käsitellä rinnakkain samaan aikaan ilman, että kummaltakaan lapsiryhmältä (isälliset – isättömät) otetaan mitään arvokasta pois.

On erikoista, että näin ideologisia linjauksia voi tehdä kaupungin palvelutarjonnassa ilman demokraattista päätöksentekoprosessia. Yksi virkamies voi linjata toimintaa oman ajattelunsa mukaisesti. Ei kannata ihmetellä, jos vanhemmat alkavat yhä tarkemmin vertailemaan päiväkotien käytäntöjä ja niissä vallitsevia asenneilmastoja.

VANHEMMILLA VASTUU ALAIKÄISESTÄ, MUTTA EI KEINOJA VASTUUN KANTAMISEEN

Ylen uutisessa kerrottiin, että äiti ei voinut varata hammaslääkäriä 10-vuotiaalle lapselleen, koska vallitsevan käytännön mukaan vanhemmilla ei ole pääsyä lastensa terveystietoihin eikä oikeutta olla aktiivinen osapuoli lapsen asioissa.

Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut, että 10 vuotta täyttäneen terveystietoja ei anneta vanhemmille OmaKanta –palvelusta. Kunnissa ja kuntayhtymissä on viranomaisten toimesta laajennettu käytäntöä pidemmälle kaikkeen terveystietoon (ja moneen muuhunkin lasta koskevaan tietoon).

Viranomaiset siis ihan pokkana väittävät, että 10 vuotta täyttänyt lapsi on kypsä päättämään omista terveysasioistaan.

Laki sanoo, että lasta on hoidettava yhteisymmärryksessä lapsen kanssa. Tämä on hyvä linjaus, mutta viranomaisten käytäntö, jonka mukaan alaikäisestä vastuussa oleva vanhempi ohitetaan täysin, on kestämätön. On aika rajua, jos lapsen todetaan esimerkiksi kärsivän mielenterveyden häiriöstä ja hän saa siihen lääkkeet, siitä ei kerrota vanhemmille.

On varmasti tilanteita, jolloin on perusteltua olla kertomatta lapsen tilasta vanhemmille, mutta näiden olisi oltava poikkeuksia. Ei voi olla lastemme etu, että vanhemmat eivät ole mukana heidän elämässään. Viranomaisten ei pidä suunnitella toimintamalleja poikkeustilanteita priorisoiden. Se on tuhoisaa niin vanhemmuuden kuin turvallisen lapsuuden näkökulmasta katsottuna.

Tiedän tapauksen, jossa eräs äiti kertoi sattumalta saaneensa tietää, että koululääkäri oli määrännyt nuorelle rauhoittavia lääkkeitä koulujännityksen vuoksi. Nuori oli hankkinut nämä lääkkeet ja käytti niitä päihtymistarkoituksessa, sillä mitään koulujännitystä ei oikeasti ollut olemassa. Mietin vain, kenellä on vastuu, kun noin rajuja juttuja tapahtuu vanhempien tietämättä? Onko yksilön tietosuoja viety liian pitkälle, kun huoltaja siirretään sivuraiteille ja viranomaiset tekevät elämänmittaisia päätöksiä huoltajaa kuulematta?

Yksilönsuojan ylisuojelu vaikuttaa muihinkin kuin vain lapsiin. Tuttavani yritti mennä tervehtimään dementoitunutta ystäväänsä. Vierailu ei onnistunut, koska kunnallisessa dementiakodissa ei suostuttu kertomaan ”onko kyseinen henkilö laitoksessa potilaana”. Tilanne ei ratkennut, vaikka tuttavani vakuutti tietävänsä potilaana olosta. Hänelle olisi pitänyt vain avata oikean osaston ovi. Ovi ei auennut, eikä dementoitunut vanhus saanut tavata ystäväänsä. Onkohan yksityisyyden suoja viety tässäkin vähän liian pitkälle? Ovatko virkamiehet osaamattomia vai virkavirheen pelon lamauttamia?

VIRKAMIESTEN HALU PALVELLA KANSALAISIA ON KATOAVA LUONNONVARA

Helsingin Sanomat uutisoi Vantaan pysäköinninvalvonnasta ja liikennesuunnittelusta. Vantaankosken liityntäparkkiin liittyen oli päätetty, että vastedes aluella on käytettävä pysäköintikiekkoa. Vuosikausia aluella pysäköineet eivät marraskuun pimeydessä huomanneet pienen lisäkilven asennusta ja lopputuloksena oli pysäköinninvalvonnan riihipäivä: 116 autosta 113 sai sakot pysäköintikiekon puuttumisen vuoksi!

Tässä tapauksessa halu palvella kansalaisia oli nolla niin liikennesuunnittelun kuin kunnallisen pysäköinninvalvonnankin osalta. Vastuuvirkamiehet sanoivat kysyttäessä, että ”pykäliä on noudatettu” eivätkä nähneet tarvetta ”millekään tiedottelulle”. Sakottajat tosin osasivat olla heti paikalla, kun lisäkilpi asennettiin. Kenellekään ei tullut mieleen laittaa alueelle ilmoitusta muuttuneesta käytännöstä.

Ihan oikeasti, miten virkamiehille saataisiin kasvamaan halu palvella asukkaita? Tässä tapauksessa virkamiesten palvelun prioriteettina tulisi olla joustava liikenne ja sujuva pysäköinti. Maksimisakotus ei saisi olla toimintaa ohjaava motiivi.

***

Artikkeli on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 2.11.2017.

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Suomi100 -häpeä: Isänpäivä kielletty ja 10-vuotiaille kasvatusvastuu

Sampsa Katajan kiinteistöveroideassa on mittakaavavirhe

Aamukahvi meni väärään kurkkuun, kun luin Sampsa Katajan mielipidekirjoituksen kiinteistöverosta (HS 15.10.2017). Tekstiä lukiessa tuli mieleen, että eikö kirjoittaja ymmärrä, mistä hän puhuu, vai sekottaako hän asioita tarkoituksellisesti.

Hän väitti mm. seuraavaa:

  • kiinteistövero on varallisuusvero
  • on oikein, että ökytalossa asuva maksaa luksuksesta
  • kiinteistöveroa voisi korottaa ja kertyneiden varojen myötä syntyisi mahdollisuus alentaa työn verotusta.

Kiinteistövero ei ole varallisuusvero tai luksusvero

Kiinteistövero on kiinteistön omistukseen perustuva vero, jonka kiinteistön omistaja maksaa kiinteistön sijaintikunnalle. Katajan tekstiä lukiessa syntyy vääristynyt mielikuva siitä, että asia koskettaisi vain omissa omakotitaloissa asuvia. Totuus on toinen. Tältä verolta ei välty kukaan. Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Talous ja bisnes, Yhteiskunta | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Sampsa Katajan kiinteistöveroideassa on mittakaavavirhe

Toimintatavan muutos, joka tuo jopa 170 euroa/kk lisää rahaa eläkeläiselle

Lähes kaikissa poliittissa keskusteluissa mainitaan huoli eläkeläisten pärjäämisestä: esillä on  mm.  niiden pienituloisten eläkeläisten ongelmat, joiden ”pitää valita ostaako lääkkeitä vai ruokaa”. Puhutaan myös ikääntyneiden toimintakyvyn heikentymisestä aiheutuvista pärjäämishaasteista ja kotiin vietävien palveluiden riittävyydestä.

Myös kolikon toinen puoli on aktiivisesti esillä: päättäjät tietävät, että väestön ikääntyminen kasvattaa julkisen talouden kuluja. Puhetta on paljon, innovatiivisia kehittämisideoita on kuultu vähemmän. Uusia ratkaisuja eläkeläisten taloudelliseen ahdinkoon tai arkipäivän selviytymiseen ei ole juurikaan löydetty. Muutaman euron korotukset eläkkeisiin vaativat edelleenkin vuosikausia kestävän poliittisen väännön eikä apteekkireformiakaan haluta tehdä, vaikka sen myötä lääkekustannukset voitaisiin saada alenemaan.

Seuraavissa kappaleissa esittelen idean, joka voidaan ottaa käyttöön heti, eikä se vaadi kalliita infrainvestointeja. Toteutuessaan se säästää sote-menoissa ja lisää eläkeläisen ostovoimaa.

Tästä käynnistyy toivottavasti myös keskustelu siitä, voimmeko me kansalaiset lisätä omaa aktiivisuuttamme hyvinvointiyhteiskunnassa? Käsitykseni mukaan olemme laitostuneet odottamaan rahallista tukea ja julkisen sektorin huolenpitoa elämän eri käänteissä. Lukuisat tukimuodot alkaen lapsilisistä ja opintotuesta aina ikäihmisten ateriatukeen otetaan annettuina ja keskustelua käydään vain tuen lisäämisen puolesta. Aivan liian usein jätämme oman arkisen pärjäämisemme yhteiskunnan huoleksi, vaikka vaihtoehtojakin olisi tarjolla.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Politiikka, Yhteiskunta | Kommentit pois päältä artikkelissa Toimintatavan muutos, joka tuo jopa 170 euroa/kk lisää rahaa eläkeläiselle

Touko Aallon harkintakyky ei riitä pääministerin tehtävään

Vihreät haluavat suurimmaksi puolueeksi ja tänään Ylen Ykkösaamussa saatiin esimakua siitä, mitä tuleman pitää, jos Vihreistä tulee pääministeripuolue. Niin vaarallista oli tämän tuoreen puheenjohtajan puhe, että se ansaitsee huomiota myös blogi-kirjoituksen muodossa.

Ymmärtääköhän Touko Aalto sanojensa vakavuuden? Ylen tv-haastattelussa hän totesi mm. seuraavaa:

  • Jyväskylässä tapahtunut poliisin työn estäminen Salmirannan vastaanottokeskuksessa oli hänen mielestään ok. Aalto kuittasi sen olleen viatonta kansalaistottelemattomuutta. Hän käytännössä sanoi, että poliisin työn estäminen omaa harkintaa käyttäen on oltava mahdollista.
  • Hän antoi ymmärtää, että jos jonkun mielestä laki tai viranomaisen päätös ei tunnu olevan  oikein, niin sitä on voitava rikkoa.
  • Hän antoi myös ymmärtää, että lain rikkominen on ok, jos on epäilys siitä, että viranomaisprosessissa saattaa tapahtua virhe. Viranomaisten päätöksistä ei siis hänen mielestään tarvitse välittää.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Yhteiskunta | Kommentit pois päältä artikkelissa Touko Aallon harkintakyky ei riitä pääministerin tehtävään

Suomi on lääketukkukaupan tuloksentekoparatiisi

Lääkkeiden saatavuus puhuttaa laajasti juuri nyt. Lääketukun toimitusvaikeudet ovat nostaneet apteekkikeskustelun jälleen pinnalle: meillä on reformia vaativa apteekkijärjestelmä niin tukkukaupan kuin vähittäiskaupankin näkökulmasta katsottuna. Nyt on tukkukaupan vuoro olla keskustelun kohteena.

Kirjassani ”Apteekkireformi – reilua kilpailua ja halpoja lääkkeitä” olen pohtinut Suomessa vallitsevaa aivan poikkeuksellista lääketukkukaupan yksikanavajakelua ja siitä aiheutuvia ongelmia. Käsitykseni mukaan lääketukkukaupan yksikanavajakelu ja hankintahinnan sääntely nostavat tuotteiden hintoja.

Pitääkö lääketukkukaupan yksikanavajakelu kilpailijat loitolla?

Suomessa lääketukkumarkkinat ovat kahden kauppa: Tamro Oyj:llä on 54 %:n ja Oriola Oy:llä on 46 %:n markkinaosuus lääkemyynnistä. Tukut vastaavat myös vapaakauppatuotteiden jakelusta asiakkaidensa toimeksiannosta. Tamro Oyj kuuluu Phoenix-konserniin, joka on Euroopan johtava lääkejakelija. Oriola Oy puolestaan on kansainvälisesti toimivan Oriola-KD Oyj:n tytäryhtiö.

Alalla on kokemuksia tilanteista, joissa uudet, markkinoille pyrkineet  tuotteet (ja niihin liittyvät lääkeyritykset)  on systemaattisesti pidetty pois markkinoilta valikoima- ja hankintapäätösten avulla. Toiminta vaikuttaa siltä, että maan tapa –käytännöt vahvistavat tuttujen yhteistyökumppaneiden asemaa. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että kun markkinoille pyrkivä lääkeyritys tarjoaa rinnakkaislääkkeeksi hyväksytyn tuotteen markkinoille, sitä ei tilata apteekkeihin. Tämä ei ainakaan ole kuluttajan etu. Eikä se kuulosta ihan toimivalta markkinataloudeltakaan.

Suomessa on käytössä hankintahinnan sääntelymekanismi, jolla turvataan valmistajien ja tukkujen kannattava toiminta (vaikka ainakin maailmalla lääkefirmat ovat erityisen kannattavia ilman valtion suojeluakin) ja toisaalta pyritään sääntelemään tuotteiden hintaa. Monopolikäytännöistä johtuen nämä jäykät rakenteet näyttävät toimivan kuluttajan etua vastaan. Päättäjien kritiikittömyys apteekkitoimialan rakenteita kohtaan konkretisoituu erityisen hyvin tässä yhteydessä.

En löydä uskottavaa selitystä sille, että valtion tulisi tukea lääketukkukauppojen tuloksen muodostamista. Kela-korvaukseen oikeuttavien lääkkeiden tukkuhinnat vahvistetaan viranomaisten toimesta ja tässä yhteydessä hintaan sisällytetään myös tukkukaupan voitto.

Yksinkertaisinta olisi säännellä vain lääkkeiden maksimihintoja asiakkaille ja siten suojella kansalaisia hintojen nousupaineilta. Kannattavuushuolet tulisi jättää niin vähittäiskaupan (apteekit) kuin tukkuportaankin (lääkeyritykset) huoleksi.

 

Perustelen tätä kahdella tavalla:

  • Muualla ei ole käytössä yksikanavajärjestelmää eikä tukku- ja vähittäisportaan symbioosia siten kuin meillä on.
  • Yksikanavajärjestelmässä valtion “hintaohjauksesta” hyötyy erityisesti tukkukauppa: Sen tarvitsee neuvotella vain yhden toimijan kanssa siitä hinnasta, millä se suostuu tuottamaan tukkutoimintaa. Jos lääke olisi myynnissä useamman tukun kautta, muodostuisi palkkioneuvotteluihin kilpailutilanne. Nyt niin ei tapahdu.

 

Tuloksentekoparatiisi

Sen lisäksi, että apteekkien toiminta on luvanvaraista, niin lääkkeiden myyntikatetta säädellään asetuksella. Lääkkeiden vähittäismyyntihinta määräytyy tukkuhinnan, apteekille varmistetun myyntikatteen, arvonlisäveron sekä toimitusmaksun perusteella. Nämä kaikki hintaelementit ovat säänneltyjä eriä. Tukkuhintaa säännellään Kela-korvattavien lääkkeiden osalta (90 % lääkkeistä). Kun lääke halutaan sairausvakuuutuksen lääkekorvauksen piiriin, viranomaiset vahvistavat sille tukkuliikkeen ehdotuksesta tukkukaupan katteen sisältävän ”kohtuullisen hankintahinnan”.

Suomessa käytössä oleva toimintamalli generoi hintapaineita ja luo maaperää intressiristiriitojen syntymiselle. Hintapaineista saadaan käsitys vertaamalla esimerkiksi Oriola-KD:n tulostietoja Suomen ja Ruotsin toiminnoissa. Esimerkiksi Oriolan lääkkeiden tukkukaupan käyttökate oli vuonna 2015 Ruotsissa 1,9 % ja Suomessa 5,6 %. Vastaavasti lääkkeiden tukkukaupan liikevoitto oli Ruotsissa 1,6 % ja Suomessa 4,6 %.

