Apteekkipäätöksenteko – ravistettava omaskakas

Hallituksen ulostulo ”apteekkitoiminnan maltillisesta uudistustyöstä” on mielestäni valheellinen ja kansalaisia aliarvioiva manööveri. Poliittinen päätöksenteko on Suomessa häpeällisen huonoa. Häpeä muuttuu kiukuksi ja edelleen epätoivoksi, kun tutustuu hallituksen päätösten perusteluihin ja mukauudistusten uutisointiin. Kansalaisia sumutetaan oikein kunnolla eikä yhteisten varojen vuosikausia jatkuneeseen kuppaamiseen puututa. Tutkivalle journalismille olisi tilaus.

On oltava joku keino saada poliittiset päättäjät vastuuseen päätöksistään. Pelkkä kannatusmittaus vaaleissa ei riitä vastuun kantamiseksi, kun vaalien välillä osoitetaan piittaamattomuutta verovarojen käytössä.

Esimerkkejä katastrofaalisen huonosta asioiden johtamisesta ja poliittisten pelien saastuttamasta päätöksenteosta ja lobbareiden ylivallasta on paljon, mutta apteekkialan uudistamisen vaiheet pitävät hallussaan härskiysennätystä. Ennätyksiä rikotaan myös osaamattomuuden puolella, sillä ministerin puhetta kuunnellessa huomaa, että asiat ja niiden merkitykset ovat  kokolailla sekaisin.

Apteekkiala suorastaan huutaa kehittämistä. Lääkkeet ja apteekkikanavassa yksinoikeudella myytävät vapaakauppatuotteet ovat Suomessa kalliita ja alan tehottomuus hätkähdyttää. Käytämme vuosittain miljarditolkulla verovaroja (Kela-korvaus ja toimeentulotuki) lääkejakelun ja lääkeneuvonnan järjestämiseen vanhanaikaisella tavalla. Samaan aikaan kasvava joukko ihmisiä toteaa, että heillä ei ole varaa päivittäisiin lääkkeisiin.

Jos on tietoinen vähittäiskaupan prosessitehokkuudesta ja best practice –käytännöistä ja jos tarkastelee Suomen apteekkijärjestelmää objektiivisesti ja jos puolustaa kansalaisten etua, niin ei voi tulla mihinkään muuhun johtopäätökseeen, kuin että apteekkijärjestelmän rakenteiden uudistaminen on välttämätöntä.

Apteekkitoimialalla on merkittäviä eettisiä, juridisia ja taloudellisia epäkohtia, jotka odottavat korjaamista, mutta mitään ei tapahdu.

Vastuu epäkohtiin puuttumisesta ja niiden korjaamisesta on eduskunnalla, hallituksella ja sosiaali- ja terveysministeriöllä. Ne eivät kuitenkaan puutu asiaan, vaan kerta toisensa jälkeen tyrmäävät tärkeät uudistusehdotukset. Miksi ne eivät puutu epäkohtiin? Miksi hyvät ehdotukset vesitetään? Nämä ovat kysymyksiä, joihin en tiedä vastausta, sillä päätöksentekijät eivät pyynnöistäni huolimatta suostu keskustelemaan asiasta kanssani. Apteekkariliiton näkemyksiä heillä kyllä on aikaa kuunnella. Voin siis ainoastaan tarkastella tapahtumaketjun loppupäätä, eli hallituksen ja eduskunnan tekemiä päätöksiä.

Viimeisin päätösnäytelmä näyteltiin 24.4.2017 hallituksen puoliväliriihessä. Sitä edelsi muutamaa päivää aikaisemmin kenraaliharjoitus, kun apteekkityöryhmä sai työnsä päätökseen ja tiivisti käsityksensä alan uudistamistarpeesta. Kenraaliharjoitus sai samanaikaista järeää taustatukea, kun Sosiaali- ja terveysministeri puhui apteekkaripäivillä muutosten maltillisuudesta ja nykysysteemin erinomaisuudesta, Fimea julkaisi sopivasti sääntelyn purkamista vastustavan yksipuolisen ”tutkimuksen” ja Kelan pääjohtaja sanoi Apteekkariliiton nettisivuilla uutisoidussa haastattelussa, että hän ei ota kantaa alan vapauttamiseen, mutta ei kuitenkaan malttanut olla toteamatta, että hänen mielestään nykysysteemi toimii oikein hyvin eikä tarvetta vapautukselle ole.

