Venäläistä rulettia suojatiellä

Auto ajoi holtittomasti ihmisten päälle Siilitien metroaseman lähettyvillä uudenvuoden aattona. Saatujen tietojen valossa syynä tapahtuneeseen oli todennäköisesti kuljettajan sairaskohtaus, eikä tahallisuudesta ole näyttöä.

Tahallisuutta, piittaamattomuutta ja törkeää liikennekäyttäytymistä on sitä vastoin havaittavissa monissa läheltä piti –tilanteissa.

Liikenneturvallisuus on yhä useammin uhattuna erityisesti suojatiellä. Tien ylitys on pahimmillaan venäläistä rulettia, jossa vakavilta seurauksilta vältytään yksinomaan hyvän tuurin ansioista. Koska se tuuri loppuu?

Olen aina pitänyt kunnia-asiana sitä, että annan tietä suojatielle aikoville jalankulkijoille. Autoilijana saan hyvän mielen siitä, kun hiljennän auton vauhdin ajoissa ja annan jalankulkijan mennä turvallisesti tien yli. Aika usein jalankulkija heilauttaa kättään kiitokseksi. Onpa joskus joku jopa tyylikkäästi kumartanut ohi mennessään.

Enää en kuitenkaan uskalla 100%:sesti noudattaa tätä jopa tieliikennelaissa määrättyä autoilijan velvollisuutta. Miksi? Siksi, kun yhä useammin suojatien eteen pysähdyttyäni takana oleva autoilija hermostuu ja kaahaa ohi sivuilleen vilkaisematta. Saattaapa hän jopa matkansa hidastumisesta ärtyneenä heristellä nyrkkiäänkin. Jalankulkijat jäävät alle jos sattuvat kohdalle.

Ongelman yleisyydestä olkoon esimerkkinä eräs kerta, kun ajoin Helsingin keskustasta kohti Pitäjänmäkeä. Tälle samalle, muutaman kilometrin matkalle, sattui kaksi erittäin vakavaa tilannetta:

Töölössä, Linnankoskenkadun ja Lastenlinnantien risteyksessä oli vanha rouva menossa tien yli. Pysähdyin asianmukaisesti ja annoin hänelle tietä. Samaa ei tehnyt takanani ollut autoilija. Hän tuskastui hidasteluuni, vaihtoi kaistaa ja ohitti pysähdyksissä olleen autoni aggressiivisesti kaahaten. Suojatien kohdalla hän ei vilkaissutkaan ympärilleen. Onneksi mummo oli niin hidas, että ei ollut ehtinyt viereisen kaistan kohdalle matkallaan. Läheltä kuitenkin piti ja säikähdys oli melkoinen.

Pari kilometriä tästä edelleen ajettuani oli Talin keilahallin edessä olevalle suojatielle astumassa kaksi henkilöä. Jälleen kerran hiljensin vauhtia ja annoin heille tietä. Kauhukseni takanani ollut autoilija viis veisasi muuttuneesta liikennetilanteesta. Hän siirtyi vauhdilla viereiselle kaistalle ja ei kun suojatien yli kaahaamaan. Sivuilleen vilkaisematta. Tällä kerralla tietä ylitti ripeästi lenkillä ollut pariskunta, joten mummon hitaudella tästä ei selvittäisi.

Ennakoin tilanteen ja painoin auton äänimerkkiä. Tööttäys säikähdytti jalankulkijoita siinä määrin, että he pysähtyivät nanosekunnin ajaksi. Tämä riitti pelastamaan heidät auton alle jäämiseltä. Kaaharia tämä ei kuitenkaan hidastanut, vaan hän jatkoi aggressiivista etenemistään muista välittämättä.

Kolmas samankaltainen tapahtuma sattui pari viikkoa aikaisemmin Pajamäen tien risteyksessä. Ollaan siis edelleen samalla tienpätkällä ja todistetaan holtitonta liikennekäyttäytymistä. Tällä kerralla istuin taksin kyydissä, kun taksin kuljettaja pysähtyi täysin asianmukaisesti suojatien eteen päästääkseen tielle astuneen henkilön ylittämään tietä. Mitä tapahtui takana ajavan autoilijan päässä? Ei ainakaan mitään hyvää. Holtitonta ylinopeutta ajanutta kuljettajaa ei kiinnostanut muun liikenteen havainnointi ja lopputuloksena hän rysäytti autollaan taksin perään. Jalankulkija selvisi tilanteesta onnekseen vahingoittumattomana, mutta ainekset isompaan onnettomuuteen olivat olemassa.

Suojatiellä pelataan venäläistä rulettia, joka yleistyy koko ajan. Uuden vuoden toiveena esitän kaikille autoilijoille, että ottaisivat malttia ja muiden huomaamista mukaan liikenteeseen. Niitä tarvitaan joka hetki. Tarvitaan myös ymmärrystä siitä, että liikenteessä ei ole oikeuksia, kaikilla on vain velvollisuuksia. Esimerkiksi mielikuva jonkun ”etuajo-oikeudesta” on täysin väärä. Kyse on toisen osapuolen väistämisvelvollisuudesta, eikä toisen oikeudesta ajaa ensin.

Turvallista matkaa uutena vuotena 2017.

***

Teksti on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 1.1.2017.

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): 2017 Uusi Suomi -blogit, Helsinki, Yhteiskunta, Yleinen Avainsana(t): , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.