Lääketukkukauppa on siis Suomessa selvästi tuloksellisempaa kuin Ruotsissa. Veronmaksajana ihmettelen, miksi suostumme ylläpitämään moista käytäntöä. Miksi ihmeessä ajattelemme, että lääketukkujen tulosta tulee viranomaisten toimesta tukea? Erityisen tärkeäksi kysymys nousee, kun tiedetään, että ala itse toimii käsitykseni mukaan siten, että se pitää uudet tukut pois markkinoilta ja pois tämän kateautomaatin ulottuvilta.

Edellä käytetyt luvut on otettu Oriola-KD Oyj:n pörssitiedotteesta (5.2.2016) ja Oriola Oy:n Patentti- ja Rekisterihallitukselle toimittamista tulostiedoista.

Ihmettelen myös, miksi ministeriöissä ei ymmärretä että useita prosenttiyksiköitä kalliimmat hankintahinnat automaattisesti hilaavat kuluttajahintoja ylöspäin vähittäismyyntihintaa laskettaessa. Laskun maksajana on kuluttaja ja Kela-korvauksen osalta veronmaksaja.

Näyttää siis siltä, että Suomessa on mahdollista saada tuotteista selvästi parempi hinta kuin naapurimaassa Ruotsissa. Hankintahinnan korkeampi lähtötaso vaikuttaa luonnollisestikin myös vähittäismyyntihintaa nostavasti. Todettakoon, että toisen tukkukaupan, eli Tamron toiminnasta ei ollut tätä kirjoitettaessa kirjoittajan saatavilla vastaavaa vertailukelpoista informaatiota.

Lisäevidenssiä yksikanavajakelun tukkukaupalle tuottamasta lisähyödystä saadaan Oriola-KD Oyj:n pörssitiedotteen kohdasta ”Riskit”. Siinä yhtiö toteaa mm. seuraavaa: ”Yksikanavajakelun osuus lääkejakelumarkkinasta saattaa pienentyä nopeasti, mikä saattaa heikentää toiminnan kannattavuutta ja johtaa tukkutoiminnan uudelleenjärjestelyyn.” Yksikanavajakelu on siis käytäntönä monikanavajakelua tuottoisampaa myös yrityksen itsensä toteamana. Jo pelkästään tämän lausuman pitäisi herättää päätöksentekijät miettimään järjestelmän mielekkyyttä.

Korostan, että en tällä kirjoituksellani syytä tekstissä mainittuja yrityksiä mistään epäasiallisesta toiminnasta. Ne tekevät menestyksellisesti työtään toimintaympäristössä, jonka poliitikot ovat heille Suomessa järjestäneet. Toiminnan analyysillä on tarkoitus herättää päättäjät pohtimaan sääntelyyn liittyvien sivuvaikutusten merkitystä ja päivittämään käytännöt nykyaikaan sopiviksi ja kansalaisten etua palveleviksi.

***

Kirjoitus on otos teoksesta ”Apteekkireformi”. Minna Isoaho 2016.

Artikkeli on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -verkkolehdessä  8.9.2017

Kategoriat: Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Suomi on lääketukkukaupan tuloksentekoparatiisi

SAK hyökkää yrittäjien kimppuun härskillä tavalla

SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoitti blogin ”Verotus sorsii palkkatyötä”.

Jutussa rinnastetaan ihan pokkana palkkatyö ja yrittäjän tekemä työ eikä vaivauduta miettimään, mitä käytännön eroa näillä työntekomuodoilla on.

Sopivasti osatotuuksia yhdistellen Kaukoranta päätyy väittämään että verotus suosii yrittäjyyttä palkansaajien kustannuksella. Hän on jopa sitä mieltä, että useimmat ihmiset ovat tuottavampia palkansaajina kuin yrittäjinä ja on huolissaan verotuskäytäntömme yrittäjyyteen ohjaavasta vaikutuksesta.

Anteeksi nyt, mutta Kaukorannan blogissa olleet väitteet ja johtopäätökset ovat pöyristyttävän yksinkertaisia ja mielestäni myös virheellisiä. Tässä muutama esimerkki:

  • Palkkatyössä sosiaaliturvamaksut jakautuvat palkansaajan ja työnantajan maksamiin maksuihin. Kaukoranta laskee esityksessään palkansaajan tappioksi työnantajan maksamien sosiaaliturvamaksujen osuuden! Yrittäjät maksavat itse kaikki sosiaaliturvamaksut ja olenkin monesti ajatellut, että olisi ihan kiva, jos joku muu maksaisi osan eläkemaksuistani kuten palkkatyössä tapahtuu.
  • Kaukoranta päivittelee sitä, että yrittäjän maksaessa 100%:sesti oman eläketurvansa, hän voi halutessaan alivakuuttaa itsensä. Hän ei tule kertoneeksi lukijoille, että alivakuuttaminen johtaa siihen, että yrittäjälle ei kerry eläkettä maksettavaksi. Yrittäjä kantaa vastuun itsestään ihan loppuun asti. Hän ei myöskään kerro sitä, että yrittäjien on lakisääteinen pakko maksaa minimimäärä YEL-maksua (noin 2000 euroa vuodessa), mutta sillä ei saa käytännössä mitään eläketurvaa.
  • Kaukoranta pitää epäkohtana sitä, että yrittäjävähennys keventää yrittäjien tuloverotusta suhteessa palkansaajiin. Hänen mieleensä ei tule edes tässä vaiheessa miettiä yrittäjien tekemien työtuntien määrää suhteessa palkkatyöhön. Esimerkiksi maatalousyrittäjät tekevät vuodessa yli 100 päivää enemmän töitä kuin palkkatyöläiset.
  • Kaukoranta syyllistää yrittäjiä siitä, että heillä on ”mahdollisuus muuntaa osa tuloistaan kevyemmin verotetuiksi osingoiksi”. Kaukoranta sekoittelee puuroja ja vellejä oikein kunnolla erityisesti tässä yhteydessä. Soisi hänen ymmärtävän kokonaisuuden ja jättävän edes tämän väitteen pois blogistaan.

Tekstissä käydään rajusti yrittäjien kimppuun tyylilajina osatotuuksien heittely populismin toivossa. Tekstissä vertaillaan vertailukelvottomia asioita toisiinsa ja poimitaan ”faktoja” sieltä täältä kokonaisuudesta irroittaen.

Yksityishenkilöille oman viiteryhmän asioiden häikäilemätön edistäminen olisi sallittua, mutta SAK:n pääekonomistilta odottaisi edes jonkinlaista kansantalouden ekosysteemin ymmärrystä ja vastuuta sanoistaan. Jos SAK aikoo jatkossa pyrkiä haavoittamaan yrittäjien asemaa ja toimia Kaukorannan ideoiden puolesta, niin tässä muutama kysymys heille vastattavaksi:

  1. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät luopumaan kokonaan sosiaaliturvastaan ja onko samalla ok, että jokainen työntekijä maksaa jatkossa itse omat työkalunsa, koulutuksensa ja järjestää itselleen oman työterveyshuollon?
  2. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että työntekijä huolehtii jatkossa itse eläketurvansa kartuttamisesta?
  3. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että palkkaa ei makseta lainkaan sellaisina kuukausina, kun myynti on ollut odotettua vähäisempää?
  4. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että töissä ollaan käytännössä 24/7/365 eikä työaikaa erotella vapaa-ajasta eikä loma-ajalta saa palkkaa?
  5. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että huonoina aikoina työntekijät ottavat henkilökohtaista lainaa ja antavat esimerkiksi oman kotinsa pankille vakuudeksi, jotta firma pysyy pystyssä?

Eikö SAK:ssa tiedetä, että valtaosa uusista työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin? Työntekijöiden etujen vaalimisessa kannattaisi varmistaa, että yrittäjät pärjäävät ja voivat työllistää. On aikamoinen virhearvio luulla, että yrittäjiä kampittamalla luotaisiin työntekijöille parempaa tulevaisuutta.

***
Artikkeli on julkaistu Uusi Suomi -verkkolehdessä 18.8.2017.

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Ay-liike, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa SAK hyökkää yrittäjien kimppuun härskillä tavalla

Välivuosi vie työpaikan

”Gaudeamus igitur. Juvenes dum sumus.” kajahtaa lukioiden juhlasaleissa valmistuneiden kunniaksi.

Laulussa katsotaan toiveikkaasti tulevaisuuteen ja riemuitaan siitä, että ”vielä on suonissamme tulta”. Toisaalta jo heti ensimmäisessä säkeistössä muistutetaan elämän rajallisuudesta – siitä, että jossain vaiheessa ”meidät perii multa”.

Ylioppilasjuhlien ja yliopistojen tilaisuuksien lisäksi tämän keskiaikaisen juomalaulun soisi kajahtavan myös eduskunnassa. Ei siksi, että juhlittaisiin eduskunnan saavutuksia ja riemuittaisiin sen valoisasta tulevaisuudesta, vaan siksi, että jostain saataisiin päättäjienkin suoniin tulta.

Päättäjät ovat vieraantuneet vastuustaan ja etääntyneet kansastaan. Politiikassa on aina ollut kysymys vallasta ja sen tavoittelusta. Mutta nykypäättäjät eivät näytä käyttävän valtaa kansan hyväksi, vaan omien poliittisten peliensä pönkittämiseksi. Päätösten laadulla ei ole väliä eikä päätösten seuraamuksista kanneta huolta.

Eduskunnan ja hallituksen kevättodistus on surkea. Ehdot tuli monesta aineesta, viimeisimpänä alkoholilain muutoksesta. Uusiksi meni ja pienpanimoille tuli tilamyyntiin välivuosi. Omatunto ei Arkadianmäellä kolkuttanut, kun kapuloita heitettiin rattaisiin. Alan yrittäjät luottivat jo sovittuun: investoivat ja palkkasivat väkeä töihin. Mutta turhaan, uusille työpaikoille voidaan nyt sanoa hyvästit.

Panimoyrittäjien tuskaa ehkä lievittää hiukan se, että he eivät ole yksin. Myös kuntapuolella pelataan valtapeliä samoin säännöin. Länsimetron päätöksenteon ja johtamisen virheet maksavat pienyrittäjille mansikoita, mutta poliittisia vastuunkantajia ei näy missään. Edes sympatiaa ei heru autioille metroasemille kahviloita ja muita liikkeitä perustaneille yrittäjille.

Eduskunnalla on muitakin ehtoja suoritettavana. Alkoholilainsäädännön uudistamisen lisäksi kansalaisten odottama apteekkilain uudistaminen karahti kiville. Tässäkään ei omatunto kolkuttanut päättäjiä, kun tekivät kansalaisten edun vastaisia päätöksiä. Lääkkeiden korkeaa hintatasoa voitaisiin helposti laskea, mutta tahto puuttuu. On vaikea ymmärtää, että tilanteelle ei tehdä mitään, vaikka hintaerot ovat kiistattomia. Esimerkkinä lääke, joka maksaa Suomessa 476 euroa ja Virossa 187 euroa. Täsmälleen saman lääkkeen saa siis Tallinnasta lähes 300 euroa halvemmalla ja Tukholmastakin sen voi ostaa 167 euroa edullisemmin kuin koti-Suomesta. Ei ihme, että luottamus päättäjiin on koetuksella. Macronille olisi tilaus Suomessakin.

Kolmannet ehdot eduskunnalla on suoritettavana Yle-veron käsittelystä. Hallituksen puoliväliriihessä sovittiin Yle-veron kevennyksestä pienituloisten osalta. Kaikista puolueista koostunut parlamentaarinen työryhmä tuli kuitenkin tulokseen, että ei kevennetäkään sitä veroa. Pientuloisia ei varmaan lämmitä tieto siitä, että ”veroa olisi kyllä haluttu periaatteessa keventää, mutta keino oli väärä”. Tämä, jos joku osoittaa sen, että valtapeli on tärkeämpää kuin päätösten seuraukset.

Mutta takaisin niihin koulunsa päättäneisiin. Onnittelut kaikille ja tsemppiä tulevaisuuteen. Riemuitkaa siitä, että suonissanne on tulta! Älkää antako mahdollisen välivuoden hetkauttaa, tehkää siitäkin itsellenne tulevaisuuteen kantava sijoitus. Suomessa on upea koululaitos ja esimerkiksi avoimen väylän opinnot ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa ovat tarjolla kaikille.

Tarttukaa mahdollisuuksiin, katsokaa tulevaisuuteen raikkaasti ja tuokaa nuoruuden tuulahdus myös äänestyskoppeihin. Muutetaan tätä maailmaa ääni kerrallaan. Rakennetaan Suomelle hyvä tulevaisuus ja lauletaan eduskunnan portailla Gaudeamus igitur –laulusta myös sen kuudes säkeistö: ”Long live our Republic and The Gentlefolk who lead us”.

***
Kirjoitus on julkaistu osoitteessa  verkkouutiset.fi 3.6.2017.

Kategoriat: Apteekkireformi, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Verkkouutiset-blogi, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Välivuosi vie työpaikan

Onko kuntayhtiöissä riittävän osaavat hallitukset?

Kuntien toimintoja on alettu yhtiöittämään kiihtyvällä tahdilla. Yhtenä syynä ovat lakisääteiset yhtiöittämisvelvollisuudet, mutta yhtiöittämistä tehdään myös, koska toiminnoissa on patoutuneita tehostamistarpeita ja niiden uskotaan ratkeavan oy-muotoisen toiminnan avulla.

Kuntayhtiöihin on siirtynyt valtava määrä varallisuutta ja ne ovat merkittäviä työnantajia ja isoja palvelutuottajia alueillaan. Ei siis ole ihan sama, miten niitä johdetaan. Mutta mikä on kuntayhtiöiden arki? Onko kuntayhtiöissä riittävän osaavaa väkeä hallituksissa? Johdetaanko niitä hyvin?

Länsimetro on viimeisin esimerkki kuntayhtiön arjesta. Yhtiön toimintaan osoitetut varat eivät riitä ja lisärahoitusta pumpataan pohjattomaan kaivoon, eikä valmista tule. Kansalaisen oikeustaju on koetuksella, kun kuntayhtiön hallitus vaikenee ongelmista eikä julkaise satojen miljoonien eurojen budjettiylityksen syistä kertovaa raporttia. Kansalaiset eivät myöskään niele yhtiön hallituksen selitystä siitä, että lisärahoitustarve ja operatiiviset viivästykset tulivat johdolle yllätyksenä.

Yllätykset – olivat ne positiivisia tai negatiivisia – eivät kuulu hyvään johtamiseen. Hallituksen on tiedettävä, jos toiminta kangertelee ja siihen on puututtava. Sivusta seuraileva toteaminen ei riitä. Hallituksen on myös tiedettävä, mihin rahat käytetään ja mitä niillä saadaan. Hallitustyön ammattilaiset eivät sano, että ”en tiennyt” tai että ”meille ei kerrottu”. Ammattilainen tietää ja hän kysyy, jos asioista ei muuten kerrota. Ammattilainen osaa myös arvioida kuulemaansa ja eikä usko sinisilmäisesti kaikkia vakuutteluita.

Arkea on se, että kuntayhtiöiden toiminta on niin monisäikeinen verkko, ettei talousluvuista, päätösten taustoista, vaikuttimista ja ohjailevista kuiskaajista oikeasti saa selvää. Meidän on käytännössä vain luotettava siihen, että kuntayhtiöiden hallituksissa on osaavat ihmiset.

Kuntavaalien jälkeen hallitusten kokoonpanot menevät uusiksi. Toivoa sopii, että puolueissa ollaan vastuullisia ja valitaan liiketoimintaa osaavat ja yritysten johtamista taitavat henkilöt näille paikoille. Tästä hyötyvät niin kuntalaiset ja yritysten asiakkaat kuin hallitusten jäsenetkin.

