Käärmekeittoa poliitikoille ja hyviä päätöksiä PK-sektorille

Yritysten maksamasta yhteisöveron korkeasta tasosta on keskusteltu pitkään ja erityisesti suuryritysten kilpailukyvyn on väitetty kärsivän verotuksen vuoksi. Huoli on ilmeisesti kuitenkin aiheeton: Hesarin selvitysten mukaan suuryritykset käytännössä välttyvät yhteisöverolta, sillä toteutuneet yhteisöveroasteet ovat luokkaa 0 % – 2,8 %! Kilpailukykypulmia on siis etsittävä jostain muualta.

Mikroyrittäjänä tiedän, että yrityksen kassaan tulevasta rahasta automaattisesti lähes puolet menee valtiolle: ensin arvonlisävero ja sen jälkeen neljännes voitosta. Lisäksi tietysti maksetaan kaikki palkkaennakot ja sotumaksut. Puhumattakaan yrittäjien superkalliista eläkevakuuttamisesta. Alvin vähennysoikeuskin on semantiikkaa aloilla, joissa liiketoiminta perustuu immateriaaliseen palvelutuotantoon.

Pienet yritykset eivät väistele veronmaksua, vaan kantavat kortensa kekoon vastuullisesti ja vielä investoivatkin Suomeen. Mikroyrittäjät ja PK-sektori ovat ylivoimaisesti tärkein työllistäjä ja verotulojen kerryttäjä Suomessa. Kannattaisiko veropäätöksiä ja muita rakenteellisia innovaatioita miettiä joskus ihan oikeasti näiden toimijoiden näkökulmasta hyvien veljien vastustuksesta huolimatta?

Yhteisöveroa kannattaa ehdottomasti alentaa, mutta ei sen vuoksi, että suuryritykset sitä tarvitsevat. Vaan sen vuoksi, että alhaisemman verokannan myötä PK-sektorille tulee ihan aidosti lisää kilpailukykyä ja mahdollisuuksia investoida kasvuun. Yrittämiseen houkuttelevan verotason rahoitus on helppo juttu: Varmistetaan lainsäädännöllä, että suuryritykset ja muut veropakolaiset maksavat vähintään saman verran veroa kun pienemmilläkin resursseilla toimivat. Jos saamme nykyisen 0 – 2,8 %:n tason nostetuksi edes muutamia prosenttiyksiköitä korkeammalle, niin siitä syntyvällä verokertymällä voidaan rahoittaa PK-sektorin ja paikallisesti vastuullista liiketoimintaa harjoittavien yritysten veroalennuksia tuntuvasti. Huomionarvoista on, että tässäkään tilanteessa suuryritykset eivät olisi vielä lähelläkään nykyistä 24,5 %:n veroastetta.

Toinen mahdollinen rahoituslähde on säätää laki, jonka mukaan konserniavustuksia voi tehdä vain tulos verojen jälkeen – tilanteessa. Eli kukin yritys maksaa ensin verot omasta voitostaan ja sen jälkeen jääviä verotettuja varoja voi käyttää konserniavustusten muodossa.

Poliitikot ovat paljon vartijoina, kun tekevät päätöksiä milloin euroasioista, milloin veroprosenteista. Talouden noususuhdanteen aikana yritykset loivat tulevaisuutta ja poliitikot peesasivat. Poliittisten päätösten merkitys oli markkinavoimien toimia vähäisempi. Nyt on tilanne toinen: markkinavoimat ovat menettäneet puheenjohtajanuijan ja olemme riippuvaisia poliittisesta päätöksenteosta. Ongelma on siinä, että poliitikot perustelevat päätöksiään yhteiskunnallisin sanakääntein, kun taas yritykset (mukaan lukien pankit) tekevät vain ja ainoastaan bisnespäätöksiä.

Esimerkiksi 10.9. TEM:n ja UM:n järjestämässä Team Finland – PK-yrittäjien kansainvälistymispäivässä Nordean edustaja sanoi seuraavaa: ”Yritysrahoitus on aina liiketoimintaa.” Niinhän se luonnollisestikin on, mutta se olisi hyvä ottaa myös todesta, kun päätetään yrityksiä ja kansalaisia koskettavista isoista taloudellisista reunaehdoista. Bisnespäätöksiin on vaikutettava lainsäädännöllä. Poliitikoille pitäisi tarjoilla aimo annos käärmekeittoa, jotta he pärjäävät samassa pelipöydässä suuryritysten ja pankkien kanssa. Näissä pöydissä ratkaistaan Suomen tulevaisuus.

***

Blogi on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 14.9.2012.

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): 2012 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Talous ja bisnes Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.