20.000 asuntoa ja 20.000 työpaikkaa helsinkiläisille

Kaupungin johtamisessa on kaksi aikavyöhykettä: tämä päivä ja huominen. Tämän päivän sujumisella luodaan pohja kestävälle huomiselle. Pelimerkit ovat hyvät, kun kaupunki kasvaa ja kehittyy vauhdilla, mutta miten tasapainotamme vinksalleen menneen talouden?

Viime viikkojen aikana olen kuntavaaliehdokkaan roolissa ottanut kantaa moneen ideaan, ehdotukseen ja hankkeeseen. Toisiin asioihin kantani on ollut puolesta, toisiin visusti vastaan. On ollut riemastuttavaa huomata, miten monista isoista ja pienistä asioista kaupunkimme koostuu. Olen tavannut näissä merkeissä satoja ihmisiä. Olen kertonut heille ajatuksistani, mutta ennen kaikkea olen kuunnellut, mitä heillä on mielenpäällä ja sydämellä.

No, mistä toreilla ja turuilla puhutaan? Siellä puhutaan työstä, asumisesta ja toimeentulosta. Samoista asioista pitäisi puhua kaupungintalollakin: työstä, asumisesta ja toimeentulosta. Niiden varaan rakentuu myös kaupungin taloudenpito. Ne ovat elämänkokoisia asioita, joiden ratkaiseminen on vaikeaa, mutta niitä ei saa väistellä. Rimaa on nostettava.

Ehdotan, että asetamme reippaat tavoitteet seuraaville vuosille ja tavoittelemme 20.000 uutta asuntoa ja 20.000 uutta työpaikkaa helsinkiläisille.

Fokusoidaan tavoitetta niin, että asuntojen on oltava kohtuuhintaisia pienasuntoja ja työpaikkoja pyritään luomaan erityisesti alle 30-vuotiaille ja toisaalta yli 50-vuotiaille.

Ensin niistä asunnoista: Meillä on huutava pula kohtuuhintaisista asunnoista. Kansainvälisen määritelmän mukaan on kohtuullista, jos käytettävistä tuloista 20-25% menee asumiseen. Meillä ei päästä lähellekään tuota lukua, Suomessa asumiseen kuluu helposti yli 40% tuloista, Helsingissä vielä enemmän.

Se, mikä ei ole kohtuullista, on kohtuutonta ja se pitää korjata.

Kaavoittaminen, tonttien myyminen ja rakennuttaminen ovat kaupungin keinoja vaikuttaa tilanteeseen. Maa-alueita kyllä riittää, kyse on pitkälti tahdosta. Halutaanko kohtuuhintaisia asuntoja lisää vai ei? 20.000 on reippaasti enemmän, kuin mihin on perinteisesti pysytty. Syyt pystymättömyyteen ovat mielestäni tekosyitä. Tontteja tarvitaan vuosittain siis noin 200 talolle, joissa on 100 asuntoa kussakin. Voidaan myös hyödyntää tyhjiksi jääneitä toimistotaloja ja muuttaa ne asumiskäyttöön. Lisätavoite onkin, että byrokratian mielivallalle asetetaan nollatoleranssi.

Sitten siitä työllisyydestä: Työllisyyden parantaminen on yksi Suomen ja samalla Helsingin tärkeimmistä haasteista. Erityisesti nuorten ja toisaalta yli viisikymppisten työllisyystilanne on vaikea, kun nuoret ajautuvat pasiivisiksi sivustaseuraajiksi ja ikääntyneiden kokemus heitetään surutta tunkiolle. Jos haluamme poistaa näiden ryhmien työttömyyden, niin tarvitaan 20.000 työpaikkaa: 8.000 alle 30-vuotiaille ja 12.000 yli 50-vuotiaille työttömille stadilaisille. Niin yksinkertaista se on. Kun on tavoite ja tahto, löytyy keinot.

Helsinki tarvitsee vuotuisiin kuluihinsa noin 5 miljardia euroa. Kassaan kilahtavasta tulovirrasta yli puolet tulee tuloveroista, joten on tärkeää, että mahdollisimman moni käy töissä. Seuraavan valtuuston kannattaa tosissaan miettiä keinoja työllisyyden parantamiseksi. Voiko kaupunki esimerkiksi järjestää työkyvyttömyysvakuutuksen +50 –vuotiaita palkkaaville? Voiko kaupunki tukea mikroyrittäjiä nykyistä paremmin tai voidaanko vaikuttaa työelämäreformien toteutumiseen, jolloin nuori vielä osaamaton henkilö voidaan palkata ammattimiehen palkkaa pienemmällä summalla? Nuori pääsisi alkuun ja taitojen karttuessa kiinni ammattimiehen ansioihin. Näistä asioista puhutaan, ja näihin on löydyttävä vastaukset.

***

Kirjoitus on julkaistu Puoli Kaupunkia -lehdessä 2.2.2017

#tolkunpolitiikkaa helsinkiläisten puolesta

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta, Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.