Hallitustyöhön lupautuvien on ymmärrettävä, että hallituksen jäsenen taloudellinen vastuu on rajoittamaton ja että osakeyhtiön hallituksen on tehtävä aina ja vain yhtiön edun mukaisia päätöksiä. Hallitukset joutuvat tämän tästä tilanteisiin, joissa hallitustyöskentelyä pyritään ohjaamaan poliittisin perustein. Olisi suorastaan lottovoitto, jos valtuustot osaisivat antaa kuntayhtiöille napakat ja selkeät tavoitteet ja jos hallitukset yhdessä toimitusjohtajien kanssa toteuttaisivat nämä tavoitteet.

On usein hämärän peitossa, mitä tavoitteita kuntayhtiöille asetetaan. Tilannetta pahentaa se, jos tavoiteasetannassa tehdään politiikkaa eikä vilpittömästi ajatella yhtiön etua. Vaikuttaakin siltä, että kuntayhtiöt ovat poliittisten vaihtokauppojen valuuttaa. Jos tavoitteita ja yhtiön tarkoitusta ei kuvata rehellisesti ja selkeästi, ei omistajaohjausta voida tehdä hyvän hallinnon hengessä, eikä yhtiön toiminnan tarkoituksenmukaisuusarviointia ole mahdollista toteuttaa. ”Länsimetroista” ei opita mitään.

Koska hallituksen on tehtävä yhtiön edun mukaisia päätöksiä, on kohtuullista, että yhtiöllä on hallitus, jossa on sen tarpeita vastaava osaaminen. Hallitusten jäsenten on oltava yhtiön johtamiseen kykeneviä, eikä meriitiksi saa kelvata pelkkä aktiivisuus puolueen toiminnassa.

Kuntayhtiöt toimivat kilpailluilla markkinoilla ja siellä pärjätäkseen niillä on oltava vähintään yhtä ammattitaitoiset hallitukset kuin vastaavilla yksityisillä yrityksillä on. Myös corporate governance –suositukset ja hyvän hallinnon käytännöt on otettava tosissaan. Kokeneiden poliittisten kehäkettujenkin on uskottava, että poliittinen pelailu ja yrityksen tuloksellinen johtaminen on pidettävä toisistaan erillään.

***
Tämä blogi on julkaistu Puoli Kaupunkia -kaupunkilehdessä 27.4.2017

 

Kategoriat: Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Onko kuntayhtiöissä riittävän osaavat hallitukset?

Apteekkipäätöksenteko – ravistettava omaskakas

Hallituksen ulostulo ”apteekkitoiminnan maltillisesta uudistustyöstä” on mielestäni valheellinen ja kansalaisia aliarvioiva manööveri. Poliittinen päätöksenteko on Suomessa häpeällisen huonoa. Häpeä muuttuu kiukuksi ja edelleen epätoivoksi, kun tutustuu hallituksen päätösten perusteluihin ja mukauudistusten uutisointiin. Kansalaisia sumutetaan oikein kunnolla eikä yhteisten varojen vuosikausia jatkuneeseen kuppaamiseen puututa. Tutkivalle journalismille olisi tilaus.

On oltava joku keino saada poliittiset päättäjät vastuuseen päätöksistään. Pelkkä kannatusmittaus vaaleissa ei riitä vastuun kantamiseksi, kun vaalien välillä osoitetaan piittaamattomuutta verovarojen käytössä.

Esimerkkejä katastrofaalisen huonosta asioiden johtamisesta ja poliittisten pelien saastuttamasta päätöksenteosta ja lobbareiden ylivallasta on paljon, mutta apteekkialan uudistamisen vaiheet pitävät hallussaan härskiysennätystä. Ennätyksiä rikotaan myös osaamattomuuden puolella, sillä ministerin puhetta kuunnellessa huomaa, että asiat ja niiden merkitykset ovat  kokolailla sekaisin.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Apteekkireformi, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Apteekkipäätöksenteko – ravistettava omaskakas

Vaalien jälkeinen aika

Kuntavaalit on käyty ja uudet kaupunginvaltuutetut ovat selvillä. Tämä artikkeli on kirjoitettu ennen tuloksen julkistusta, joten voittajia ei tässä jutussa kuuluteta eikä häviäjille osoiteta myötätuntoa.

Sen sijaan pohdiskelen hetken vaalien jälkeistä aikaa.

Minkälaisissa tunnelmissa valtuustotyötä tehdään ja miten eri ryhmien välinen yhteistyö tulee sujumaan?

Vaaliteltoilla houkuteltiin äänestäjiä rinta rinnan eri väristen ilmapallojen piirtäessä reviirirajoja. Tunnelma oli pääosin mukava ja yli aatesuuntien tsemppaava, mutta oli joukossa myös vihaisia ja oman agendansa sokaisemia ehdokkaita. Lehtien palstoilla ja erityisesti some-kanavissa argumentaatio oli paikoin aika railakasta, mutta onneksi kampanjointiin mahtui toisenlaisiakin hetkiä.

Vaalityöhön kuului kilometritolkulla kävelyä postilaatikolta toiselle ja eräänä kertana osuin omalle lenkilleni yhtä aikaa Naapuripuolueen Kilpailijan kanssa. Kilpailija pudotti laatikkoon vihreän sävyisen esitteensä ja minä heti perään omani eli sen sinisemmän version. Jossain kadunkulmassa järjestys muuttui, mutta yhtämatkaa siinä kuljettiin parin tunnin ajan ja juttua riitti.

Juttelimme niitä näitä, ensin säästä ja pikkuhiljaa ryhdyimme ennakoimaan vaalituloksia. Kummankin ennustetta tietysti väritti oma toive valinnasta, eikä selvyyttä asiaan tullut. Sen sijaan heitin aika pommin Kilpailijalle, kun pyysin häntä suosittelemaan ihmisille minun äänestämistä.

Hän vastasi ehdotukseeni epäuskoisesti nauraen, mutta vaihtoi hetken päästä mielipidettään, kun kerroin hänelle että minulla on suosittelukohteita jokaisesta Puolueesta. Pidän nimittäin tärkeänä sitä, että kun vaalikentillä kohdataan ihmisiä, niin heitä palvellaan. Eräänäkin kertana kaupan ovella esitteitä jakaessani eräs vanhus kysyi minulta: ”Oletko demari? Äänestän demaria.” Koska en ole demari ja hän oli kannastaan ehdottoman varma, niin kerroin hänelle vinkiksi oman demarisuosikkini.

On päivänselvää, että valtuustossa mikään Puolue ei ole yksin, vaan siellä istuu eri ryhmittymien edustajia. Yhteistyön kannalta on tärkeää, että siellä istuu yhteistyöhön pystyviä ja yhteistyötä haluavia ihmisiä. Yhteistyöllä en tarkoita lehmänkauppoja, vaan aitoa porukalla miettimistä ja paremman Helsingin tekemistä.

Omaan vaalistrategiaani kuuluikin se, että mikäli Oman Puolueen viesti ei sinnikkäästä yrityksestä huolimatta tartu keskustelukumppaniin, niin siinä vaiheessa kannattaa varmistaa, että mahdollisimman yhteistyökykyinen ja osaava Kilpailija saa tuon tarjolla olevan äänen. Toivon, että Helsinki voitti vaaleissa. Toivon, että palkinnoksi voitosta se sai valtuuston, jonka työn tuloksena Helsinki on johtavampi ja ketterämpi mahdollistaja. Kaikille hyvä pääkaupunki.

***
Artikkeli on julkaistu Puoli Kaupunkia -kaupunkilehdessä 12.4.2017.

 

Kategoriat: Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta, Yleinen | Kommentit pois päältä artikkelissa Vaalien jälkeinen aika

Vihreät: tavoitteletteko kiinteistöveroon jopa 11-kertaista korotusta?

Kuntavaaleille tyypillistä alhaista äänestysaktiivisuutta on selitetty mm. sillä, että ihmiset ovat pettyneitä politiikkaan ja yleisesti koetaan, ettei päätöksiin voi vaikuttaa. Tai, että puolueiden lupausten välillä on vaikea havaita eroja ja vaaliohjelmat ovat kuin yhdestä puusta veistettyjä.

Vai ovatko? Eivät todellakaan. Näissä vaaleissa on kyse ideologiasta. Erityisesti Helsingissä pitää olla hereillä ja äänestää. Vihreät haastavat Kokoomusta vaaliohjelmalla, jossa on rajuja mittakaavavirheitä ja valtavia ideologisia suunnanmuutoksia.

Olen itse Kokoomuksen ehdokas ja vaalilupaukseni ovat luettavissa nettisivuillani. Lupaan mm. parempaa asioiden valmistelua ja parempaa johtamista. Olen myös liputtanut Malmin lentokentän säilyttämisen puolesta ja Guggenheimia vastaan. Mutta erityisen voimakkaasti olen asettunut autoilijoiden puolelle: Helsingin keskustassa on jatkossakin voitava ajaa sujuvasti autolla. Vihreä autoviha on saatava laannutettua, bulevardeja ei pidä rakentaa ja kävelykeskustan laajennus on estettävä. Kävelykeskustan laajennus nimittäin heikentäisi kaupunkimme kilpailukykyä, olisi vakava isku yritysten elinvoimaisuudelle ja haittaisi merkittävästi ihmisten arjen sujumista.

Tiesittekö, että kävelykeskusta on vasta alkusoittoa ja suunnitelmissa on paljon laajempi vihreä vallankumous Helsingin varalle? Kuntavaaleissa ratkaistaan Helsingin tulevaisuus.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Vihreät: tavoitteletteko kiinteistöveroon jopa 11-kertaista korotusta?

Asuttaisitko turvapaikanhakijoita kuten evakkoja asutettiin?

Kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet ovat ottamassa niskalenkkiä yhteiskuntajärjestyksestä. Suomalainen sinisilmäisyys on voimissaan, kun inhimillisyyden nimissä noustaan barrikadeille. Nyt tarvitaan viisautta ja valtiomiehiä selittämään kansalle, mistä oikein on kysymys.

Vuonna 2015 nähtiin, että 500 turvapaikanhakijan päivävauhti on ihan mahdollinen. Tuljoiden joukossa oli aidosti turvaa tarvitsevia, mutta viranomaisten osaava toiminta paljasti törkeitä väärinkäytöksiä ja systeemin hyväksikäyttöä. Tästä johtuen emme voi suhtautua kritiikittömästi maahan pyrkiviin.

Meillä on kokemus siitä, miten 420.000 evakkoa asutetaan ja kotoutetaan onnistuneesti. Siirtoväen saapuminen toisen maailmansodan jälkeen tarkoitti sitä, että väkiluku kasvoi kertaheitolla 11 % ja kaikille piti löytää asunto ja järjestää elanto.

Turvapaikanhakijoita sinisilmäisesti puolustavien olisi hyvä ymmärtää, että turvapaikkapäätöksillä on myös taloudellinen ulottuvuus, haluttiin sitä myöntää tai ei. Evakkojen tapauksessa taloudelliset seuraamukset katettiin siten, että kantaväestö luovutti osan omaisuudestaan siirtoväen asuttamista varten. Myös veroja kerättiin, mutta pääasiallisesti suomalaiset joko ottivat uusia tulokkaita kotiinsa asumaan tai luovuttivat heille maata viljelykseen.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Asuttaisitko turvapaikanhakijoita kuten evakkoja asutettiin?

Kokoomus ei saa tinkiä valinnanvapaudesta ja yhtiöittämisestä

Strategiatyössä on kysymys siitä, että yritykselle tai organisaatiolle hahmotetaan uusi tavoitetila ja luodaan edellytykset pärjätä myös tulevaisuudessa. Strategiatyön onnistuminen perustuu kahdelle asialle, jotka ovat strategianälkä ja näkemys. Jos nämä eivät toteudu, on aivan sama miten osuva toimintaympäristöanalyysi tehdään tai miten mallikkaasti strategiatyö muuten viedään läpi.

Mitä kovempi strategianälkä, sitä merkittävämpiä asioita tavoitellaan ja sitä parempia tuloksia voidaan saada aikaan. Kouliintunutta näkemystä tarvitaan, kun nälkäisenä laaditulle visiolle tehdään toteutussunnitelmaa. Sote-uudistuksessa on periaatteessa tavoiteltu isoja asioita, mutta kyky tehdä visiosta totta puuttuu.

Sote-uudistus myytiin suomalaisille kolmella perustelulla:

  1. Väestö ikääntyy ja tarvitsee yksilöllisempiä sote-palveluita.
  2. Nykyisissä sote-palveluissa on tehottomia toimintatapoja.
  3. Suomen taloustilanne on vaikea, julkinen sektori velkaantuu eikä nykyiseen kustannustasoon ole varaa.

Alun perin sotessa oli siis kysymys palvelukehityksestä ja kustannussäästöoperaatiosta. Myöhemmin siihen lisättiin valtapeli ja sen tueksi lisättiin ylimääräinen hallintokerros. Näiden elementtien myötä sote muuttui valinnanvapauden sisältäväksi sote- ja maakuntamallihankkeeksi. Tämäkään rönsyily ei riittänyt, vaan soten lisäksi uudistukseen hamuttiin mukaan myös sosiaali- ja terveystoimen ulkopuolisia tehtäviä.

Muita alkuperäisiä sote-tavoitteita olivat mm. yhteensopivat tietojärjestelmät ja asiakaslähtöiset palvelukokonaisuudet. Lisäksi luvattiin selkiyttää julkista palvelulupausta ja tehdä siitä uusi ohjausväline sosiaali- ja terveyshuoltoon. Ei tehty.

Yllätys tai ei, niin mitään edellä kuvatuista tavoitteista ei ole ratkaistu, eivätkä edes kaikki sote-johtajat tiedä mistä hankkeessa on kysymys. Se ei näy haittaavan, sillä sote-maakuntamalli toteutetaan väkisin, vaikka alkuperäisestä tavoitteesta ollaan valovuoden päässä.

Lue loppuun

Kategoriat: Politiikka, Verkkouutiset-blogi, Yhteiskunta | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kokoomus ei saa tinkiä valinnanvapaudesta ja yhtiöittämisestä

Röyhkeää kaupunki-infran hyödyntämistä ilman vastavuoroisuutta Helsingissä

Olen yhä vakuuttuneempi siitä, että vaalit ovat ihmisen parasta aikaa! En olisi voinut uskoa kuntavaaliehdokkaaksi ryhtyessäni, miten mahtava matka tästä tulee. Laajan vaalikiertueeni aikana olen nähnyt Helsingin monet kasvot ja tavannut satoja ihmisiä. Nämä kaikki kohtaamiset ovat avanneet silmäni ja koskettaneet sieluani.

On ollut huikea kokemus keskustella ihmisten kanssa yhteiskunnan tilanteesta ja kaupunkimme asioista. Koulutuksesta, tontinvuokrista, parkkipaikoista, iltapäiväkerhosta tai vaikkapa sote-asioista on todella lyhyt matka ihmisten arkeen. Keskusteluissa mennään reippaasti iholle ja olen vaikuttunut siitä luottamuksesta, jota olen osakseni saanut ihmisten kertoessa omasta ja perheensä elämästä. Teen taatusti kaikkeni, että olen tuon luottamuksen arvoinen.

Ehdokkailla itsellään on tietysti suurin vastuu vaalikampanjansa suunnittelusta ja toteutuksesta. Olin varautunut siihen, että vaalityötä tehdään tuulessa ja tuiskussa, mutta se yllätti, että kaupunki ja kaupungin alueella olevat merkittävät toimijat suhtautuvat vaalityöhön lähtökohtaisen negatiivisesti. Mielestäni ne myös vaikeuttavat yhteiskunnallisesti tärkeää toimintaa suhteettoman paljon ja perusteetta.

Demokratia voi hyvin, vain jos ihmiset kertovat mielipiteensä äänestämällä. Kuntavaaleissa äänestysprosentti on matala, vain 58%. Alhainen äänestysprosentti on vakava asia ja se on saatava nousuun.