Mutta sitten niihin päätöksiin:

Pääministeri Juha Sipilä sanoi Iltalehdessä, että ”…hallitus on päässyt puoliväliriihessä sopuun apteekkisääntelyn uudistamisesta.” Siis mitä? Pääsi sopuun asiasta, josta ei ollut erimielisyyttä alun alkaenkaan. Ministerit ja kansanedustajat (poislukien Antero Vartia) kun ovat vuosikausien ajan yksimielisesti puolustaneet apteekkareiden etua ohi kansalaisten edun ja jarruttaneet neliraajajarrutuksella kaikkia rakenteellisia muutosehdotuksia.

Niin oli tälläkin kerralla. Kukaan ei oikeasti halunnut uudistaa apteekkialaa ja asia tuli hallituksen agendalle hyvin vastentahtoisesti. Vasta, kun viime syksynä voimistuneet vaatimukset alan uudistamisesta eivät ottaneet laantuakseen, perustettiin työryhmä, jonka tehtävä oli mm. pohtia ”onko meillä halukkuutta uudistaa apteekkialaa tällä vaalikaudella”.

Ei ollut halukkuutta, joten mitään sopuakaan ei ole tarvinut hakea. Oli vain tarve löytää keinot uudistuskeskustelun hiljentämiseksi. Ja löytyihän ne keinot. Niin kuin kaikkina aikaisempinakin kertoina on löytynyt ja uutisoinnilla luotiin mielikuva, että vaikeaa asiaa on rankasti pohdittu ja lopputulos on onnistuneesti löytynyt.

Hallituksen puoliväliriihessä julkistamat mukauudistukset ovat kuitenkin räikeää sumuttamista. Aitoja uudistuksia ei oikeasti tehty, vaikka toisin annetaan ymmärtää. Tilannetta synkistää se, että kansalaisille tarjoillut mukauudistusten perustelut ovat täyttä puppua. Ne ovat sitä samaa perustelematonta liturgiaa, jota olemme vuosien ajan kuulleet. Tässä esimerkki Iltasanomien uutisesta (samansisältöinen viesti on lukuisissa muissa tiedotusvälineissä). Seuraavissa kappaleissa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan sitaatteja ja omat kommenttini niihin:

”Apteekkitoiminta tulee kuitenkin jatkossakin pysymään luvanvaraisena.”

  • Huomionarvoista on, että uudistusehdotuksissa kukaan ei ole ehdottanut luvanvaraisuudesta luopumista. Miksi siis uutisoidaan, että luvanvaraisuus säilyy? Kaikki uudistusehdotukset ovat perustuneet ajatukselle, että jatkossakin vaaditaan apteekkilupa.
  • Ehdotuksissa on sen sijaan vaadittu, että lopetetaan nykyinen pienen porukan klubitoiminta ja annetaan pätevyysehdot täyttävälle henkilölle (proviisori) lupa perustaa apteekki niin halutessaan. Mitään liennytyksiä osaamiskriteereihin ei ole esitetty, vaikka perusteluissa ja keskustelussa näin aina annetaan ymmärtää.
  • Olisi ollut erittäin tärkeää, että ministeri olisi perustellut sitä, miksi lääkejakelussa ja lääkeneuvonnassa tarvitaan tiukempi lupakäytäntö kuin lääkäripalveluiden tarjonnassa. Apteekkialaa katsellaan täysin laput silmillä.

 

”On tärkeää säilyttää luvanvaraisuus jo senkin vuoksi, että meidän pitää säilyttää lääkkeiden saatavuus koko maassa. Lääketurvallisuus on niin sanotusti maan reunoja myöten tärkeä tavoite. Apteekkilupaan kuuluu siis jatkossa myös sijainnin sääntely.”

