Helsingin Bussiliikenne – esimerkki rahaa silppuavasta kuntahimmelistä

Helsingin kaupunginhallitus on suunnitellut tappiollisen Helsingin Bussiliikenne Oy:n (Helb) myymistä. Mikäli myynti toteutuu, realisoituu kaupasta mittavat tappiot kaupunkilaisten hoidettavaksi. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki perusteli yhtiöstä luopumista sanomalla, että kaupungilla on tämän pitkään tulosmurheissa rypeneen yhtiönsä kanssa vain huonoja ratkaisuvaihtoehtoja (HS 13.10.2015).

On käsittämätöntä, ettei Helsingin kaupungin kokoisesta organisaatiosta ole ajoissa löytynyt osaamista varmistamaan yhtiön elinkelpoisuutta. Mitään rakettitiedettä toiminta ei ole: onnistuminen hinnoittelussa, johtamisessa ja riskienhallinnassa olisi riittänyt nollatulokseen. Kaupparekisteritietojen mukaan Helbillä oli 31.12.2014 tilanteessa kuitenkin yli 30 miljoonan euron kumulatiivinen tappio ja taseessa 76 miljoonaa euroa vierasta pääomaa omavaraisuusasteen ollessa vahvasti negatiivinen (-43 %). Tämä umpikuja on tullut maksamaan miljoonia euroja ja lisälasku on siis erääntymässä.Kuva 1 toimiala Kuva 2 Helb

Lue koko artikkeli: Helsingin Bussiliikenne

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): 2015 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Talous ja bisnes Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.