Mediassa ihmetellään, että vaalikuumetta ei ole havaittavissa. Ei ihme, sillä kaupungin alueella ei saa käytännössä kiinnittää omatoimisesti mainoksia mihinkään. Innostunutta kiinnostusta ei voi syntyä, kun vaalit eivät saa näkyä.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Röyhkeää kaupunki-infran hyödyntämistä ilman vastavuoroisuutta Helsingissä

It takes two to lobby – Lobbausjohtaminen ruokkii totuudenjälkeistä aikaa

Olen ratkonut ajatuspajassani yhteiskunnallisia ongelmia ja käynnistänyt keskustelua esimerkiksi apteekkireformista, tonttipolitiikasta, sotesta ja vaikkapa ay-liikkeen vallankäytöstä. Toisin kuin yleisesti väitetään, niin sosiaalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin löytyy käyttökelpoisia ratkaisuja aika helposti. Vaikeudet alkavat vasta siinä vaiheessa, kun ratkaisut pitäisi laittaa toimeksi.

Yllättävän usein olen törmännyt siihen, että tarvittavia uudistuksia viivytetään ristiriitaisiin tai suorastaan virheellisiin tietoihin vetoamalla. Hämmästyttävää on se, että nämä vinoutuneet argumentit menevät sukkana läpi mediassa sekä päättäjien ja virkamiesten käsittelyssä.

Aikaisemmin ajattelin sinisilmäisesti, että kyse on vahingosta tai tietämättömyydestä, mutta viime kuukausina lisääntynyt keskustelu totuudenjälkeisestä ajasta on avannut silmiäni aivan uudella tavalla. Päätöksenteon koreografiasta perillä olevat ja oikealla tavalla verkostoituneet tahot sekä ne, joilla on viestinnällistä painoarvoa, käytännössä määrittävät uudistusten suunnan ja vauhdin. Tuntuu myös siltä, että päättäjät ovat liiaksi ulkoistaneet ajattelua ja datan keruuta, jonka seurauksena demokratia kärsii vakavan kolauksen.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Apteekkireformi, Yhteiskunta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa It takes two to lobby – Lobbausjohtaminen ruokkii totuudenjälkeistä aikaa

Nukkuvatko äänestäjät vai osoittavatko he äänettömästi mieltään?

Kiinnostus politiikkaan on Suomessa kansainvälisesti verrattuna korkealla tasolla, mutta tästä huolimatta äänestysaktiivisuus on ollut laskussa. Esimerkiksi viime kuntavaaleissa 4,3 miljoonasta äänioikeutetusta vain 58% äänesti. Tulos on huono ja sen lisäksi se on länsimaiden vertailussa roimasti keskiarvon alapuolella.

Vaikka äänestysaktiivisuus on matala, demokratia voi Suomessa verrattain hyvin. Tämä käy ilmi oikeusministeriön julkaisemien demokratiaindikaattoreiden tuloksista. Kansalaiset uskovat demokratian toimivan ja meillä edelleen luotetaan poliittisiin instituutioihin. Hyvä niin, sillä ilman poliittista luottamusta ei ole demokratiaa.

Normaalia politiikan ja poliitikkojen haastamista esiintyy, kuten kuuluukin, mutta demokratiaa hallintomuotona ei meillä juurikaan vastusteta. Sen pelisäännöt ja hyödyt ovat niin vahvat, että sitä ei murenna epäluottamus poliitikoihin tai näkemys vallanpitäjien kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä.

Lue loppuun

Kategoriat: Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Nukkuvatko äänestäjät vai osoittavatko he äänettömästi mieltään?

Sotesta vielä kerran: näin minä sen tekisin

Sote- ja maakuntauudistus on suurin hallinnon ja toimintatapojen uudistus, mitä Suomessa on koskaan sen historiassa tehty. Luulisi, että tällainen veret seisauttava ja yhteiskunnan kestävyysvajeelta pelastava ratkaisu olisi suunniteltu hyvin. Mutta ei ole. Suunnittelua on kyllä tehty määrällisesti paljon, mutta laadullisesti surkeasti ja kunnianhimottomasti. Ministeriön julkaisema uudistusta kuvaava prosessikaavio on niin hämyinen ja epäselvä, että siitä ei saa kokenut konsulttikaan tolkkua.

Kokemuksesta tiedän, että jos muutosta ei osata kuvata selkeästi, ja jos siitä koituvaa hyötyä ei pystytä laskelmin simuloimaan syy-seuraussuhteet osoittaen, niin työ on pahasti kesken. Peli pitää viheltää poikki. Epäselvä lähtötilanne ei selkiydy toteutusvaiheessa eikä raakiletta saa laittaa toimeksi. Ei varsinkaan, kun asiakkaina ovat sairaat ja apua tarvitsevat ihmiset. Heistä ei saa tehdä koekaniineja poliittiseen peliin.

Vaikutuksiltaan epämääräistä muutosta ei saa toteuttaa senkään vuoksi, että kyseessä on valtava taloudellinen satsaus. Yhteiskunnan voimavaroista käytetään sosiaaliturvaan yli 40% ja on oltava täysin selvillä, miten noita rahoja ohjataan ja miten niiden käyttöä seurataan uudessa toimintaympäristössä. Seuranta on oltava reaaliaikaista, vähintään kuukausitasoista. Nykyinen raportointisysteemi, jossa tilastot valmistuvat vuoden-puolentoista viiveellä, ei kertakaikkiaan käy.

Sote-ratkaisussa ei ole uskottavia ohjaus- eikä seurantakäytäntöjä. Suurin ongelma on se, että tuloksellisuuteen sitoutunut johtaminen ja tavoiteasetanta puuttuvat projektista täysin, jopa kaikilta sen tasoilta.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Sotesta vielä kerran: näin minä sen tekisin

Helsinki: älä tapa kolmatta sektoria

Kolmas sektori on tärkeä yhteiskunnallinen sektori, jonka arvoa ei ymmärretä kaupungin päätöksenteossa riittävästi. Kolmas sektori sijoittuu julkisen ja yksityisen sektorin sekä perheiden väliin ja on merkittävässä roolissa hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäjänä.

Varhaiskasvatuksen ja koulujärjestelmän määrärahaongelmat ovat tärkeitä keskustelunaiheita juuri nyt. Niistä puhutaan niin valtakunnantasolla kuin kunnissakin. Kirjoitin tämän blogin Helsingin kaupungin näkökulmasta, mutta käsitykseni mukaan tässä esitetyt havainnot soveltuvat myös valtakunnanpolitiikassa huomioon otettaviksi.

Meillä on kestävyysvajetta niin lasten, nuorten kuin vanhustenkin palveluiden tuottamisessa. Rahat eivät riitä. Ratkaisuna on käytetty leikkauksia: vähennetään palvelutarjontaa, niin johan helpottaa. Mutta niin ei ole käynyt. Leikkaus yhdessä kohdassa lisää kustannuksia toisessa paikassa. Leikkausten ohella toisena ratkaisuna on esitetty sotea ja siinä yhteydessä uskotaan, että hallinnon uudelleenjärjestely lisäisi tuottavuutta. Näin ei tule käymään.

Rahat saadaan riittämään paljon nykyistä paremmin, jos luovutaan siiloutuneesta osaoptimoinnista ja johdetaan verovarojen käyttöä vastuullisemmin. Päättäjien on myös ymmärrettävä palvelutuotannon dynamiikka sekä julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin roolitus. Nyt ne menevät päättäjien ajatuksissa sekaisin eikä maksimihyötyä edes tavoitella. Toiminnan kokonaisvaikuttavuutta ei myöskään seurata. Toimintaa järisyttäviä päätöksiä tehdään pokkana ja liukuhihnalta veronmaksajan rahoista piittaamatta.

  Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Helsinki: älä tapa kolmatta sektoria

Apteekkireformi on kansalaisten etu ja päättäjien kauhistus

Apteekkitoiminnan uudistaminen on ollut vilkkaan keskustelun kohteena viime kuukausina. Poliitikot puolustavat yllättävän jääräpäisesti apteekkimonopolia ja samalla asialla ovat apteekkarit. Täysin toista mieltä ovat ne, jotka ovat huolissaan lääkkeiden korkeista hinnoista ja lääkejakelun kustannuksista yhteiskunnalle. Itse kuulun tähän jälkimmäiseen huolehtijoiden ryhmään.

Tutkin viime vuonna apteekkitoimialaa kuluttajan näkökulmasta liiketoiminta-analyysien avulla, ja tulin siihen tulokseen, että säännelty apteekkibisnes on pikaisesti vapautettava kilpailulle ja lisäksi koko järjestelmä on perusteellisesti tervehdytettävä. Havaintojeni mukaan meillä on naapurimaita korkeammat hinnat niin vähittäiskaupassa kuin lääketukkukaupassakin. Tästä johtuen lääkkeiden hankintaa joudutaan tukemaan Kelan eli veronmaksajien toimesta miljarditolkulla vuosittain. Käytännössä noista verovaroista osa hukkuu tehottomaan jakeluverkostoon ja loput valuu apteekkien tulokseen.

Vuonna 2015 Kela-korvattavien lääkkeiden verollinen vähittäismyynti oli 1,9 miljardia euroa. Näistä ostoista maksettiin Kela-korvauksia 1,4 miljardia euroa. Eli 71% reseptilääkkeiden myyntihinnasta kilahti apteekin kassaan verovaroista. Onko Suomi tukipolitiikan hölmölä vai mistä on kyse?

Lue loppuun

Kategoriat: Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Apteekkireformi on kansalaisten etu ja päättäjien kauhistus

Malmin kaivamisesta voi tulla uusi Talvivaara

Vuoden helsinkiläiseksi valittu Malmin lentokenttä taistelee olemassaolostaan ja pyrkii kuntavaalien pääteemaksi. Sitkeä sisupussi ei suostu noin vain historiasta pois pyyhittäväksi.

Aikanaan, kun päättäjät iskivät silmänsä Malmin lentokentän alueeseen ja halusivat rakentaa paikalle asuntoja, niin puhuttiin Malmin lentokentän siirtämisestä. Korvaavaa paikkaa ei löytynyt, mutta se ei ole estänyt rakentamissuunnitelmien eteenpäin vientiä.

Lentokentän alue on vetistä savikkoa, jopa suoperäistä tienoota, mistä johtuen rakentaminen edellyttää alueen läpikotaista paaluttamista kymmenien metrien syvyyteen. Lisäksi tiedetään, että maamassoja pitää putsata ja jopa vaihtaa. Kohtuuhintaista asumista metsästävä Helsinki on selvästi väärillä apajilla, mutta se ei vaikuta rakentamisintoon.

Olen sitä mieltä, että Malmin lentokenttää ei saa tuhota. Se olisi kulttuurihistoriallinen katastrofi, liikennepoliittinen moka ja taloudellisesti vastuuton päätös.

Lue loppuun

Kategoriat: Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Malmin kaivamisesta voi tulla uusi Talvivaara

Sote-ennuste: Yksityinen voittaa Julkisen 100-0

On tuttu juttu, että Sote-menot kasvavat väestön ikääntyessä, kestävyysvaje syvenee ja palveluista leikataan. Päättäjät puhuvat huolestuneina varojen riittämättömyyydestä, mutta he eivät sano sanaakaan palvelun laadusta tai toiminnan organisoinnin tehottomuudesta.

Vanhusten kotihoitoa lisätään samalla kun palveluasumista ja tehostettua palveluasumista vähennetään. Kotihoidossa olevat vanhukset ovat haavoittuvaisia ja kotiin tuotujen palveluiden armoilla. Mutta toteutuuko luvattu palvelu? Mikä on kotihoidon laatu? Miten laatua seurataan?

Helsingissä tehdään vuosittain noin kolme miljoonaa kotihoidon käyntiä. Espoossa näitä käyntejä on vuositasolla noin miljoona. Ei siis mikään pikkujuttu kansalaisten kannalta. Se ei ole pikkujuttu myöskään kaupunkien budjeteissa. Kaupunkien strategiat ja palvelukuvaukset ovat täynnä lupauksia hyvästä vanhusten kotihoidosta, mutta arjen todellisuus on toinen.

Olen seurannut erään pääkaupunkiseudulla asuvan vanhuksen kotihoidon vaiheita noin vuoden ajan. Tilanne on lohduton. Turvallisesta ja tasalaatuisesta palvelusta ei ole tietoakaan. Kotihoidossa tapahtuu käsittämättömiä virheitä, annettu palaute kaikuu kuuroille korville ja työtä organisoidaan tavalla, joka aiheuttaa hukkaa ja vaaratilanteita. Asiakkaan oikeusturva ja jopa turvallisuus on koetuksella.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Sote-ennuste: Yksityinen voittaa Julkisen 100-0

Vuoden helsinkiläinen – Malmin kenttä – on sitkeä sisupussi

Vuoden helsinkiläiseksi valittu Malmin lentokenttä taistelee olemassaolostaan. Sitkeä sisupussi ei suostu noin vain historiasta pois pyyhittäväksi.

Aikanaan, kun päättäjät iskivät silmänsä Malmin lentokentän alueeseen ja halusivat rakentaa paikalle asuntoja, niin puhuttiin Malmin lentokentän siirtämisestä. Korvaavaa paikkaa ei löytynyt, mutta se ei ole estänyt kentän maita havittelevia tahoja etenemästä suunnitelmassaan. Seurauksista välittämättä.

Malmi on tärkeä osa lentoliikenneverkostoa ja merkittävä optio tulevaisuuden kasvaville liikennetarpeille. Lisäksi se on kiistatta yksi maailman uhanalaisimmista kulttuuriperintökohteista.

Mutta näyttää siltä, että näiden kiusallisten faktojen ei anneta häiritä, kun kenttää tuhotaan ja tilalle rakennetaan superkalliita asuntoja.

Kentän lopettamiseen tähtääviä päätöksiä on tehty vuoronperään valtion ja Helsingin kaupungin toimesta. Eikö Museoviraston kantaa tarvitse ottaa lainkaan huomioon? Eikö päättäjillä ole ollut tietoa EU:n lentoliikennestrategiasta? Eivätkö he ole kuulleet, että Euroopan lentoliikenteen on ennustettu kasvavan jopa 70 prosentilla vuoteen 2035 mennessä?

Naapurimaissa pääkaupunkien lähikentät ovat nousseet arvoon arvaamattomaan kasvavan lentoliikenteen puskureina. Esimerkkeinä Tukholman Bromma, Oslon Moss ja Kööpenhaminan Roskilde. Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Malmin kenttä sopisi hyvin jatkoksi tuohon listaan.

Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja, mutta on väärin väittää, että Malmin lentokentän alue on ainoa, tai edes järkevin paikka, jonne uusia asuntoja voidaan rakentaa. Hyvällä tahdolla löytyy varmasti korvaavia kohteita. Helsingillä on valtavat määrät rakentamattomia peltoalueita, metsiä ja joutomaita. Lisäksi mieleen tulee vallatut alueet Sipoosta. Rakennetaan ensiksi ne täyteen ja ryhdytään vasta sitten paaluttamaan Malmin vetistä suoaluetta asumiskäyttöön sopivaksi.

Malmin lentokenttää ei saa tuhota. Se olisi kulttuurihistoriallinen katastrofi, liikennepoliittinen moka ja taloudellisesti vastuuton päätös.

Kentän lopettamispäätökseen liitettyjen hyötyjen, haittojen ja vaikutusten arviointi ei ole ollut läpinäkyvää. On luotu mielikuva, että lisäkustannuksia ei tule tai että alueelle rakennetaan halpoja asuntoja. Nämä mielikuvat eivät valitettavasti pidä paikkaansa. Nykyisissä laskelmissa on epätarkkuutta ja perustelematonta optimismia.