  • Mielestäni ministeri taivuttelee totuutta aika ronskisti, kun hän antaa ymmärtää, että apteekkialan uudistaminen kilpailua lisäämällä automaattisesti vähentäisi apteekkipalveluiden saatavuutta syrjäseudulla. Tästä ei ole mitään näyttöä. Päinvastoin on odotettavissa, että palvelu paranee ja lisääntyy. Se, mitä voi tapahtua, on että nykyinen apteekkari menettää markkinaosuuttaan, mutta se ei saa olla peruste estää toimialan kehitys tai reilu kilpailu.
  • Olisi ollut mielenkiintoista tietää, miksi ”syrjäseudulla” tarvitaan ehdottomasti nykyisenkaltainen apteekki, vaikka siellä ei ole poliisia, lääkäriä, ambulansseja, ammattikoulua eikä esimerkiksi pankkipalveluita saatavilla? Selitys sille, että paikallinen vähittäiskauppa ei osaisi hoitaa vastuullisesti lääkejakelua ja lääkeneuvontaa, tarvitaan. Vielä sitä ei ole saatu.
  • Apteekin sijainnilla ei ole mitään yhteyttä lääketurvallisuuteen, toisin kuin ministeri väittää. Myöskään apteekkien määrällä ei ole mitään tekemistä lääketurvallisuuden kanssa. Sijanti- tai määräsääntely eivät lisää lääketurvallisuutta millään tavalla toisin kuin päätöksen perustelussa annetaan ymmärtää.

 

”Hallituksen tavoitteena on kuitenkin lisätä apteekkien määrää. Tarkat tiedot uusien apteekkien lukumäärästä ja sijainnista ovat kuitenkin vielä hämärän peitossa. Tällaista lukumäärää emme ole arvioineet, ja se on sitten viranomaistenkin tehtävä. Mutta alueilla, joissa väestöpohjaan suhteutettuna on tullut selkeästi palautetta että apteekkien määrä on liian vähäinen, niin lisäys koskee varmaankin tällaista tilannetta.”

  • Onko Suomen korkeimman tahon (hallitus) kehittämistyö todellakin näin surkealla tasolla? Hallituksen käytössä on kaikki mahdolliset asiantuntijat, virkamiehet, avustajat, konsultit ja työryhmät, mutta siitä ainoasta edes hiukan muutokseen vivahtavasta asiasta ei ole päätöksenteon jälkeen mitään tietoa, se on ”vielä hämärän peitossa”.
  • Todellisuutta lienee se, että oli pakko tehdä joku edes hiukan muutokselta näyttävä päätös, mutta sitäkään ei uskalleta täsmentää?
  • Olen Apteekkireformi-kirjassani todistanut, että viranomaisten käyttämä palveluiden saatavuudesta kertova tunnusluku eli apteekkitiheys, antaa saatavustilanteesta väärän mielikuvan. Tämä virheellinen mielikuva on satanut suoraan apteekkareiden laariin ja sade näyttää jatkuvan, koska päätöksessä ei ole osattu sanoa, mitä tässä kiusallisessa mukamuutostilanteessa pitäisi oikein tehdä.
  • Jos apteekkien määrätarve ei selkene, niin hämäryyttä voi vähentää vaikka tutustumalla Apteekkireformi-kirjan analyysiin tästä aiheesta. Se löytyy sivulta 59.

 

Hallitus nimitti aiemmin professori Heikki Ruskoahon työryhmän selvittämään hallitusohjelmaan kirjattujen 150 miljoonan lääkekustannussäästöjen toteuttamista.

Mattilan mukaan mahdollisia säästöjä ei tulla kohdistamaan pienituloisiin. ”Työryhmän tärkeänä tehtävänä on selvittää etenkin paljon lääkkeitä käyttävien kohdalla se tilanne, jos on korkeat lääkekulut, niin miten saadaan pienituloisille turvattua hyvä lääkehoito.”

  • Eikö ministeri Mattila tiedä, että apteekkijärjestelmämme keinovalikoimassa ei ole mitään mahdollisuutta ottaa huomioon asiakkaan tulotasoa? On täysin perusteetonta luvata, että ”säästöjä ei tulla kohdentamaan pienituloisiin”.
  • Lääkkeitä käytetään sairauden hoitamiseen ja diabetes, syöpä tai vaikkapa sydämen vajaatoiminta iskee kohteeseensa tulotasosta riippumatta. Kela-korvauksista päätettäessä ei kysytä asiakkaan tuloja, vaan päätös perustuu Kela-korvattavien lääkkeiden listaukseen ja niihin korvausprosentteihin, joista on yksityiskohtaisesti päätetty. Ei siis ole mahdollista varioida tilannetta asiakkaan varallisuuden mukaan.
  • Eikö ministeri Mattila tiedä, että meillä jo on menetelmä tilanteisiin, joissa ”on korkeat lääkekulut”? Sitä kutsutaan nimellä lääkekatto. Lääkekaton täytyttyä Kela-korvattavat lääkkeet ovat käytännössä ilmaiset tulotasosta riippumatta.
  • On käsittämätöntä, että poliittiset päättäjät eivät korvaansa lotkauta lääkkeiden ja vapaakauppatuotteiden absoluuttiselle hintatasolle. Ketään ei kiinnosta selvittää Suomessa myytävien lääkkeiden hintatasoa suhteessa muihin maihin. Se olisi helpoin paikka vaikuttaa ostovoimaan, mutta on hankala toteuttaa koska vallassa olevat apteekkarit sitä luonnollisestikin vastustavat. Poliitikkojen pitäisi kuitenkin katsoa kansan etua, ei omaansa tai jonkun muun intressiryhmän etua.

