Kolme kysymystä Vihreille ja Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirastolle

Helsingin ydinkeskustassa kiehuu. Kaupunkisuunnitteluvirasto tekee pääkaupunkiamme muokkaavia kävelykeskustasuunnitelmia, joiden tavoitteena näyttää olevan autoilijoiden häätäminen pois näkyvistä. Viraston esityksissä todetaan, että tavoitteena on priorisoida joukkoliikenteen, kävelyn tai pyöräilyn osuutta nostavia liikennehankkeita. Käytännössä markkinaosuutta haetaan kuitenkin autoilua vaikeuttamalla ja jopa kieltämällä se. Pelkkä priorisointi ei riitä.

On hyvä, että kävelijöiden ja pyöräilijöiden asemaa parannetaan. On myös eduksi kansanterveydelle, jos ihmiset kävelevät nykyistä enemmän. En tosin ymmärrä, miksi jalankulun kehittämiseen liitetään antipatia autoilijoita kohtaan.

Kaupunkisuunnittelussa pitäisi nimenomaan suunnitella eri kulkumuotojen rinnakkaiselo, ei pyrkiä kävelykulttuurin ideologiseen ylivaltaan. Kuntapäättäjillä ja virkamiehillä pitää olla kyky arvioida muutosten kokonaisuutta ihmisten arjen näkökulmasta.

Hesari kirjoitti 4.1.2017: ”Helsinki selvittää, kannattaisiko Pohjois- ja Eteläesplanadi muuttaa kävelykaduiksi”. Tämä on kuitenkin vasta jäävuoren huippu: Tiedoksi, että suunnittelupöydällä on myös muiden katuosuuksien valtaaminen. Espa ei riitä, kun erityisesti Vihreiden ajama kaupunkielämän palautusprosessi on saatu käyntiin. Autokaistoja lopetetaan muualtakin.

Kaupunkisuunnittelulautakunta ohjaa ja valvoo Kaupunkisuunnitteluviraston toimintaa. Viraston liikennesuunnitteluosasto puolestaan vastaa liikenteen suunnittelusta ja kehittämisestä Helsingissä. Sen vastuulla on niin auto- ja joukkoliikenteen kuin pyöräilyn ja jalankulun kysymykset. Viraston esityksiä ja lautakunnan päätöksiä lukiessa käy selvästi ilmi, että kävelykeskustahanke on ideologinen, ei käytännöllisiin hyötyihin perustuva revoluutio. Autoliikenteen kehittämisestä ei puhuta. Se lopetetaan.

29.11.2016 kaupunkisuunnittelulautakunta keskusteli Jalankulkijan kantakaupunki –kokonaisuudesta, joka sisältää jalankulun tavoiteverkon kantakaupungissa sekä ”jalankulkijan kantakaupunki -raportin. Nämä sekä 13.12.2016 käsitelty pyöräilyn tavoiteverkkosuunnitelma ovat pohjana, kun pyritään vähentämään radikaalisti autoiluun varattua tilaa Helsingin ydinkeskustassa. Mielestäni suunnitelmat eivät ota helsinkilästen arkea huomioon, vaan ajavat itsekkäästi autoilua vastustavien etua. Suunnitelmista puuttuu arjen havaintojen lisäksi myös ymmärrys Suomen ilmaston tuomista rajoitteista kävely- ja pyöräily-yhteiskuntaan siirtymisessä.

Autoilun vastustamisesta saadaan viitteitä myös Kaupunkisuunnitteluviraston julkaisemassa Jalankulkijan kantakaupunki –raportista. Siellä sanotaan että ”tietenkään itseisarvona ei ole yksityisautoilijan syrjiminen vaan niukan tilan jakamisen priorisoinnin ohje…”. Uskokoon ken haluaa.

Kolme kysymystä kaupunkisuunnitteluvirastolle ja Vihreille

  1. Helsingin liikkumisen kehittämisohjelma ohjaa liikennesuunnittelua. Jalankulusta siellä sanotaan seuraavaa: ”Suunnittelun yleisenä periaatteena on huolehtia kävelijöiden tarpeista. Tämän jälkeen huomioidaan järjestyksessä pyöräliikenteen, joukkoliikenteen, elinkeinoelämän kuljetusten ja henkilöautoilun tarpeet.”

Kävelykeskustahankkeessa toteutuu hienosti em. priorisointi, mutta mitään lukuja, tarvekartoituksia tai vaikutusarvioita ei esitetä uudistusten perusteluissa. Pelkkä ”kävelyn lisääminen” ei mielestäni riitä mandaatiksi kaupungin mylläämiselle.

KYSYMYS 1: Mitkä ovat ne tarpeet, jotka nyt jäävät tyydyttämättä kävelijöiltä ja jota varten tarvitaan nykyistä selvästi laajempi kävelykeskusta? Kertokaa tarpeet, niiden määrä ja tavoitetila. Kertokaa myös, mitkä tarpeet ovat autoilun osalta poistuneet, kun esitätte autoilun tuntuvaa vähentämistä. Pelkkä mutu-tieto siitä, ”että nuoret eivät enää aja ajokorttia” ei riitä veronmaksajille.