Päätösperusteluissa on esimerkiksi valtion kehysriihessä todettu, että välttämättömien toimintojen siirtäminen Malmilta muualle tapahtuu ”kustannusneutraalisti”. Tuota sanaa, ”kustannusneutraali”, käytetään valtionhallinnossa silloin, kun halutaan luoda mielikuva lopputuloksesta, joka ei maksa mitään. Sitä on käytetty mm. lääkkeiden hinnoittelumuutosten vaikutusarvioinnissa: lopputulos oli ”kustannusneutraali”, vaikka arkitodellisuudessa hinnat nousivat. Aina, kun kuulen sanan kustannusneutraali, niin teen jatkokysymyksen: Kenen näkökulmasta katsottuna?

Uskon, että asunnoille löytyy tilaa muualtakin kuin Malmin lentokentältä. Jo pelkästään paremmalla kaavoitus- ja tonttipolitiikalla saataisiin riittävästi asuntoja kaupunkiimme, jos haluttaisiin. Kyse on enemmän tahdosta kuin tilanpuutteesta. Mielestäni meidän on paitsi pelastettava Malmin kenttä, niin uudistettava päätöksentekoa. Asioita on jatkossa valmisteltava paremmin ja niistä on päätettävä paremmin.

***
Tämä kirjoitus on julkaistu verkkolehti Slämyssä 4.3.2017.

Kategoriat: Yleinen | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Vuoden helsinkiläinen – Malmin kenttä – on sitkeä sisupussi

Virkamies kyykyttää vanhuksia

On tuttu juttu, että sote-menot kasvavat väestön ikääntyessä, kestävyysvaje syvenee ja palveluista leikataan. Päättäjät puhuvat huolestuneina varojen riittämättömyyydestä, mutta he eivät sano sanaakaan palvelun laadusta tai toiminnan organisoinnin tehottomuudesta. Vanhusten kotihoitoa lisätään rajusti, vaikka hoidon toteutumisessa on valtavia ongelmia.

Helsingissä tehdään vuosittain noin kolme miljoonaa kotihoidon käyntiä. Espoossa näitä käyntejä on vuositasolla noin miljoona. Ei siis mikään pikkujuttu kansalaisten kannalta. Se ei ole pikkujuttu myöskään kaupunkien budjeteissa. Kaupunkien strategiat ja palvelukuvaukset ovat täynnä lupauksia hyvästä vanhusten kotihoidosta, mutta arjen todellisuus on toinen.

Olen seurannut erään pääkaupunkiseudulla asuvan vanhuksen kotihoidon vaiheita noin vuoden ajan. Ei näytä hyvältä. Kotihoidossa tapahtuu käsittämättömiä virheitä, annettu palaute kaikuu kuuroille korville ja työtä organisoidaan tavalla, joka aiheuttaa hukkaa ja vaaratilanteita.

Lue loppuun

Kategoriat: Helsinki, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Virkamies kyykyttää vanhuksia

Malmi on Olympiastadionia tärkeämpi

Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja, mutta onko Malmin lentokentän alue todellakin se ainoa paikka, jonne tarvittavia asuntoja voidaan rakentaa? Ei ole. Malmin lentokentän pinta-ala edustaa vain 0,6 % Helsingin maa-alasta. Hyvällä tahdolla löytyy varmasti tuon alan korvaavia kohteita.

Malmin lentokenttää ei saa tuhota. Se olisi kulttuurihistoriallinen katastrofi ja lisäbonuksena sinne rakennettavat asunnot tulisivat merkittävästi kalliimmiksi, kuin on annettu ymmärtää.

Malmin lentokenttä valmistui vuonna 1936 ja se edustaa kaupallisen lentoliikenteen syntyä ja historiaa, sillä se oli lajissaan ensimmäisiä maailmassa. Vastaavia kenttiä ei enää ole Euroopassa montaakaan jäljellä.

Itse asiassa Malmin kenttä on kulttuurisesti paljon arvokkaampi paikka kuin Olympiastadion.

Lue loppuun

Kategoriat: Helsinki, Politiikka, Verkkouutiset-blogi | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Malmi on Olympiastadionia tärkeämpi

Onko poliitikoilla kanttia olla toteuttamatta sote-uudistusta?

Siitä ollaan varmasti yhtä mieltä, että julkisen sektorin kustannuspaineet ovat kovat. On löydettävä kestävät keinot hillitä sote-kustannuksia ja toisaalta on pidettävä huolta  kansalaisten hyvinvoinnista.

Tämän monimuuttujaisen yhtälön ratkaisua haetaan sotesta ja siihen liitetystä maakuntamallista. Liputan valinnanvapauden puolesta, eikä sosiaali- ja terveyspalveluiden lähentymisessä ole mitään moitittavaa, mutta maakuntamallille ja siihen liittyville organisatorisille ”uudistuksille” en löydä yhtään järkiperustelua.

Valinnanvapaus voitaisiin toteuttaa nykyisessäkin järjestelmässä ja sosiaali- ja terveystoimi voisivat halutessaan tehdä läheisempää yhteistyötä ilman maakuntamallia tai sote-uudistusta. Myös varojenkäyttöä voitaisiin johtaa nykyistä strategisemmin ja tuloksellisemmin ilman hallintouudistusta. Jos haluttaisiin. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä huonommalta maakuntamalli näyttää. Sitä ei pidä toteuttaa. Se on strateginen moka.

Maakuntamalli ei tuo aitoja ratkaisuja kaupungistuvan ja ikääntyvän Suomen kestävyysvajeeseen. Se on poliittinen valtaviritys, joka ei paranna sote-palveluiden tehokkuutta tai niiden saatavuutta. Päinvastoin. Maakuntamalli ei tuo budjettiin yhtään euroa lisää eikä säästä nykykustannuksista.

Maakuntamalli sote-muutoksineen jyrää kunnallisen itsehallinnon, mutta ei tarjoa tilalle parempaa toimintatapaa. Hokema siitä, että ”Maakuntavaltuusto kantaa vastuun” on katteeton. Käytännössä ainakin Uudellamaalla maakuntavaltuustosta tullee ”pikkueduskunta”, jonne valikoituu lähinnä Helsingin, Espoon ja Vantaan tunnetuimmat poliitikot. Kaikki kunnia heille, mutta yksinkertaisesti aika ei tule riittämään työn huolelliseen tekemiseen. Maakuntavaltuustossa kun ei voi edustaa kotikaupunkiaan, vaan pitäisi hahmottaa koko maakunnan tilanne, Uudenmaan tapauksessa Hangosta Loviisaan ulottuvalla alueella.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Onko poliitikoilla kanttia olla toteuttamatta sote-uudistusta?

Terrafame – kallista Keskustan Siltarumpupolitiikkaa?

Trafigura pelaa sököä saletista. Peliä rahoittavat veronmaksajat maksavat kiltisti ilman oikeutta saada riittävää tietoa sopimuksen yksityiskohdista. Informaatio on puutteellista jopa siinä määrin, että tiedotteet vaikuttavat tarkoitushakuiselta propagandalta. Onko Terrafamen omistusjärjestelyiden uutisoinnissa syyllistytty jopa vaihtoehtoisen totuuden kertomiseen?

Talvivaara, nykyinen Terrafame, on piinannut taloudellisesti ja järkyttänyt ekologisesti suomalaisia jo pitkän aikaa. Helmikuussa meille kerrottiin ilouutisena, että Terrafamelle on löytynyt uusi omistaja, joka ajaa tummat pilvet taivaalta pois. Ministeri Lintilän (kesk) mukaan on aika tästä eteenpäin toivontäyteistä. Asiaan tutustuttuani toivon tilalle tuli epätoivo: Miten ihmeessä on taas onnistuttu tekemään suomalaisten kannalta näin surkea sopimus?

Kolme syytä epätoivoon:

  1. Rahoitusjärjestelyssä on strateginen moka, joka tulee suomalaisille kalliiksi.
  2. Yhtiön arvonmäärityksessä on epäselvyyksiä.
  3. Päätösvalta murenee.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , | Kommentit pois päältä artikkelissa Terrafame – kallista Keskustan Siltarumpupolitiikkaa?

Tuhlaavasta ylisuunnittelusta on siirryttävä tekemiseen

Helsingin kaupunki järjesti eräässä lähiössä asukastilaisuuden, jonka aiheena oli katu- ja puistoalueiden kehittämissuunnitelman käsittely. Osallistuin tilaisuuteen ja lähestulkoon pyörryin heti alkuvaiheessa.

Virkamiehet esittelivät aluesuunnitelman. Aluksi kuulosti hyvältä, kun kerrottiin että asukkailta on kysytty kehitysideoita ja että ne ovat nyt esiteltävän suunnitelman pohjana. Hapenpuute alkoi vaivata, kun oivalsin että mielipiteitä oli kysytty jo vuonna 2012, seuraavana vuonna oli tehty maastotutkimusta ja yhteenvetoraportti oli saatu valmiiksi 2014. Sen jälkeen oli suunniteltu pari vuotta ja seuraavaksi mentäisiin valmiin ehdotuksen kanssa lautakuntaan. Varsinainen toteutus kestäisi aina vuoteen 2027 asti.

Isoissa infrainvestoinneissa, kuten vaikkapa ydinvoimalaa rakennettaessa, vuosikausien suunnittelujänne on tarpeen, mutta mielestäni puistonpenkkien, roskisten ja valaistuspäätösten ollessa kyseessä pitää pystyä nopeampaan toimintaan.

Lue loppuun

Kategoriat: Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Puoli Kaupunkia -kolumnit | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuhlaavasta ylisuunnittelusta on siirryttävä tekemiseen

Maakuntamalli on vakava uhka Helsingin pelastustoimelle

Soteuudistus ja maakuntamalli mylläävät koko Suomen ennen näkemättömällä tavalla.

Alkuperäiset tavoitteet sote-palveluiden asiakaslähtöisestä kehittämisestä ja kulusäästöistä on unohdettu jo aikaa sitten. Tilalle on tullut hallintolähtöinen vallankahminta sekä moninkertaistuvat kustannukset.

En usko, että nyt esillä oleva sote- maakuntamalli parantaa palveluiden laatua, enkä usko että säästetään kustannuksissa.

Näyttää myös siltä, että systeemin keskeneräisyydestä johtuen vastuu uuden järjestelmän toimivuudesta on jätetty kylmästi asiakkaiden ja palvelutuottajien huoleksi. Tästä johtuen toiminnassa tulee olemaan valtavia operatiivisia riskejä.

Operatiiviset riskit on otettava vakavasti. Uudistus ei nimittäin rajoitu sosiaali- ja terveyspalveluihin, vaan se on paljon laajempi kokonaisuus. Esimerkiksi pelastustoimi on liitetty osaksi maakuntien soteratkaisua. On vielä epäselvää, miten pelastustoimi järjestetään, ja tästä syystä hallituksen aikataulu on epärealistinen.

Helsingin pelastustoimen näkökulmasta katsottuna uudistukseen liittyy kaksi merkittävää kysymystä:

  1. Eriytetäänkö ensihoito pelastustoimen kokonaisuudesta?
  2. Miten muut tehtävät, kuten suuronnettomuuksiin ja poikkeusoloihin liittyvät tehtävät, organisoidaan?

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Maakuntamalli on vakava uhka Helsingin pelastustoimelle

Sote- ja maakuntareformi näyttää trumpismilta

Vuosia sitten käynnistettiin Sote-uudistuprojekti. Sen alkuperäisenä tavoitteena oli tehostaa sosiaali- ja terveyspalveluiden tuottamista ja uudistaa julkisen talouden ohjausmekanismit.

Poliittiset pelit ja kokonaistilanteen hallitsemattomuus ovat paisuttaneet projektin mittoihin, jonka vaikutuksista kenelläkään ei ole käsitystä.

Hallituksen ”Sote- ja maakuntauudistus”- reformi mullistaa kertarysäyksellä peruspalvelutuotannon, kuntien taloudenpidon ja kunnallisen päätöksenteon. Sen avulla tehdään yhteiskuntapolitiikkaa sekä linjataan pienellä porukalla verotukseen ja omistamiseen liittyviä kysymyksiä. Uudistumista tapahtuu, mutta tehostamisen sijaan syntyy lisää byrokratiaa ja päätöksenteko monimutkaistuu. Rahaakaan ei säästy, vaikka piti.

Suunnitellut muutokset koskettavat kaikkia kansalaisia, isoa joukkoa yrityksiä ja satoja tuhansia työpaikkoja. Sote- ja maakuntauudistus muuttaa kaikki sote-puolen hallintorutiinit ja toimintatavat. Mittakaava on valtava ja projektin onnistuminen edellyttäisi olennaisimpiin peruskysymyksiin selkeitä, nykyiseen tilanteeseen lisäarvoa tuovia ratkaisuja. Näitä peruskysymyksiä ovat esimerkiksi rahoitus, omaisuudensiirrot, vastuiden siirrot ja operatiivinen toiminta. Ne ovat kuitenkin edelleen avoimena, uskottavia uudistuksia vailla.

Lue loppuun

Kategoriat: Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Verkkouutiset-blogi, Yhteiskunta | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Sote- ja maakuntareformi näyttää trumpismilta

20.000 asuntoa ja 20.000 työpaikkaa helsinkiläisille

Kaupungin johtamisessa on kaksi aikavyöhykettä: tämä päivä ja huominen. Tämän päivän sujumisella luodaan pohja kestävälle huomiselle. Pelimerkit ovat hyvät, kun kaupunki kasvaa ja kehittyy vauhdilla, mutta miten tasapainotamme vinksalleen menneen talouden?

Viime viikkojen aikana olen kuntavaaliehdokkaan roolissa ottanut kantaa moneen ideaan, ehdotukseen ja hankkeeseen. Toisiin asioihin kantani on ollut puolesta, toisiin visusti vastaan. On ollut riemastuttavaa huomata, miten monista isoista ja pienistä asioista kaupunkimme koostuu. Olen tavannut näissä merkeissä satoja ihmisiä. Olen kertonut heille ajatuksistani, mutta ennen kaikkea olen kuunnellut, mitä heillä on mielenpäällä ja sydämellä.

No, mistä toreilla ja turuilla puhutaan? Siellä puhutaan työstä, asumisesta ja toimeentulosta. Samoista asioista pitäisi puhua kaupungintalollakin: työstä, asumisesta ja toimeentulosta. Niiden varaan rakentuu myös kaupungin taloudenpito. Ne ovat elämänkokoisia asioita, joiden ratkaiseminen on vaikeaa, mutta niitä ei saa väistellä. Rimaa on nostettava.

Ehdotan, että asetamme reippaat tavoitteet seuraaville vuosille ja tavoittelemme 20.000 uutta asuntoa ja 20.000 uutta työpaikkaa helsinkiläisille.

Fokusoidaan tavoitetta niin, että asuntojen on oltava kohtuuhintaisia pienasuntoja ja työpaikkoja pyritään luomaan erityisesti alle 30-vuotiaille ja toisaalta yli 50-vuotiaille.

Lue loppuun

Kategoriat: Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa 20.000 asuntoa ja 20.000 työpaikkaa helsinkiläisille

Voisivatko reseptilääkkeet olla ilmaisia?

Julkaisin syyskuussa 2016 kuusikohtaisen ehdotukseni apteekkijärjestelmän tervehdyttämisestä, koska olin tutkimuksissani havainnut, että lääkkeet ovat Suomessa ylihinnoiteltuja ja alan tehottomuus on hätkähdyttävän korkea.

Tehottomuus näkyy erityisesti kuluttajien kukkarossa, samaan aikaan kun nykyinen lääkejakelujärjestelmämme huolehtii siitä, että apteekkari pärjää taloudellisesti erinomaisesti, oli toiminta kuinka tehotonta tahansa. On kestämätöntä, että käytämme valtavat summat verovaroja lääkejakelun järjestämiseen vanhanaikaisella tavalla.