 

”Selvitämme tiettyjen itsehoitolääkkeiden myynnin mahdollista laajentamista, mutta tämä tietysti lääketurvallisuutta painottaen ei koskisi esimerkiksi särkylääkkeitä, vaan suppeampaa tuotevalikoimaa. Esimerkiksi lääkerasvat voisivat tulla päivittäistavarakauppaan.”

  • Tässä on yksi esimerkki neliraajajarrutuksen tehosta. Siirretään päätöstä hamaan tulevaisuuteen ja selvitellään asiaa lisää, vaikka maailmalla ja jopa Suomessa on tehty puolueettomia selvityksiä itsehoitolääkkeiden myyntiin liittyen. On kuvattu etuja ja haittoja, eikä pitäisi olla mitään ongelmaa tehdä päätöstä näiden selvitysten pohjalta.
  • Silmiinpistävää on myös alituinen vertailu Ruotsiin. Sieltä otetaan vertailutieto mukaan silloin kun se sopii päättäjien agendaan eli silloin, kun Ruotsissa on joku asia mennyt pieleen, sitä käytetään syynä olla tekemättä päätöstä Suomessa.
  • Miksi Suomen viranomaiset eivät tuota apteekkialalta riippumatonta tietoa ja miksi tätä tietoa ei verrata laajemmin esimerkiksi EU-kontekstissa? Jos verrattaisiin, niin huomattaisiin että Ruotsi on esimerkiksi palveluiden saatavuudessa Euroopan huonoimmasta päästä ja niin Ruotsin kuin Suomenkin tunnusluvut jäävät kauaksi eurooppalaisesta keskitasosta.

 

Onko kyse päättäjien osaamattomuudesta vai jopa tietoisesta valehtelusta?

Hallituksen linjaukset ja niiden perustelut ovat mielestäni käsittämättömän huonoja. En tiedä, onko tässä kyse päättäjien osaamattomuudesta vai jopa tietoisesta valehtelusta. Olen taipuvainen ajattelemaan, että kyse on valehtelusta.

Tein viime vuonna apteekkitoiminnasta toimiala-analyysin ja julkaisin sen Apteekkireformi-kirjan muodossa. Tuolloin ajattelin, että toimialan kehitystä ei ole tapahtunut, koska päättäjillä ei ole oikeaa tietoa toimialan tilasta. Ajattelin myös, että tästä syystä kirjani tuottama uusi tieto otetaan innokkaasti vastaan päättäjien keskuudessa.

Toisin kävi. Ketään ei kiinnostanut tuo tieto, joten päädyin lahjoittamaan syksyllä 2016 jokaiselle kansanedustajalle oman Apteekkireformi-kirjan ja pyysin heitä ottamaan kirjan tarjoaman informaation huomioon, kun kuuntelevat Apteekkariliiton yksipuolista lobbausviestintää ja pohtivat alan kehittämistarpeita.

Tulokset ovat nyt nähtävissä: Koska päätöksiin tai niiden perusteluihin ei tullut mitään uutta vivahdetta eikä yhtäkään esitettyä epäkohtaa käsitelty, niin kyse täytyy olla valehtelusta: Luodaan tarkoitushakuisesti mielikuva, että apteekkialan tilanne on käyty huolellisesti läpi ja että on päädytty parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen. Totuus on toinen. Kokonaisuutta ei ole vieläkään käyty läpi, eikä lopputulos kestä kriittistä tarkastelua.

