Suomi on lääketukkukaupan tuloksentekoparatiisi

Lääkkeiden saatavuus puhuttaa laajasti juuri nyt. Lääketukun toimitusvaikeudet ovat nostaneet apteekkikeskustelun jälleen pinnalle: meillä on reformia vaativa apteekkijärjestelmä niin tukkukaupan kuin vähittäiskaupankin näkökulmasta katsottuna. Nyt on tukkukaupan vuoro olla keskustelun kohteena.

Kirjassani ”Apteekkireformi – reilua kilpailua ja halpoja lääkkeitä” olen pohtinut Suomessa vallitsevaa aivan poikkeuksellista lääketukkukaupan yksikanavajakelua ja siitä aiheutuvia ongelmia. Käsitykseni mukaan lääketukkukaupan yksikanavajakelu ja hankintahinnan sääntely nostavat tuotteiden hintoja.

Pitääkö lääketukkukaupan yksikanavajakelu kilpailijat loitolla?

Suomessa lääketukkumarkkinat ovat kahden kauppa: Tamro Oyj:llä on 54 %:n ja Oriola Oy:llä on 46 %:n markkinaosuus lääkemyynnistä. Tukut vastaavat myös vapaakauppatuotteiden jakelusta asiakkaidensa toimeksiannosta. Tamro Oyj kuuluu Phoenix-konserniin, joka on Euroopan johtava lääkejakelija. Oriola Oy puolestaan on kansainvälisesti toimivan Oriola-KD Oyj:n tytäryhtiö.

Alalla on kokemuksia tilanteista, joissa uudet, markkinoille pyrkineet  tuotteet (ja niihin liittyvät lääkeyritykset)  on systemaattisesti pidetty pois markkinoilta valikoima- ja hankintapäätösten avulla. Toiminta vaikuttaa siltä, että maan tapa –käytännöt vahvistavat tuttujen yhteistyökumppaneiden asemaa. Käytännössä tämä tapahtuu siten, että kun markkinoille pyrkivä lääkeyritys tarjoaa rinnakkaislääkkeeksi hyväksytyn tuotteen markkinoille, sitä ei tilata apteekkeihin. Tämä ei ainakaan ole kuluttajan etu. Eikä se kuulosta ihan toimivalta markkinataloudeltakaan.

Suomessa on käytössä hankintahinnan sääntelymekanismi, jolla turvataan valmistajien ja tukkujen kannattava toiminta (vaikka ainakin maailmalla lääkefirmat ovat erityisen kannattavia ilman valtion suojeluakin) ja toisaalta pyritään sääntelemään tuotteiden hintaa. Monopolikäytännöistä johtuen nämä jäykät rakenteet näyttävät toimivan kuluttajan etua vastaan. Päättäjien kritiikittömyys apteekkitoimialan rakenteita kohtaan konkretisoituu erityisen hyvin tässä yhteydessä.

En löydä uskottavaa selitystä sille, että valtion tulisi tukea lääketukkukauppojen tuloksen muodostamista. Kela-korvaukseen oikeuttavien lääkkeiden tukkuhinnat vahvistetaan viranomaisten toimesta ja tässä yhteydessä hintaan sisällytetään myös tukkukaupan voitto.

Yksinkertaisinta olisi säännellä vain lääkkeiden maksimihintoja asiakkaille ja siten suojella kansalaisia hintojen nousupaineilta. Kannattavuushuolet tulisi jättää niin vähittäiskaupan (apteekit) kuin tukkuportaankin (lääkeyritykset) huoleksi.

 

Perustelen tätä kahdella tavalla:

  • Muualla ei ole käytössä yksikanavajärjestelmää eikä tukku- ja vähittäisportaan symbioosia siten kuin meillä on.
  • Yksikanavajärjestelmässä valtion “hintaohjauksesta” hyötyy erityisesti tukkukauppa: Sen tarvitsee neuvotella vain yhden toimijan kanssa siitä hinnasta, millä se suostuu tuottamaan tukkutoimintaa. Jos lääke olisi myynnissä useamman tukun kautta, muodostuisi palkkioneuvotteluihin kilpailutilanne. Nyt niin ei tapahdu.