Lähetin Apteekkireformi-kirjan jokaiselle kansanedustajalle luettavaksi ja kannustin heitä miettimään alan kehittämistä vakavissaan, sillä yli sadan vuoden ajan alan reformiehdotukset olivat karahtaneet karahtaneet kerta toisensa jälkeen kiville eikä muutoksia ole saatu aikaan. Nyt tilanne on toinen. Syksyn ja talven mittaan takit ovat kääntyneet ja mielipiteet muuttuneet. Lähes kaikki puolueet taitavat jo liputtaa apteekkireformin puolesta. Sisältö hiukan vaihtelee, mutta uudistuksia on luvassa. 

Sote-hanke herätti minut pohtimaan Apteekkireformia uudelleen

Olin jo ajatellut siirtyä ajatuspajassani seuraavan aiheen pariin, kun näytti siltä että Apteekkireformi on hyvässä vauhdissa eikä se tarvitse enää perään katsomista: kansanedustajat tekevät työnsä ja uudistavat lääkejakelua tarvittavalla tavalla.

Mutta sitten tuli Sote. Tutustuin Soten vaikutuksista tehtyyn yhteenvetoon ja huomasin, että eihän siinä ole juuri villoja kansalaisten kannalta. Lyhyesti sanottuna, Sote ei näytä kovin selkeältä eikä uskottavalta. Paljon on vielä kehitettävää ja toivonkin ettei Sotea (ja erityisesti maakuntamallia) oteta nykymuodossaan käyttöön. Olen kirjoittanut Sotesta monta analyysiä, eikä niistä sen enempää, mutta miten Sote liittyy apteekkeihin? Ei mitenkään. Lääkejakelua ei ole pohdittu Soten yhteydessä, vaikka olisi pitänyt.

Sote-ehdotuksen mukaan terveyskeskukset muutetaan Sote-keskuksiksi ja myös yksityiset tahot voivat perustaa näitä keskuksia. Koska en löytänyt konkreettista hyötyä kuvatusta uudistuksesta, niin ryhdyin miettimään, mitä asialle voisi tehdä.

Oivalsin pian, että Apteekkireformiin on liitettävä vielä yksi asia: Reseptilääkkeitä on voitava jatkossa ostaa lääkärissäkäynnin yhteydessä. Se on kätevää ja potilaalle lisäarvoa tuovaa. Käytännössä se tarkoittaa, että nykyinen systeemi, jossa lääkkeiden määrääminen ja niiden myyminen on pidetty visusti erillään, on siis purettava.

Jos tuo uudistus tehdään, pitää varmistaa, ettei lääkäreille tule kiusausta kirjoittaa turhia reseptejä ja siten lisätä oman Sote-keskuksen myyntiä aiheettomasti. Tämä pohdinta puolestaan johti ajatukseen, että voisivatko reseptilääkkeet olla ilmaisia? Ei olisi kiusausta lisämyynnin luomiseen, kun siitä ei saa liikevaihtoakaan.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Apteekkireformi, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Voisivatko reseptilääkkeet olla ilmaisia?

Helsingin korruptioskandaali saattaa olla myös johtamisen katastrofi

Poliittiset riskit dominoivat maailmanlaajuisia uhkakuvakarttoja. Samaan aikaan Suomessa on vallalla ihan oma uhkaskenaario: meillä nimittäin huonon johtamisen riski uhkaa kansakunnan tulevaisuutta. Itse asiassa se ei enää pelkästään uhkaa, vaan toteutuu parhaillaan: huono johtaminen nakertaa kilpailukykyämme ja haittaa toimintaedellytyksiämme ehkä nopeammin kuin mikään muu megatrendi.

Meneillään oleviin SOTE-, liikennejärjestely- ja koulureformihankkeisiin sekä lukuisten leikkauslistapäätösten eteen on jouduttu, koska julkisen puolen toiminnassa on ollut vuosikausien ajan pahoja tuottavuusongelmia. Rahat eivät riitä. Valtio ja kunnat velkaantuvat. Mistähän se johtuu? Yksi syy on huono johtaminen.

Huonon johtamisen tunnusmerkkejä ovat mm. seuraavat:

  • Tuottamattomaan toimintaan ei puututa normaalissa arjessa.
  • Toimintaa ei tehosteta omaehtoisesti.
  • Toiminnan vaikuttavuutta suhteessa tuotantohintaan ei seurata.
  • Yhteistyötä ja synergioita ei tavoitella vapaaehtoisesti.
  • Tuloksellisuutta ei arvosteta.
  • Alisuorittamiseen tai piittaamattomuuteen ei puututa.
  • Oman organisaation etu on tärkeämpi kuin asiakkaan etu.
  • Kustannusten leikkauksia ei tehdä ennen kuin on pakko ja silloinkin ne tehdään toimintaa supistamalla, ei toimintaa parantamalla.

Huonolle johtamiselle on tyypillistä se, että johto ja vastuuhenkilöt eivät ole riittävän hyvin selvillä organisaatiossaan tapahtuvista asioista. Heillä ei ole käsitystä toiminnan riskeistä eikä tuntumaa riskien todennäköisyyteen. Huono johtaminen luo alustaa myös väärinkäytöksille, koska etäinen ote alaisten arkityöhön tarkoittaa usein myös puutteellisia valvontamekanismeja.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Helsingin korruptioskandaali saattaa olla myös johtamisen katastrofi

Sote-soppa ja muut myrkylliset reseptit

Nyt on kokkisota menossa, kun ministerit yrittävät tehdä yllätysraaka-aineista pikavauhtia illallista. Lopputuloksena ei ole nautinnollinen ateria, vaan ruokamyrkytys.

Hallitusta on moitittu aikaansaamattomuudesta ja liekö se syynä siihen, että Suomea järkyttäviä esityksiä syntyy solkenaan. Ongelmana on se, että viimeaikaiset avaukset eivät tuo lisäarvoa yhteiskuntaamme, päinvastoin. Esitykset vaikeuttavat arkielämää ja lisäksi ne ovat kalliita ja täysin turhia. Tästä huolimatta ministeriöissä ja työryhmissä käytetään pokkana resursseja näiden hankkeiden valmisteluun.

SOTE- ja liikenneuudistus ovat kauhutarinoita siitä, miten valtion ja kuntien vastuulla olevat perustehtävät yritetään ulkoistaa jonkun muun huoleksi. Laajasti kuvitellaan, että toiminnan muuttaminen yhtiömuotoiseksi parantaa automaattisesti tuottavuutta. Tai että kilpailuttaminen on aina hyvä juttu. Ei ole.

Paljon yksinkertaisempi tie tuottavuuteen olisi ollut seuraava: Ei hyväksytä julkisen puolen tehottomuutta, asetetaan sille kilpailukykyiset tavoitteet ja parannetaan johtamista.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa tässä blogissa vain SOTE-sopasta, mutta tähän on pakko ottaa alkupalaksi ajankohtaiset liikenneuudistusesitykset. Ensin siis liikenneasiaa ja sen perään SOTE-kauhistelua.

Lue loppuun

Kategoriat: Politiikka, Talous ja bisnes, Verkkouutiset-blogi, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Sote-soppa ja muut myrkylliset reseptit

Tolkunpolitiikkaa

Tulevaisuus on täällä. Sitä ei kannata uskotella saapuvaksi ensi vuonna tai seuraavalla vaalikaudella. Ärhäkät muutosvoimat eivät odottele, vaan ne muokkaavat yhteiskuntaa uuteen asentoon yhä reippaammalla tahdilla. Lainsäädäntö ei pysy vauhdissa mukana ja vanhat yhteiskunnan rakennelmat natisevat ubereiden ja robottien ravistelemina.

Juuri kun olimme ajatelleet, että globaali, ilmastonmuutokseen ja luonnonvaroihin liittyvä kestävyyskriisi on se akuutein juttu poliitikkojen agendalla, niin näyttämölle ryntää koko maailma poliittisine ja uskonnollisine jännitteineen. Sananvapauden ja demokratian puolesta taistellaan jopa Suomessa ja arjen turbulenssiin tuo oman tuulahduksensa valon nopeudella etenevä teknologinen kehitys.

Turbulenssia on myös poliitikkojen työpaikoilla. Muutoksen nopeus lisää päätösten vipuvaikutuksia niin hyvässä kuin pahassa.

Toisaalta on suuret mahdollisuudet luoda kansakunnalle uusi ruusuinen tulevaisuus, mutta toisaalta on olemassa riski tyriä koko homma perinpohjaisesti.

Politiikka on ollut liian kauan tuloksellisuuskriisissä.

Lue loppuun

Kategoriat: Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tolkunpolitiikkaa

Lääkkeiden saatavuus on surkea isoissa kaupungeissa

Julkaisin syksyllä 2016 kirjan nimeltä ”Apteekkireformi”, koska apteekkijärjestelmämme kaipaa pikaista ja perusteellista remonttia. Esitin kirjassa kuusi keinoa, jotka toteutuessaan tuottavat lopputuloksena alalle reilua kilpailua ja kansalaisille halvempia lääkkeitä.

Tällä hetkellä apteekkibisneksen harmaat alueet tulevat meille kalliiksi ja toimialan tehottomuus hätkähdyttää. Käytämme valtavat miljardit verovaroja lääkejakelun järjestämiseen vanhanaikaisella ja jäykällä tavalla. Lääkkeet ovat meillä muita maita kalliimpia, eikä Kela-korvausten kasvulle näy loppua. Kehitys ei selity pelkästään sillä, että ikääntyvä väestö popsii yhä enemmän lääkkeitä.

Toimialalla on niin paljon sisäkkäisiä, rinnakkaisia ja päällekkäisiä rakenteita, että havaittuja ongelmia ei voida korjata systeemiä tilkitsemällä. On uskallettava tehdä perustavanlaatuisia uudistuksia. Ongelmana on se, että poliitikot eivät näytä olevan kiinnostuneita puuttumaan pienen etuoikeutetun apteekkaripiirin bisneksiin.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Apteekkireformi, Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Lääkkeiden saatavuus on surkea isoissa kaupungeissa

Moonshot – kuuhullujen salainen ase

Työelämään on tullut uusi ilmiö, moonshot. Se tarkoittaa järjettömän isoja tavoitteita ja mahdottomalta tuntuvia unelmia. Yhä useammalla työpaikalla kurkotellaan tähtiin sen sijaan, että tavoiteltaisiin ”realistisesti saavutettavissa olevaa” kehitystä. Hulluinta tässä isosti haaveilemisessa on, että se toimii.

Moonshot on rohkeiden ihmisten laji. Se on salainen ase ja ylivertainen kilpailukyvyn lähde ihmisille, jotka eivät pelkää tulevaisuutta, vaan haluavat rakentaa sen itse. He asettavat riman reilusti korkealle ja sen jälkeen keksivät riman ylittävät ratkaisut. He uskovat itseensä ja innostavat myös kaveria onnistumaan.

Suomesta on kadonnut tuhansia työpaikkoja, mutta silti tekemätöntä työtä ja loistavia bisnesmahdollisuuksia on runsaasti ympärillämme. On vain nähtävä missä ne työt ovat ja on ryhdyttävä hommiin. Samalla päättäjien on muutettava yhteiskunnan systeemit sellaisiksi, että kansalaiset voivat loikkia innovaatiohyppyjä minkään estämättä.

Olen itsekin ollut tekemässä moonshot-tavoitteista totta. Esimerkkinä firma, jonka tuotantotavoite satakertaistettiin. Uutta porukkaa ei palkattu, sillä kuuhulluina visionääreinä aavistimme, että sopivan innovaation avulla lähes utopistiselta näyttävä tavoite voi toteutua. Näin myös kävi: porukka innostui, uudisti ajattelua ja saavutti tavoitteet.

Otetaan moonshot myös Helsingin tulevaisuuden mittatikuksi. Ei tyydytä keskinkertaisuuteen eikä varsinkaan hyväksytä huonoja suorituksia. Tehdään historiaa positiivisella tavalla. Tavoitellaan aina vain parempaa Helsinkiä. Tehdään joka päivä asiat paremmin kuin eilen.

Ajatelkaa, jos pääkaupunkimme tavoitteeksi asetettaisiin vuokratason puolittaminen tai jos päätettäisiin nollata hiilidioksidipäästöt? Tai miltä kuulostaisi, jos tavoitteena olisi kaupunkilaisten työttömyyden poistaminen tai vaikkapa yritysten määrän tuplaaminen?

Mahdottomilta näyttävät pulmat ovat juuri niitä asioita, joihin innovaatioyhteiskunnassa on tartuttava. Niiden ratkaiseminen tuottaa hyvää laajalle ja nopeasti. Se edellyttää, että ei tyydytä näennäisuudistuksiin. Niitä ei tarvitse kukaan. Rima reilusti korkealle!

Moonshot-tavoitteiden toteutumisen yhtenä ehtona on, että megaloikkien esteenä olevat asiat poistetaan. Tämä haastaa poliitikot uudella tavalla: Jähmeän tahmea diilaaminen ei enää onnistu, menestymistä ei kannata rajoittaa, eikä päätöksentekosysteemi voi olla vuosikausia pyörivä karuselli. Kuuhullut visionäärit eivät noudata vaalikausien rytmiä, he menevät ja tekevät oman tulevaisuutensa.

Moonshot-tavoitteiden toteutuminen ei ole vain poliitikoista kiinni. Meistä jokaisella on siinä roolinsa: ei mitätöidä toisen ideoita eikä vähätellä muiden osaamista ja annetaan kaikille mahdollisuus. Saara Aalto voitaisiin kruunata moonshot-koulukunnan kunniajäseneksi. Hän todisti, että isosti unelmoiminen ja rohkea toteutus vievät pitkälle. Noloa, että Suomi hävisi Britannialle, kun keskityimme tuen antamisen asemesta kateuden ja vähättelyn ruokkimiseen.

Miksi kannattaa unelmoida suuria ja miksi kuuhun kannattaa kurkotella? No siksi, että kuu on niin korkealla, että se valaisee pienimmätkin yksityiskohdat. Kaikki tulevat nähdyksi ja kaikilla on mahdollisuus onnistua. Myös sinulla.

***

Kolumni on julkaistu Puoli kaupunkia -lehdessä 5.1.2017.

Kategoriat: Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Moonshot – kuuhullujen salainen ase

Kolme kysymystä Vihreille ja Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirastolle

Helsingin ydinkeskustassa kiehuu. Kaupunkisuunnitteluvirasto tekee pääkaupunkiamme muokkaavia kävelykeskustasuunnitelmia, joiden tavoitteena näyttää olevan autoilijoiden häätäminen pois näkyvistä. Viraston esityksissä todetaan, että tavoitteena on priorisoida joukkoliikenteen, kävelyn tai pyöräilyn osuutta nostavia liikennehankkeita. Käytännössä markkinaosuutta haetaan kuitenkin autoilua vaikeuttamalla ja jopa kieltämällä se. Pelkkä priorisointi ei riitä.

On hyvä, että kävelijöiden ja pyöräilijöiden asemaa parannetaan. On myös eduksi kansanterveydelle, jos ihmiset kävelevät nykyistä enemmän. En tosin ymmärrä, miksi jalankulun kehittämiseen liitetään antipatia autoilijoita kohtaan.

Kaupunkisuunnittelussa pitäisi nimenomaan suunnitella eri kulkumuotojen rinnakkaiselo, ei pyrkiä kävelykulttuurin ideologiseen ylivaltaan. Kuntapäättäjillä ja virkamiehillä pitää olla kyky arvioida muutosten kokonaisuutta ihmisten arjen näkökulmasta.

