Onko poliitikoilla kanttia olla toteuttamatta sote-uudistusta?

Siitä ollaan varmasti yhtä mieltä, että julkisen sektorin kustannuspaineet ovat kovat. On löydettävä kestävät keinot hillitä sote-kustannuksia ja toisaalta on pidettävä huolta  kansalaisten hyvinvoinnista.

Tämän monimuuttujaisen yhtälön ratkaisua haetaan sotesta ja siihen liitetystä maakuntamallista. Liputan valinnanvapauden puolesta, eikä sosiaali- ja terveyspalveluiden lähentymisessä ole mitään moitittavaa, mutta maakuntamallille ja siihen liittyville organisatorisille ”uudistuksille” en löydä yhtään järkiperustelua.

Valinnanvapaus voitaisiin toteuttaa nykyisessäkin järjestelmässä ja sosiaali- ja terveystoimi voisivat halutessaan tehdä läheisempää yhteistyötä ilman maakuntamallia tai sote-uudistusta. Myös varojenkäyttöä voitaisiin johtaa nykyistä strategisemmin ja tuloksellisemmin ilman hallintouudistusta. Jos haluttaisiin. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä huonommalta maakuntamalli näyttää. Sitä ei pidä toteuttaa. Se on strateginen moka.

Maakuntamalli ei tuo aitoja ratkaisuja kaupungistuvan ja ikääntyvän Suomen kestävyysvajeeseen. Se on poliittinen valtaviritys, joka ei paranna sote-palveluiden tehokkuutta tai niiden saatavuutta. Päinvastoin. Maakuntamalli ei tuo budjettiin yhtään euroa lisää eikä säästä nykykustannuksista.

Maakuntamalli sote-muutoksineen jyrää kunnallisen itsehallinnon, mutta ei tarjoa tilalle parempaa toimintatapaa. Hokema siitä, että ”Maakuntavaltuusto kantaa vastuun” on katteeton. Käytännössä ainakin Uudellamaalla maakuntavaltuustosta tullee ”pikkueduskunta”, jonne valikoituu lähinnä Helsingin, Espoon ja Vantaan tunnetuimmat poliitikot. Kaikki kunnia heille, mutta yksinkertaisesti aika ei tule riittämään työn huolelliseen tekemiseen. Maakuntavaltuustossa kun ei voi edustaa kotikaupunkiaan, vaan pitäisi hahmottaa koko maakunnan tilanne, Uudenmaan tapauksessa Hangosta Loviisaan ulottuvalla alueella.

Eläkkeelle hiljattain jäänyt hallintoyliläkäri Heimo Lajunen Jämsästä totesi lehtihaastattelussa (Jämsän Seutu 24.2.2017), että koko Sote-mylläys olisi saanut jäädä tekemättä. Hän sanoi lisäksi seuraavaa:

”Tässä ei tule tasa-arvo toteutumaan. Pienet terveysasemat loppuvat ja kustannukset nousevat. Sotea on kuitenkin niin paljon ajettu, ettei kenelläkään poliitikolla ole kanttia pistää enää peliä poikki.”

Poliitikoilla pitää olla kanttia pistää peli poikki, jos tämän mittaluokan hankkeessa on vielä loppumetreillä ratkaisemattomia ongelmia ja perustavanlaatuisia valuvikoja. Olen aikaisemmissa blogeissani esittänyt sote-suunnittelijoille lukuisia kysymyksiä monelta eri kantilta, esimerkiksi kuntatalouteen ja palveluiden järjestämiseen liittyen. Vastauksia ei ole kuulunut, mutta pokkana jatkan pohdintaa edelleen: seuraavaksi mietin sote- ja maakuntamallin kiemuroita johtamisen näkökulmasta.

UUDELLEMAALLE SYNTYY JÄTTIYRITYS – MITEN SE PÄRJÄÄ MARKKINOILLA?

On päätetty, että mikäli maakunta toimii itse palveluntuottajana tuottaen vaikkapa  terveyskeskuspalveluita, niin sen on yhtiöitettävä kyseinen yksikkö tai lopetettava sen toiminta.

Mikäli julkinen sektori ei luovuta nykyiselle yksityiselle sektorille markkinaosuuttaan vapaaehtoisesti, syntyy Uudellemaalle soten lähtötilanteessa ainakin teoriassa jättiyritys, jolla on noin 5 miljardin euron liikevaihto ja 55.000 työntekijää palveluksessaan.

Laajimmillaan kaikki maakunnan sote-toiminnot yhtiöitetään edellä kuvattuun jättifirmaan. Pienimmillään yhtiöitetään joka ikinen palvelu joka ikisessä kunnassa erikseen, mikä on johtamisen kannalta mielenkiintoista. Edellä kuvattu jättifirma olisi maailman mittaluokassakin aika poikkeavan kokoinen ja se tarvitsee johtamisen tueksi järeät työkalut, joita ei ymmärtääkseni ole maakuntatasolla olemassa. Jos taas edetään monen pikkufirman mallilla, niin silloin tarvitaan konserniohjausta ja verkostojohtamisen mallinnusta, mutta niitäkään ei ymmärtääkseni ole tarjolla. Johtaminen tulee olemaan onnistumisen pullonkaula.

Asiakkaiden tehtäväksi jää jumpata julkisen sektorin palvelutuotanto kilpailukykyiseksi.

