Joulupukkikapina

Jouluaattona 1946 elettiin Jämsänkoskella, keskisessä Suomessa, jännittäviä aikoja. Lahjojen jako oli nimittäin vakavasti uhattuna, kun peräti kahdeksan joulupukkia oli suljettu putkaan päätään selvittelemään. Vahvaa yhteenkuuluvaisuutta osoittaen kylän muut pukit käynnistivät kapinan, piirittivät poliisiaseman ja vaativat äänekkäästi virkaveljiensä vapauttamista. Pattitilanteeseen löytyi ratkaisu ja aattoiltana lahjoja availtiin normaaliin tapaan innostuksen puna poskilla.

Posket punottivat myös Helsingin kaupunginvaltuustossa, kun Guggenheim-hanketta puitiin yötämyöten. Vastakkain olivat veronmaksajien äänekäs kapina ja museon puolustajien sinnikäs lobbaus. Vuosikausia kestäneeseen jännitysnäytelmään saatiin lopulta ratkaisu. Tällä kertaa lahjat jäivät kuitenkin jakamatta, sillä Guggenheim-säätiö ei saanut kaupungilta hartaasti toivomaansa tonttia rahakasalla kuorrutettuna.

Kansalaisten kapina museohanketta vastaan oli voimakas. Itse asiassa museo ei ollut vastustuksen kohteena, vaan kapina käynnistettiin, koska oltiin tyytymättömiä poliittiseen päätöksentekoon.

Kansalaisten mielestä hanketta vietiin eteenpäin väkisin runnomalla ja tiedonpesuun syyllistyen. Todellista hintaa piiloteltiin vastuuttomasti. Lisäksi investoinnin perusteluista löytyi löysiä kohtia ja epäselviä käänteitä niin paljon, että projektin uskottavuus kärsi kohtalokkaasti.

Hankkeen puolustajat perustelivat kantaansa kulttuuri- ja elinkeinopoliittisilla argumenteilla. He eivät ymmärtäneet, että samaan aikaan kansa puhui luottamuksesta – tai ennemminkin siitä, että päätöksentekoprosessiin ei luoteta. Se oli ratkaisevaa.

Kansan someraivo oli myrskyisää. Äänestyksen jälkeen vaaditiin, että someraivon vaikutuksia pitää analysoida, sillä sen sanottiin haitanneen päätöksentekoa. Ylilyöntejä tapahtui, eikä uhkauksia tai asiatonta palautetta voi tietenkään pitää hyväksyttävänä. Mutta päätöksentekijöiden kannattaa käyttää hetki myös oman toimintansa analysointiin.

Kunnallisessa luottamustoimessa toimittaessa ja verorahojen käytöstä päätettäessä on pidettävä kuntalaisten puolta. Päätösten perusteluiden on oltava läpinäkyviä, eikä tietoa saa muokata tarkoitushakuisesti omalle tavoitteelleen sopivaksi. Ei saa syntyä mielikuvaa minkäänlaisesta suhmuroinnista eikä vähäisestäkään tiedon salaamisesta.

Case Guggenheim oli irvikuva hyvästä hallinnosta. Jatkossa on ponnisteltava, että hyvän hallinnon periaatteita ei uhrata edes houkuttelevan tarjouksen edessä. Hyvä hallinto läpinäkyvine toimintamalleineen on perusedellytys hyville päätöksille. Rakennetaan Helsingille hyvä tulevaisuus, mutta tehdään se reilusti, rehellisesti ja kaupunkilaisten ääntä kuunnellen.

***

Tämä teksti on julkaistu Puoli Kaupunkia -lehdessä 8.12.2016.

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): Helsinki, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Puoli Kaupunkia -kolumnit, Yhteiskunta Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.