Hesari kirjoitti 4.1.2017: ”Helsinki selvittää, kannattaisiko Pohjois- ja Eteläesplanadi muuttaa kävelykaduiksi”. Tämä on kuitenkin vasta jäävuoren huippu: Tiedoksi, että suunnittelupöydällä on myös muiden katuosuuksien valtaaminen. Espa ei riitä, kun erityisesti Vihreiden ajama kaupunkielämän palautusprosessi on saatu käyntiin. Autokaistoja lopetetaan muualtakin.

Kaupunkisuunnittelulautakunta ohjaa ja valvoo Kaupunkisuunnitteluviraston toimintaa. Viraston liikennesuunnitteluosasto puolestaan vastaa liikenteen suunnittelusta ja kehittämisestä Helsingissä. Sen vastuulla on niin auto- ja joukkoliikenteen kuin pyöräilyn ja jalankulun kysymykset. Viraston esityksiä ja lautakunnan päätöksiä lukiessa käy selvästi ilmi, että kävelykeskustahanke on ideologinen, ei käytännöllisiin hyötyihin perustuva revoluutio. Autoliikenteen kehittämisestä ei puhuta. Se lopetetaan.

Lue loppuun

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Kolme kysymystä Vihreille ja Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirastolle

Venäläistä rulettia suojatiellä

Auto ajoi holtittomasti ihmisten päälle Siilitien metroaseman lähettyvillä uudenvuoden aattona. Saatujen tietojen valossa syynä tapahtuneeseen oli todennäköisesti kuljettajan sairaskohtaus, eikä tahallisuudesta ole näyttöä.

Tahallisuutta, piittaamattomuutta ja törkeää liikennekäyttäytymistä on sitä vastoin havaittavissa monissa läheltä piti –tilanteissa.

Liikenneturvallisuus on yhä useammin uhattuna erityisesti suojatiellä. Tien ylitys on pahimmillaan venäläistä rulettia, jossa vakavilta seurauksilta vältytään yksinomaan hyvän tuurin ansioista. Koska se tuuri loppuu?

Olen aina pitänyt kunnia-asiana sitä, että annan tietä suojatielle aikoville jalankulkijoille. Autoilijana saan hyvän mielen siitä, kun hiljennän auton vauhdin ajoissa ja annan jalankulkijan mennä turvallisesti tien yli. Aika usein jalankulkija heilauttaa kättään kiitokseksi. Onpa joskus joku jopa tyylikkäästi kumartanut ohi mennessään.

Enää en kuitenkaan uskalla 100%:sesti noudattaa tätä jopa tieliikennelaissa määrättyä autoilijan velvollisuutta. Miksi? Siksi, kun yhä useammin suojatien eteen pysähdyttyäni takana oleva autoilija hermostuu ja kaahaa ohi sivuilleen vilkaisematta. Saattaapa hän jopa matkansa hidastumisesta ärtyneenä heristellä nyrkkiäänkin. Jalankulkijat jäävät alle jos sattuvat kohdalle.

Ongelman yleisyydestä olkoon esimerkkinä eräs kerta, kun ajoin Helsingin keskustasta kohti Pitäjänmäkeä. Tälle samalle, muutaman kilometrin matkalle, sattui kaksi erittäin vakavaa tilannetta:

Töölössä, Linnankoskenkadun ja Lastenlinnantien risteyksessä oli vanha rouva menossa tien yli. Pysähdyin asianmukaisesti ja annoin hänelle tietä. Samaa ei tehnyt takanani ollut autoilija. Hän tuskastui hidasteluuni, vaihtoi kaistaa ja ohitti pysähdyksissä olleen autoni aggressiivisesti kaahaten. Suojatien kohdalla hän ei vilkaissutkaan ympärilleen. Onneksi mummo oli niin hidas, että ei ollut ehtinyt viereisen kaistan kohdalle matkallaan. Läheltä kuitenkin piti ja säikähdys oli melkoinen.

Pari kilometriä tästä edelleen ajettuani oli Talin keilahallin edessä olevalle suojatielle astumassa kaksi henkilöä. Jälleen kerran hiljensin vauhtia ja annoin heille tietä. Kauhukseni takanani ollut autoilija viis veisasi muuttuneesta liikennetilanteesta. Hän siirtyi vauhdilla viereiselle kaistalle ja ei kun suojatien yli kaahaamaan. Sivuilleen vilkaisematta. Tällä kerralla tietä ylitti ripeästi lenkillä ollut pariskunta, joten mummon hitaudella tästä ei selvittäisi.

Ennakoin tilanteen ja painoin auton äänimerkkiä. Tööttäys säikähdytti jalankulkijoita siinä määrin, että he pysähtyivät nanosekunnin ajaksi. Tämä riitti pelastamaan heidät auton alle jäämiseltä. Kaaharia tämä ei kuitenkaan hidastanut, vaan hän jatkoi aggressiivista etenemistään muista välittämättä.

Kolmas samankaltainen tapahtuma sattui pari viikkoa aikaisemmin Pajamäen tien risteyksessä. Ollaan siis edelleen samalla tienpätkällä ja todistetaan holtitonta liikennekäyttäytymistä. Tällä kerralla istuin taksin kyydissä, kun taksin kuljettaja pysähtyi täysin asianmukaisesti suojatien eteen päästääkseen tielle astuneen henkilön ylittämään tietä. Mitä tapahtui takana ajavan autoilijan päässä? Ei ainakaan mitään hyvää. Holtitonta ylinopeutta ajanutta kuljettajaa ei kiinnostanut muun liikenteen havainnointi ja lopputuloksena hän rysäytti autollaan taksin perään. Jalankulkija selvisi tilanteesta onnekseen vahingoittumattomana, mutta ainekset isompaan onnettomuuteen olivat olemassa.

Suojatiellä pelataan venäläistä rulettia, joka yleistyy koko ajan. Uuden vuoden toiveena esitän kaikille autoilijoille, että ottaisivat malttia ja muiden huomaamista mukaan liikenteeseen. Niitä tarvitaan joka hetki. Tarvitaan myös ymmärrystä siitä, että liikenteessä ei ole oikeuksia, kaikilla on vain velvollisuuksia. Esimerkiksi mielikuva jonkun ”etuajo-oikeudesta” on täysin väärä. Kyse on toisen osapuolen väistämisvelvollisuudesta, eikä toisen oikeudesta ajaa ensin.

Turvallista matkaa uutena vuotena 2017.

***

Teksti on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 1.1.2017.

Kategoriat: 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Venäläistä rulettia suojatiellä

Autoviha heikentää Helsingin kilpailukykyä ja haittaa arkea

Trumpismi valtaa uhkaavasti tilaa Helsingin päätöksenteossa. Trumpismilla tarkoitan sitä, että esityksiä tehdään tosiseikat sivuuttaen ja seurauksista piittaamatta. Osaoptimointi kukoistaa eikä kokonaisvaikutusten arviointi vakuuta. Pääasia näyttää olevan, että oma ehdotus etenee ja saa huomiota.

Samoin tyhmä johtaminen yleistyy päätä huimaavaa vauhtia. On käsittämätöntä, että tässä hienossa kaupungissamme on yhtäaikaisesti menossa seuraavanlaiset ”uudistukset”:

  • Kantakaupungissa tapahtuvaa autoilua halutaan vaikeuttaa ja jopa kokonaan estää.
  • Kaupunkiin tulevien valtaväylien läpäisykyky halutaan heikentää puoleen nykyisestä.
  • Kantakaupungin alueella halutaan kieltää toimitilojen muuttaminen asunnoiksi.
  • Julkisen liikenteen maksuja korotetaan.

Täysin ristikkäiset hankkeet ovat järjettömiä

Jos halutaan autoton keskusta ja kaupungin asukkaat iloisesti leikkimään kävelykaduille, niin voisi olla hyvä idea sallia asuntojen rakentaminen kantakaupunkiin. Asuntopulasta huolimatta asuntoja ei kuitenkaan saa rakentaa. On nimittäin esitetty, että keskustassa vyöhykkeellä 1 rakennusten pääkäyttötarkoituksen muuttamista  toimitiloista asumiseen ei sallita lainkaan.

Jos taas halutaan autottomia ihmisiä keskustaan suurin määrin shoppailemaan ja työtä tekemään, olisi julkisen liikenteen oltava nykyistä houkuttelevampaa. Hintojenkorotus ei ainakaan tue tavoitetta julkisen liikenteen lisääntymisestä.

Jos halutaan, että keskustassa on vilkasta kaupankäyntiä ja vireätä yritystoimintaa, niin varmaan pitäisi miettiä ihmisten ja tavaroiden logistiikkaa nykyistä paremmin. Nyt siihen ei käytännössä oteta kantaa. Yrittäjät kantavat vastuun ja päättäjät fiilistelevät.

Jos työpaikkoja halutaan pitää keskustassa, eikä siellä ole riittävästi asuntoja ja samaan aikaan autoilua hankaloitetaan, niin ainakin pääsisääntuloväylillä pitäisi liikenteen sujua. Bulevardikehityksen seurauksena matka-ajat tuplaantuvat ja ihmisten arki hankaloituu. Positiivista on, että arjen ongelmia syntyy tasapuolisesti kaikille, kun bulevardeja rakennetaan kaikkiin suuntiin niin Lahdenväylälle, Länsiväylälle, Turunväylälle kuin Hämeenlinnanväylällekin.

Eivätkö kävelijät mahdu Esplanadille? Olisiko ruuhkakävelymaksulle tarvetta?

Uuden esityksen mukaan Esplanadista tehdään kävelykatu. Miksi ihmeessä? Eivätkö kävelijät mahdu siellä kulkemaan? Sekä Pohjois- että Etelä-Esplanadin molemmin puolin on leveät jalkakäytävät ja lisäksi puiston keskellä on laaja alue ihan vain kävelyä varten.

En ole huomannut häiritsevää ruuhkaa tuolla kadunpätkällä muulloin kuin vapunpäivänä. Muina päivinä siellä mahtuu kulkemaan oikein hyvin. Puhumattakaan viereisestä Aleksanterinkadusta, joka on yleensä suorastaan autio. Sama ilmiö on havaittavissa muilla espaa ympäröivillä kadunpätkillä.

Ehdotan, että otetaan vaikkapa viikon seurantajakso ja selvitetään Esplanadeilla oleva kävelyliikenteen määrä. Eli tehdään ihan perinteinen liikennelaskenta ja sen tulosten perusteella arvioidaan, tarvitaanko kävelijöille lisää tilaa vai ei.

On varmasti vihreän modernia vaatia autotonta keskustaa, mutta joku faktaperustelukin voisi olla paikallaan Suomessa, jossa etäisyydet ovat edelleen pitkiä ja auto on aika monen perheen luonnollinen kulkuväline. Myös vaikuttavuusarviointi liittyen autovihan tuottamiin liiketoimintavaikutuksiin ja ihmisten arjen sujumiseen on välttämätön. Sillä on merkitystä, kuinka hankalaksi ihmisten arki muodostuu uudistusten myötä. Hyvinvoinnista puhutaan laajasti, mutta siitä ei olla huolissaan, jos kävelyintoilun johdosta työmatkoihin kuluva aika kasvaa olennaisesti tai jos asiointi tehdään nykyistä vaikeammaksi.

Asuntorakentaminen on henkisesti vaikea juttu ja nostattaa kateuden pintaan

Alun perin keskusta-asunnoiksi rakennettuja kerrostaloja on aikanaan muutettu toimistotiloiksi. Nyt on havaittu, etteivät ne enää ole optimaalisia työntekopaikkoja, vaan olisi fiksumpaa palauttaa ne alkuperäiseen asuntokäyttöön, mutta tämä ei kaupungille käy. Miksi ihmeessä ei käy? Tilojen sopimattomuus nykyaikaiseen työntekoon tai se, että toimitiloja on jo nyt tyhjillään runsaasti, on ohitettu päätösesityksessä. Edes asuntopulalla ei näytä olevan vaikutusta asian käsittelyyn.

Esityksen perusteluissa on yksityiskohtia, jotka ovat mielestäni liian hataralla pohjalla jotta totaalikielto käyttötarkoituksen muutokselle olisi perusteltu. Esityksen mukaan kantakaupungin vyöhykkeen 1 toimitiloja ei saisi muuttaa asuntokäyttöön ja tätä on perusteltu  mm. seuraavasti:

  • ”Runsas ja monipuolinen työpaikkatarjonta on keskeinen syy kaupungin väestönkasvulle ja kantakaupunki on tämän vetovoiman keskus.”
    Jostain syystä työpaikkoja on siirtynyt pois keskustasta kaupungin laitamille, mm. lähemmäksi lentokenttää. Tätä ei huomioida perusteluissa, vaan toivotaan keskustavetovoiman edelleen olevan totta. Olen myös sitä mieltä, että kaupungistuminen tai Helsingin väestönkasvu ei aiheudu ydinkeskustan työpaikkojen määrästä, vaan on ihan globaali ilmiö oli työpaikkoja tarjolla tai ei.
  • ”Alueilla, jossa käyttötarkoituksen muutoksia rajoitetaan, yritysverkostojen toiminta voi jatkua ja erityisesti pienten, aloittelevien ja keskisuurien yritysten toimintaedellytykset säilyvät ja toimitiloja modernisoidaan nykypäivän tarpeisiin.” 
    Esityksen tekijät siis toivovat, että toimimattomia toimitiloja modernisoidaan, vaikka tilojen käyttäjät ja omistajat eivät sitä halua. Perustelun tekee ontoksi myös se tieto, että pienillä ja aloittelevilla yrityksillä ei juurikaan ole taloudellista mahdollisuutta asettua kantakaupungin kalleimpiin kortteleihin toimintaansa käynnistelemään.
  • ”Periaatteet rajoittavat kiinteistönomistajien mahdollisuutta tehdä voittoa kiinteistökehityksellä.
    Tämä perustelu on kaikkein oudoin ja hämmentävin. Virkamiesten tehtävänä ei pitäisi olla minkään yrityksen voitonteon esteenä. On käsittämätöntä, että kiinteistöjen käyttörajoituksia annetaan sillä perusteella, että halutaan rajoittaa kiinteistöjen omistajien mahdollisuutta tehdä liiketoiminnallaan voittoa. Huolestuttavaa politikointia virkamiestasolla.

Edellä mainittujen lainausten lähde:  Kaupunkisuunnittelulautakunta 39/13.12.2016. Periaatteet käyttötarkoituksen muutoksille toimitiloista asumiseen kantakaupungin rajatulla alueella. SELOSTUS 29.11.2016

Tuntuu siltä, että kantakaupungin kehittämisen kokonaisuus ei ole hallinnassa

Jollakin taholla on saatu idea kivoista bulevardeista ja autottomasta keskustasta, mutta ei kanneta vastuuta hankkeiden käytännön seurauksista.

Kenen etu voi olla esimerkiksi se, että Lahdenväylää pitkin keskustaan töihin tuleva perheenisä/-äiti viettää jatkossa tunnin nykyistä pidempään työmatkoilla ja lasten päivähoitoaika pitenee vastaavasti?

Tai kenen etu on se, että asuntoja jätetään rakentamatta keskustaan, vaikka se on juuri se paikka, jossa ihmiset haluavat asua ja jonne rakentajat haluavat niitä rakentaa?

***

Teksti on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 28.12.2016.

Kategoriat: 2016 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Autoviha heikentää Helsingin kilpailukykyä ja haittaa arkea

Joulupukkikapina

Jouluaattona 1946 elettiin Jämsänkoskella, keskisessä Suomessa, jännittäviä aikoja. Lahjojen jako oli nimittäin vakavasti uhattuna, kun peräti kahdeksan joulupukkia oli suljettu putkaan päätään selvittelemään. Vahvaa yhteenkuuluvaisuutta osoittaen kylän muut pukit käynnistivät kapinan, piirittivät poliisiaseman ja vaativat äänekkäästi virkaveljiensä vapauttamista. Pattitilanteeseen löytyi ratkaisu ja aattoiltana lahjoja availtiin normaaliin tapaan innostuksen puna poskilla.