Koska apteekkialan uudistaminen ei näytä onnistuvan poliitikoiltamme, niin yksinkertaistetaan asiaa ja keskitytään seuraaviin kokonaisuuksiin: tehdään lobbausjärjestelmä läpinäkyväksi, muutetaan apteekkitoiminta osakeyhtiömuotoiseksi ja perustetaan objektiivinen tietokanta.

  • Suomen on ryhdyttävä noudattamaan samaa lobbaukseen liittyvää lainsäädäntöä kuin EU:n alueella muutoinkin on käytössä. Meillä ei esimerkiksi ole rekisteriä lobbareista ja poliittiseen päätöksentekoon onkin syntynyt musta alue, jossa vahvimmille lobbareille on tullut jopa institutionaalinen asema ja niitä kuunnellaan kritiikittömästi asiantuntijoina uhraamatta hetkenkään pohdintaa sille, millä motiivilla ne ovat liikkeellä. Tästä esimerkkinä Apteekkariliitto. Sen tehtävä on valvoa ja edistää apteekkareiden taloudellisia etuja ja se tekee tätä työtään erittäin hyvin ja erittäin isoilla resurssipanostuksilla. Poliitikkojen tehtävänä on varmistaa päätösten objektiivisuus, mutta käsitykseni mukaan tässä tavoitteessa ei onnistuta. Laskun maksaa veronmaksaja.
  • Apteekkitoiminnan on oltava jatkossa osakeyhtiömuotoista toimintaa. Tämän muutoksen myötä apteekkitaloutta voidaan arvioida ulkopuolisten toimesta. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään, siis ei mitään, tarkastettavissa olevaa tietoa apteekkitaloudesta eikä päättäjillä oikeasti ole objektiivista tietoa, kun he päättävät esimerkiksi hinnoittelukalkyyleistä. Viime kerralla esimerkiksi reseptin toimitusmaksu kuusinkertaistettiin ja se söi ostovoimaa yli 100 miljoonalla eurolla. Olisi ihan kohtuullista saada objektiivinen analyysi tuollaisten päätösten taustalle.
  • Luodaan luotettava ja avoin tietokanta, josta käy kattavasti ilmi apteekkitalouden yksityiskohdat ja todellisiin valikoimiin ja vähittäismyyntihintoihin liittyvät tiedot. Kun kerran halutaan pitää apteekkitoiminta eksklusiivisena klubitoimintana, jonka taloudellinen menestys taataan lakiteitse ja joka rahoitetaan verovaroin, niin ei voi olla mitään perustetta estää tiedonkeruuta ja sen julkaisemista. On perin kummallista, että valtion tilintarkastajat tai mitkään muutkaan tarkastustahot eivät vaadi objektiivista ja tarkastettavissa olevaa tietoa päätöksenteon tueksi, vaikka sinne kuitenkin syydetään miljarditolkulla verorahaa joka ikinen vuosi. On käsittämätöntä, että esimerkiksi tilitetyn apteekkiveron oikeellisuutta ei voi tarkistaa mistään lähteestä. Audit trail puuttuu. Voitaisiinko samaan käytäntöön siirtyä vaikkapa tuloveron tai alv:n tilitysten yhteydessä?

Apteekkipäätöksentekoa ihmetellessä alkaa ymmärtämään, miksi kansalaisten luottamus politiikkaan on heikko. Maailmalla on jo nähty mihin luottamuskato johtaa. Se johtaa perinteisten puolueiden kuihtumiseen ja uusien ryhmittymien esiinmarssiin. Poliittiset käytännöt ovat niin mätiä, että ne eivät tuulettamalla parane. Nähtäväksi jää, miten kiltisti suomalaiset jatkavat veronmaksua pohjattomaan kaivoon. (Taidankin perustaa apteekkipuolueen smiley)

Lopuksi vielä tiedote niille, jotka luulivat että tämän jutun otsikossa on kirjoitusvirhe. Ei ole. Kävi nimittäin niin, että muuan mummo meni jälkitarkastukseen ja lääkäri kysyi: – Miten se lääkkeen ottaminen oikein onnistui? Tähän mummo vastasi, että – hyvin, vaikka olihan se hiukan hankalaa, kun lääkettä oli ”ravistettava omaskakas”. Tämä juttu olkoon aasinsilta lääkeneuvontakeskusteluun. Sekään kun ei ole totuudentaivuttelusta vapaata.

***
Artikkeli on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 25.4.2017.

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): 2017 Uusi Suomi -blogit, Apteekkireformi, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.