On mielenkiintoista nähdä, miten ja kuinka nopeasti julkisen puolen yhtiöitä saneerataan, jos asiakkaat valitsevat laajasti yksityisen palveluntuottajan? Onko yhtiöillä valmiuksia kehittää toimintaansa tarvittavalla ripeydellä? Millä aikavälillä mahdollisesti tappiota tekevä julkisen puolen yhtiö poistuu markkinoilta? Teoriassa markkinaosuus voidaan menettää hyvinkin nopeasti. Näin voi käydä ainakin houkuttelevimmilla markkina-alueilla.

On hämmentävää, että maakuntauudistuksen tekeminen ja soten kehittäminen on virkamiestasolla erotettu toisistaan. En ymmärrä, miksi niin on tehty. Maakuntamallissa luodaan johtamisen käytännöt ja on välttämätöntä, että sekä johtaminen että sote-palveluiden järjestäminen ovat sopusoinnussa, sillä käytännössä sotessa on kysymys palveluverkon uusimisesta. Tästä ei ole puhuttu ääneen riittävän selvästi ja voi olla monelle yllätys, kun valinnanvapauden mukaantulosta johtuen maakunta lähes ensitöikseen joutuu tekemään  verkostopäätöksiä. Valinnanvapaus tarkoittaa, että markkinoille tulee yksityisten toimijoiden toimesta lisää tarjontaa, mikä on huomioitava budjettikohdistuksia tehtäessä jo etupainoisesti. On vastuutonta kuvitella, että julkinen puoli voisi pitää markkinaosuutensa muuttumattomana sote-uudistuksen tultua voimaan. Tästä johtuen sen on kevennettävä verkostoansa heti alkuvaiheessa.

KEHITTÄJIEN MANDAATTI JA OSAAMINEN

Maakutien sote-valmisteluryhmät, sote-tiimit, ohjausryhmät ja monet muut työryhmät kokoontuvat ahkerasti, mutta ilman Suomi-tasoista visiota. Näyttää siltä, että Suomeen tulee ainakin 18 erilaista maakuntamallia, sillä yhtenäistä käsitystä siitä, miten maakunnat organisoituvat, ei ole. Sote-hyötyjen realisoituminen edellyttäisi yhtenäisen toimintamallin luomista. Tarvittaisiin selkeä malli, johon muut toimijat voisivat kätevästi liittyä ja jossa asiakkaiden olisi sujuvaa sukkuloida.

Yksityisellä puolella tiedetään, että olemassaolevan toimintamallin luoneet eivät yleensä kykene toiminnan perusteelliseen uudelleenorganisointiin, vaan siihen tarvitaan tuoretta verta ja ulkopuolista näkemystä. Sote- ja maakuntamallin valmistelussa korostuu poliitikkojen sekä virkamiesten rooli. Herää kysymys, onko heillä riittävästi organisatorista ja liiketaloudellista osaamista, jotta lopputuloksesta tulee hyvä? Mistä he saavat poliittisen mandaatin toimia? Kuka heitä johtaa? Onko työryhmissä olevilla riittävää motivaatiota luoda uutta tulevaisuutta? Miksi valmistelua tekevät ne, joilta sote otetaan pois?

Kuulemani mukaan kaikilla kunnilla ei ole täyttä intoa tehdä sote-valmistelua. Neliraajajarrutus on päällä eikä hyviä käytäntöjä jaeta. Pulmallista on myös se, että elinkeinoelämä ei ole tässä valmistelussa lainkaan mukana, vaikka sillä tulee olemaan merkittävä rooli palvelutuotannossa.

Kolmiportaisessa mallissa käy todennäköisesti niin, että kunta erkaantuu valtio-maakunta –hallintomallista. Kunnan ja maakunnan välille tullee syvä railo, sillä kunnalla ei ole roolia uudessa hallinnossa. Jos tätä uudistusta tehdään kansalaisten parhaaksi, niin pitäisi miettiä myös, mikä on kansalaisten suhde valtioon, maakuntaan ja kuntaan. Kuntalaisten identiteetti on koetuksella, kun palveluja hakevan kuntalaisen pitäisikin jatkossa ajatella itsensä esimerkiksi uusmaalaisena, ei helsinkiläisenä, espoolaisena tai vantaalaisena. Epäilen että onnistuu.

Julkisen sektorin koko suhteessa BKT:hen on ollut moitittavan korkea Suomessa. Onko maakuntauudistuksen taustalla bluffi? Onko uudistus hämäystä, jossa julkisten palveluiden yhtiöittämispakon myötä julkinen sektori saadaan näyttämään aikaisempaa pienemmältä?

Sote-palvelut markkinaehtoistetaan, mutta niitä johdetaan virkamiesmentaliteelilla

Kävi miten kävi, niin se on ainakin selvää, että Suomeen syntyy hyvin kirjava joukko ”julkisen puolen yrityksiä” ilman näyttöjä siitä, että niitä osattaisiin johtaa yhtään aikaisempaa paremmin. Ei ole myöskään näyttöä siitä, että sote- tai maakuntauudistuksessa olisi keksitty viisastenkivi julkisen puolen systemaattiseksi kehittämiseksi. On selvää, että virkamiesmentaliteetilla toteutettu johtaminen ei jatkossakaan pärjää yksityisen puolen ammattijohtamisen käytännöille.
***
Artikkeli on julkaistu Uusi Suomi -verkkolehdessä 27.2.2017.
#tolkunpolitiikkaa

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): 2017 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.