Posket punottivat myös Helsingin kaupunginvaltuustossa, kun Guggenheim-hanketta puitiin yötämyöten. Vastakkain olivat veronmaksajien äänekäs kapina ja museon puolustajien sinnikäs lobbaus. Vuosikausia kestäneeseen jännitysnäytelmään saatiin lopulta ratkaisu. Tällä kertaa lahjat jäivät kuitenkin jakamatta, sillä Guggenheim-säätiö ei saanut kaupungilta hartaasti toivomaansa tonttia rahakasalla kuorrutettuna.

Kansalaisten kapina museohanketta vastaan oli voimakas. Itse asiassa museo ei ollut vastustuksen kohteena, vaan kapina käynnistettiin, koska oltiin tyytymättömiä poliittiseen päätöksentekoon.

Kansalaisten mielestä hanketta vietiin eteenpäin väkisin runnomalla ja tiedonpesuun syyllistyen. Todellista hintaa piiloteltiin vastuuttomasti. Lisäksi investoinnin perusteluista löytyi löysiä kohtia ja epäselviä käänteitä niin paljon, että projektin uskottavuus kärsi kohtalokkaasti.

Hankkeen puolustajat perustelivat kantaansa kulttuuri- ja elinkeinopoliittisilla argumenteilla. He eivät ymmärtäneet, että samaan aikaan kansa puhui luottamuksesta – tai ennemminkin siitä, että päätöksentekoprosessiin ei luoteta. Se oli ratkaisevaa.

Kansan someraivo oli myrskyisää. Äänestyksen jälkeen vaaditiin, että someraivon vaikutuksia pitää analysoida, sillä sen sanottiin haitanneen päätöksentekoa. Ylilyöntejä tapahtui, eikä uhkauksia tai asiatonta palautetta voi tietenkään pitää hyväksyttävänä. Mutta päätöksentekijöiden kannattaa käyttää hetki myös oman toimintansa analysointiin.

Kunnallisessa luottamustoimessa toimittaessa ja verorahojen käytöstä päätettäessä on pidettävä kuntalaisten puolta. Päätösten perusteluiden on oltava läpinäkyviä, eikä tietoa saa muokata tarkoitushakuisesti omalle tavoitteelleen sopivaksi. Ei saa syntyä mielikuvaa minkäänlaisesta suhmuroinnista eikä vähäisestäkään tiedon salaamisesta.

Case Guggenheim oli irvikuva hyvästä hallinnosta. Jatkossa on ponnisteltava, että hyvän hallinnon periaatteita ei uhrata edes houkuttelevan tarjouksen edessä. Hyvä hallinto läpinäkyvine toimintamalleineen on perusedellytys hyville päätöksille. Rakennetaan Helsingille hyvä tulevaisuus, mutta tehdään se reilusti, rehellisesti ja kaupunkilaisten ääntä kuunnellen.

***

Tämä teksti on julkaistu Puoli Kaupunkia -lehdessä 8.12.2016.

Kategoriat: Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Joulupukkikapina

Onko yksinäinen olemassa?

Ollaanko kavereita? Mitä sulle kuuluu? Kaikilla ei ole kavereita. Eikä kaikille kuulu hyvää. Joukossamme on jopa puoli miljoonaa suomalaista, jotka kärsivät yksinäisyydestä. Heiltä ei kukaan edes kysy kuulumisia puhumattakaan lämpimän halauksen antamisesta.

Yksinäisyys on tasa-arvoista. Yksinäisiä on kaikissa ikäluokissa, kaikissa tuloluokissa, naisissa ja miehissä. Kaveruutta ei voi ostaa, vaan siihen tarvitaan toisen ihmisen läsnäoloa ja huomatuksi tulemista.

Muumilaaksossakin vieraillut Näkymätön Lapsi on läsnä kaikissa päiväkotiryhmissä ja koululuokissa. Ja aikuiseksi varttunut Näkymätön Lapsi löytyy jokaiselta työpaikalta. Ympärillämme on kiusattuja ja kiusaajia, eristettyjä ja eristäytyneitä.

Pitkittynyt yksinäisyys on pahempi terveyshaitta kuin tupakointi tai ylipaino. Yksinäisyys voi horjuttaa ihmisen psyykeä ja pahimmillaan se on vakava uhka terveydelle. Siksi on tärkeää, että ympärillä oleviin ihmisiin syntyy emotionaalinen yhteys ja että jokainen tuntee kuuluvansa johonkin porukkaan. Karuimmillaan yksinäinen hakee elämäänsä merkitystä vaikkapa koulusurmaa suunnittelemalla, kuten lehdistä olemme saaneet lukea.

Yksinäisyyden kierre on katkaistava. Yksi tapa kierteen katkaisemiseksi on varmistaa, että omassa elinpiirissä olevat ihmiset tulevat nähdyksi – kuten vaikkapa työkaveri, naapuri tai vaikkapa kassajonossa edellä seisova henkilö. Huomaamiseen riittää tervehdys. Siitä on hyvä aloittaa.

Toisten ihmisten ennakkoluuloton hyväksyminen on maailman helpoin tapa tehdä hyvää. Esimerkkinä eräs arkipäiväinen tapahtuma: Täpötäydessä bussissa oli kaksi vapaata paikkaa -yksi oli nuoren opiskelijatytön vieressä ja toinen vapaa istuin oli alkoholisoituneen vanhan miehen vieressä. Äiti ja pieni poika nousivat kyytiin ja äiti neuvoi lastaan: “mene tuohon tädin viereen istumaan”. Poika pysähtyi, mietti ja selvästi puntaroi kumpaan tuoliin istuisi. Tovin pohdittuaan hän istui “pultsarin” viereen äidin yrittäessä vielä vaikuttaa pojan päätökseen.

Onneksi äiti antoi lapsen istua aloillaan. Matka sujui hyvin pojan esitellessä vieruskaverilleen mukanaan ollutta elektroniikkapeliä. Voi vain kuvitella, miten tärkeä pojan reaktio oli muiden hyljeksimän miehen elämässä.

Yksinäisyys sattuu ja ulkopuolisuus saa kehon voimaan pahoin. Tyhjyys salpaa mielen ja halvaannuttaa toimintakyvyn. Sosiaalisen aseman puuttumisen lisäksi yksinäistä vaivaa kosketuksen puute. Kiky-vaikutuksia odotellessa meillä on huikeat mahdollisuudet tehdä hyvinvointiloikkia lähipiirissämme. Pidetään toisistamme huolta, huomataan joka ikinen ihminen työpaikalla ja harrastuksissa. Ei jätetä ketään yksin. Huomataan ja halataan.

***

Tämä kolumni on julkaistu Puoli Kaupunkia -lehdessä 24.11.2016. Näköislehteen pääset tästä

www.isoaho.net

joulukortti-2016-stratebility

Kategoriat: LinkedIn -postaukset, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta, Yleinen | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Onko yksinäinen olemassa?

Kolme kysymystä Guggenheimista kaupunginhallitukselle

Onko Guggenheim kulttuurihanke vai elinkeinoelämän projekti vai kenties pienen piirin kallis harrastus?

Näinä populismin aikoina on erinomaista, jos kulttuuriin ja sivistykseen panostetaan. On myös hyvä, jos elinkeinoelämää voidaan auttaa kukoistukseen kaupungin tukemana. Mutta verovarojen käytössä on noudatettava avoimuutta sekä riittävää huolellisuutta. Mielestäni molemmat, sekä avoimuus että riittävä huolellisuus, puuttuvat Guggenheim-keskustelusta.

Tästä syystä teen kolme kysymystä, joihin toivon Helsingin kaupunginhallituksen ja mahdollisesti myös valtuuston kiinnittävän huomiota päätöksiä tehdessään.

  1. Mikä on museon todellinen tuloksentekokyky?
  2. Kuka kattaa rahoitusvajeen?
  3. Mikä on Franchise-sopimuksen sisältö?

Rakennusajan kustannukset ovat saaneet paljon huomiota päätösperusteluissa. Samaan aikaan on myös seikkaperäisesti esitelty rakennettavan rakennuksen muotoja, kerroksia ja tunnelmia. Huomionarvoista on, että varsinaisesta Solomon R. Guggenheim –säätiön kanssa tehtävästä Franchise-sopimuksen sisällöstä ja toteutettavasta museotoiminnasta ei kuitenkaan ole juuri puhuttu, vaikka itse sopimusajan kulut ovat kaupungille suuremmat kuin rakentamiskustannukset.

Osapuolia tässä museohankkeessa ovat Solomon R. Guggenheim –säätiö (SRG), Guggenheim Tukisäätiö, Helsingin kaupunki sekä perustettavat Erillisyhtiö ja Kiinteistöyhtiö. Päätösesityksiä lukiessa tulee mielikuva siitä, että kaupunki on ulkoistanut vallan Tukisäätiölle, mutta maksaa mielellään ja kritiikittömästi kaikki kulut.

20161120-guggenheim-tuloslaskelma

Lue loppuun

Kategoriat: 2016 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Kolme kysymystä Guggenheimista kaupunginhallitukselle

Yleiskaava lupaa paljon, mutta pilaako julkinen liikenne koko jutun?

Helsinkiin on juuri hyväksytty uusi yleiskaava, joka kertoo, miltä pääkaupunki näyttää tulevaisuudessa. Aikaisempina vuosikymmeninä on tehty maankäyttöä ja elinkeinotoimintaa rajoittavia suunnitelmia ja varovaisuudellaan kaupunki on hinnoitellut itsensä ulos markkinoilta. Nyt on toinen ääni kellossa.kuva-20161103-autio-tie

Uusi yleiskaava on vallankumouksellinen, sillä pitkästä aikaa suunnitelmissa varaudutaan kasvuun. Kaupunkiin odotetaan saapuvaksi Tampereen verran uusia asukkaita, joille rakennetaan asunnot. Uudet veronmaksajat tuovat mukanaan ostovoimaa ja vauhdittavat elinkeinotoimintaa.

Myös liikenne järjestellään uudelleen. Lisäksi luodaan edellytyksiä yritysten menestymiselle ja työpaikkojen syntymiselle. Jos suunnitelma toteutuu, niin yksityinen sektori investoi Helsinkiin tulevina vuosina noin 44 miljardin euron verran. Kun kaupunki panostaa lisäksi noin 10 miljardia euroa, niin aikamoinen investointiurakka tästä on syntymässä.

Lue loppuun

Kategoriat: Helsinki, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Yleiskaava lupaa paljon, mutta pilaako julkinen liikenne koko jutun?

Tuottaako Fimea ministeriölle väärää tietoa?

Lääkkeiden vähittäismyyntihinta määräytyy lääketaksa-asetuksessa määritellyn laskentakaavan mukaan. Apteekkariliitto on lobbaustyössään vuosien ajan luonut virheellistä mielikuvaa lääkemyynnin heikosta kannattavuudesta ja saanut aikaan muutoksia hinnoittelukäytäntöön. Hinnoitteluohjeen mukaan ostohinta kerrotaan asetuksessa säädetyllä kertoimella ja päälle lisätään kiinteä reseptin toimitusmaksu. Laskentakaava on teknisesti entisellään, mutta kertoimen ja kiinteän osan painotusta on muutettu dramaattisesti.

Lue loppuun

Kategoriat: 2016 Uusi Suomi -blogit, Apteekkireformi, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Tuottaako Fimea ministeriölle väärää tietoa?

Pää toimii, mutta jalkaan ei saa hoitoa eikä pankki palvele

Viime viikolla tyrmistyin, kun yritin avata yritykselleni tiliä uuteen pankkiin: se ei onnistunut. Firmani ei kelvannut asiakkaaksi, vaikka se toimii vakaasti ja vastuullisesti. Varasin ajan kilpailevaan pankkiin ja olin aamutuimaan oven takana jonossa. Oven avautumista odotteli useita pankinvaihtajia. Enpä arvannut siinä seisoessani, että joudun pian keskelle syvällistä arvokeskustelua.

Edessäni seisoi 92-vuotias, vedettävään laukkuun nojaava Mummo. Ensin juttelimme ilmoista, mutta pian puhe kääntyi yhteiskunnan ilmiöihin. Mummon havainnot maailman tilasta olivat veitsenteräviä ja häikäisivät osuvuudellaan. Hänen iloisuutensa tarttui, mutta oli hänellä huoliakin.

Lue loppuun

Kategoriat: Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Pää toimii, mutta jalkaan ei saa hoitoa eikä pankki palvele

Yrittäjät eivät kelpaa S-Pankin asiakkaiksi

Mielestäni S-ryhmä on tehnyt ja tekee merkittävää työtä suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseksi ja pystyssä pitämiseksi. Yli vuosisataisen historiansa aikana se on tuonut hyviä palveluita kaikkien ulottuville ja ollut tärkeä osa hyvinvoinnin rakentajana.

Osuustoiminnan tärkein kilpailukyky on arvojohtaminen. Osuustoiminnan periaatteisiin kuuluu vahvasti se, että osuuskunnat osallistuvat yhteisönsä kehittämiseen. Eettisiin arvoihin kuuluu rehellisyys ja yhteiskunnallinen vastuu.

Osuustoiminnan on tietenkin oltava voitollista, jotta se on kestävällä pohjalla. Sen ei kuitenkaan tarvitse saavuttaa suurinta mahdollista voittoa, vaan ideana on pitää tasapaino hyvän liiketoiminnan ja ympäröivän yhteisön saaman hyödyn välillä. Sen ei myöskään kuulu tavoitella voittoa hinnalla millä hyvänsä. Jos se unohtaa yhteiskunnallisen vastuunsa, se voi irrottautua osuustoiminnallisilta juuriltaan ja listautua vaikka pörssiin.

ARVOJOHTAMISESTA LIPSUTAAN S-RYHMÄSSÄ

Nyt on merkkejä siitä, että arvojohtamisesta lipsutaan S-ryhmässä, sillä yhteiskunnallinen vastuu nöyrtyy markkinahulinan edessä.

Lue loppuun

Kategoriat: 2016 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Yhteiskunta | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa Yrittäjät eivät kelpaa S-Pankin asiakkaiksi

President is coming and Isoaho is leaving

Washington D.C:ssä käydessäni huomasin sen olevan häkellyttävä politiikan pelikenttä ja vallan linnake. Monumentaaliset muistomerkit ja kymmenet museot mykistävät katsojansa, mutta yhtä vaikuttavia ovat kaupunkilaiset: D.C:ssä kannattaa kysyä apua ja siellä saa loistavaa palvelua. Kysyvä opastetaan perille ja vieraasta pidetään huolta. Ihmiset rakastavat kotikaupunkiaan. Tästä esimerkkinä eräs myyjä, joka tuotteita rahastaessaan jutteli ja kysyi, olinko tullut kaupunkiin uuden museon vuoksi.

Myyjä oli ylpeä pian avattavasta African-american -museosta. Hän totesi arvostavasti, että itse presidentti Obama on tulossa avajaisiin. Vaikutuin myyjän asenteesta: asiakkaan kanssa jutellaan ja lisäksi osoitetaan juurevuutta kotikaupunkiin, kulttuuriin ja isänmaahan. Tilanne huipentui myyjän spontaaniin lauluun hänen kuultuaan, että en valitettavasti jää avajaisiin: ”President is coming and Isoaho is leaving, oh no!”

Palvelukokemus tarttuvine lauluineen pysyi mielessäni pitkään. Pohdin, voisiko Suomessa saada palvelua, johon liittyy leppoisa jutustelu ja loppuhuipennuksena tilannekohtaista räppäystä tai reggae-rytmehin sovitettua spontaania riimittelyä? Eipä taida saada. Rahastus onnistuu, mutta aito toisen ihmisen huomaaminen on kovin harvinaista.

Lue loppuun

Kategoriat: Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit | Avainsanoina | Kommentit pois päältä artikkelissa President is coming and Isoaho is leaving