 

Tuloksentekoparatiisi

Sen lisäksi, että apteekkien toiminta on luvanvaraista, niin lääkkeiden myyntikatetta säädellään asetuksella. Lääkkeiden vähittäismyyntihinta määräytyy tukkuhinnan, apteekille varmistetun myyntikatteen, arvonlisäveron sekä toimitusmaksun perusteella. Nämä kaikki hintaelementit ovat säänneltyjä eriä. Tukkuhintaa säännellään Kela-korvattavien lääkkeiden osalta (90 % lääkkeistä). Kun lääke halutaan sairausvakuuutuksen lääkekorvauksen piiriin, viranomaiset vahvistavat sille tukkuliikkeen ehdotuksesta tukkukaupan katteen sisältävän ”kohtuullisen hankintahinnan”.

Suomessa käytössä oleva toimintamalli generoi hintapaineita ja luo maaperää intressiristiriitojen syntymiselle. Hintapaineista saadaan käsitys vertaamalla esimerkiksi Oriola-KD:n tulostietoja Suomen ja Ruotsin toiminnoissa. Esimerkiksi Oriolan lääkkeiden tukkukaupan käyttökate oli vuonna 2015 Ruotsissa 1,9 % ja Suomessa 5,6 %. Vastaavasti lääkkeiden tukkukaupan liikevoitto oli Ruotsissa 1,6 % ja Suomessa 4,6 %.

Lääketukkukauppa on siis Suomessa selvästi tuloksellisempaa kuin Ruotsissa. Veronmaksajana ihmettelen, miksi suostumme ylläpitämään moista käytäntöä. Miksi ihmeessä ajattelemme, että lääketukkujen tulosta tulee viranomaisten toimesta tukea? Erityisen tärkeäksi kysymys nousee, kun tiedetään, että ala itse toimii käsitykseni mukaan siten, että se pitää uudet tukut pois markkinoilta ja pois tämän kateautomaatin ulottuvilta.

Edellä käytetyt luvut on otettu Oriola-KD Oyj:n pörssitiedotteesta (5.2.2016) ja Oriola Oy:n Patentti- ja Rekisterihallitukselle toimittamista tulostiedoista.

Ihmettelen myös, miksi ministeriöissä ei ymmärretä että useita prosenttiyksiköitä kalliimmat hankintahinnat automaattisesti hilaavat kuluttajahintoja ylöspäin vähittäismyyntihintaa laskettaessa. Laskun maksajana on kuluttaja ja Kela-korvauksen osalta veronmaksaja.

Näyttää siis siltä, että Suomessa on mahdollista saada tuotteista selvästi parempi hinta kuin naapurimaassa Ruotsissa. Hankintahinnan korkeampi lähtötaso vaikuttaa luonnollisestikin myös vähittäismyyntihintaa nostavasti. Todettakoon, että toisen tukkukaupan, eli Tamron toiminnasta ei ollut tätä kirjoitettaessa kirjoittajan saatavilla vastaavaa vertailukelpoista informaatiota.

Lisäevidenssiä yksikanavajakelun tukkukaupalle tuottamasta lisähyödystä saadaan Oriola-KD Oyj:n pörssitiedotteen kohdasta ”Riskit”. Siinä yhtiö toteaa mm. seuraavaa: ”Yksikanavajakelun osuus lääkejakelumarkkinasta saattaa pienentyä nopeasti, mikä saattaa heikentää toiminnan kannattavuutta ja johtaa tukkutoiminnan uudelleenjärjestelyyn.” Yksikanavajakelu on siis käytäntönä monikanavajakelua tuottoisampaa myös yrityksen itsensä toteamana. Jo pelkästään tämän lausuman pitäisi herättää päätöksentekijät miettimään järjestelmän mielekkyyttä.

Korostan, että en tällä kirjoituksellani syytä tekstissä mainittuja yrityksiä mistään epäasiallisesta toiminnasta. Ne tekevät menestyksellisesti työtään toimintaympäristössä, jonka poliitikot ovat heille Suomessa järjestäneet. Toiminnan analyysillä on tarkoitus herättää päättäjät pohtimaan sääntelyyn liittyvien sivuvaikutusten merkitystä ja päivittämään käytännöt nykyaikaan sopiviksi ja kansalaisten etua palveleviksi.

***

Kirjoitus on otos teoksesta ”Apteekkireformi”. Minna Isoaho 2016.

Artikkeli on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -verkkolehdessä  8.9.2017

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.