 

  1. Lautakunnan ja viraston dokumenteista löytyy mm. seuraavia tavoitteita tälle vihreälle vallankumoukselle: ”Jalankulkupainotteisten katujen verkolla pyritään parantamaan jalankulkijan asemaa. … Näin luotaisiin katujen verkko, jossa jalankuku olisi monin tavoin nykyistä miellyttävämpää paremman jalankulkutarjonnan, kuten helppouden, turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta.”

KYSYMYS 2: Miten nyt esitetyt kävelykadut lisäävät jalankulun helppoutta, turvallisuutta ja viihtyisyyttä? Mikä on näiden jalankulkuinvestointien hyödyn tavoitteena? Esimerkiksi kuinka paljon jalankulkijoiden turvallisuus tai jalankulun helppous paranee näiden toimien myötä espalla? Olisiko kaupungissa jotain muita kiireellisempiä toimia vaikkapa jalankulkijoiden turvallisuuden parantamiseksi?

Tavoiteltu hyöty on selvästi kerrottava kansalaisille, koska muutoksesta on myös haittaa ja siitä aiheutuu kustannuksia. On nähtävä, että nettohyöty on kaupunkilaisten kannalta positiivinen. Jos hyötyä ei synny, perustelut ovat yksinomaan ideologisia. Sekin on hyvä kertoa rehellisesti.

 

  1. Jalankulkupainotteisten katujen valinnan kriteerinä on lautakunnan mukaan mm. ”kadun nykyisten toimintojen houkuttelevuus jalankulkua edistävänä tekijänä. Esimerkiksi kauppojen, erityisesti kivijalkakauppojen merkitys on suuri.”

KYSYMYS 3: Oletteko arvioineet kävelykeskustan vaikutusta kivijalkakauppojen ja muiden elinkeinonharjoittajien toimintaedellytyksiin? Jalankulun lisäämistä perustellaan siis kivijalkakauppojen olemassaololla, mutta mikä on autoilevien asiakkaiden poistumisesta aiheutuvaa vaikutus kaupoille? Oletteko ottaneet huomioon sen seikan, että globaalisti ajatellaan kivijalkakauppojen olevan kohta historiaa? Eikä kyse ole pelkästään pienistä kivijalkakaupoista, esimerkiksi Stockmannin tavaratalo kärvistelee verkkokauppojen puristuksissa.

 

IDEOLOGIA EI KOHTAA REALISMIA

Kävelykeskustahankkeessa ei ole mukana riittävää taloudellista vaikutusarviota eikä arkivaikutusten analyysiä. Kävelyn ja pyöräilyn lisääminen ovat hyviä asioita, mutta ei millä tahansa hinnalla. Niiden, joilla on valta päättää verovarojen käytöstä, on punnittava etuja ja haittoja rinnakkain.

Esimerkiksi lautakunnan 38/2016 pöytäkirjassa kohdassa §411 ”Jalankulkijan kantakaupunki” todetaan mm. seuraavaa:

  • ”Tärkeimmän liikennemuodon jalankulun suunnitteluun tulisi kiinnittää enemmän huomiota.”
  • ”Jalankulku kuuluu jokaiseen matkaan ja siten jalankulkuympäristöä on kaikkialla, sen laadusta on aina pidettävä huolta. ”

Vihreän ideologian mukaisesti on siis saatu läpi ajatus, että jalankulku olisi tärkein liikennemuoto. Se on varmasti tärkeä, mutta kaupunkisuunnittelussa se ei voi jyrätä alleen autoilua ja muuta liikennettä.

Esittelijän perusteluissa todetaan mm. seuraavaa: ”Työ (kävelykeskustan laajentaminen) on laadultaan periaatteellinen. Yksityiskohtaisia suunnitelmia laadittaessa yritysvaikutusten arviointi otetaan mukaan päätöksentekoon.”

Tämä osoittaa sen, että realismia eli kustannuksia tai muita vaikutuksia ei tässä idean myyntivaiheessa mietitä lainkaan. Pohditaan niitä sitten joskus myöhemmin. Poliitikot ehkä voivat mennä aate edellä, mutta virkamiesten pitää pystyä parempaan. Esittelijän vastuu on teoriassa suuri, mutta näköjään käytännössä nolla.

Sama realismin kato on myös pyöräilypuolella. Pyöräilyä halutaan lisätä, mutta kustannuksista tai muista sen aiheuttamista vaikutuksista ei ole väliä. Murehditaan sitä sitten joskus, jos murehditaan silloinkaan. Pyöräliikenteen lisäämistavoitteita 13.12.2016 käsitellyn lautakunnan kokouspöytäkirjassa todetaan nimittäin seuraavaa: ”Yksittäisten suunnitelmien kustannusennusteet tehdään tarkemmassa suunnitteluvaiheessa.”

Tulevissa kuntavaaleissa äänestäjien kannattaa kuunnella ehdokkaita herkällä korvalla. Vaikka idea olisi kuinka kutkuttava, on vastuullisen asian esittäjän muodostettava käsitys taloudellisista ja muista vaikutuksista, ennen kuin voi puhua asiansa puolesta yhtään mitään.

Kun ehdokkaat turuilla ja toreilla puhuvat hyvää tekevistä aikeistaan, kannattaa tehdä tarkentavia kysymyksiä: Mitä on kokreettisesti uudistuksen tavoitteena? Paljonko se maksaa? Mitä muuta siitä aiheutuu?

 

***

Kirjoitus on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 4.1.2017.

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Yhteiskunta, Yleinen Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.