Ulkoistamisen hyötylaskelmissa on virhe ja alkuperäinen tarkoitus on vesittynyt

Ulkoistusratkaisut alkoivat yleistyä todenteolla reilu vuosikymmen sitten. Teknologisen kehityksen myötä yrityksissä herättiin siihen, että lukuisien tietojärjestelmien hallinta koettiin hankalaksi. Pian saatiinkin loistoidea siirtää kokonaisvastuu systeemeistä oman talon ulkopuolelle. Ulkoistusmarkkina oli syntynyt. Hyödyt näyttivät houkuttelevilta, mutta totuus on karulla tavalla toinen.

Ensi alkuun tuntui ihan hyvältä ajatukselta irrottaa omasta ohjauksesta kokonaisuuksia, joihin toisilla toimijoilla oli annettavissa lisäarvoa. IT-puolella sille lienee edelleenkin perusteita, mutta kehitys kiinteistönhuollon, taloushallinnon ja siivoustöiden ulkoistusten kautta nykytilanteeseen, jossa lähes kaikki työ on ositettu ja annettu eri toimijoiden tehtäväksi, on tuhoisaa.

Alkuperäisen idean mukaan ulkoistuksella saadaan yrityksen käyttöön huippuosaamista, jota ei ole omassa organisaatiossa. Tämä olikin aikanaan hyvä lähtökohta. Yhtä hyvä tavoite oli se, että poikkeustilanteissa voidaan vuokrata lisätyövoimaa tasoittamaan ruuhkahuippuja. Varsin pian perusteluiden joukkoon lisättiin taloudelliset hyödyt ja se, että johtamistyö helpottuu. Liikkeenluovutusten, palvelukeskusten toteuttamisen ja vuokrahenkilöstöratkaisujen perusteluina käytettiin myös sitä, että tämän kehityksen myötä syntyy osaamiskeskittymiä, joissa esimerkiksi kirjanpitäjien on mukava toinen toistaan sparraten kehittyä omassa ammatissaan ja luoda lisäarvoa asiakkailleen. Uskottiin, että tämä uusi tapa toimia luo ammatillisia urapolkuja ja aikaisempaa arvostetumman tavan tehdä töitä. Kirjanpitäjällekin luvattiin arvostusta ison ammattilaisjoukon osana – näkymätön puurtaminen talousosaston jatkeena tulisi olemaan historiaa.

Toisin kuitenkin kävi. Urapoluista ei puhu enää kukaan. Eikä lisäarvostakaan juuri intoilla. Nyt vannotaan valtavien säästöjen nimeen ja palvelutuotannossa juostaan entistä lujempaa. Johtamistyön helpottuminenkaan ei ole vähentänyt johtajien määrää tai alentanut heidän palkkojaan.

Töiden osaoptimointi ja vastuun siirtäminen oman talon ulkopuolelle on kokonaiskalkyylissä johtanut siihen, että jokaisen työvaiheen teettämisestä on saatava myös voittoa, pelkkä kulujen kattaminen ei riitä. Ulkoistuksesta on tullut bisnesmalli, jossa jokaiseen työvaiheeseen on syntynyt voitontekemispakko. Tällä nykymallilla samassa arvoketjussa voittoa tavoitellaan siivoustyöstä, puhelinvaihteen hoitamisesta, vartioinnista, sihteeripalveluista ja myös siitä varsinaisesta ”ydintoiminnasta”. Sinänsä ei ole väärin, että siivousyhtiö tavoittelee toiminnassaan voittoa, mutta onko se kestävä malli palvelun tilaajan näkökulmasta?

Aikaisemmin esimerkiksi Finnairilla riitti, että voittoa tuli viivan alle, kun kaikki toiminta laskettiin yhteen. Samasta sammosta on nyt ammentamassa lukuisa joukko yrityksiä, joilla kaikilla on omat voittotavoitteet, sijoittajapaineet ja strategiat. On vaikea uskoa, että osaoptimointi olisi kustannustehokasta ja kilpailukykyä lisäävää. Lopputuloksena on joko korkeampi hinta asiakkaille tai työt muille ulkoistaneen yhtiön voiton pieneneminen. Tuloksena ovat myös työelämän huonontuminen ja jopa kansantaloudelliset menetykset.

Ulkoistuksia miettivien yritysten kannattaisi pohtia kertaluonteisten kustannuslaskelmien lisäksi myös seuraavia teemoja: osaamispääoman häviäminen, päätöksenteon monimutkaistuminen, vastuun pirstaloituminen ja toiminnan kehittämisen esteet. Edellä mainitut asiat ovat ulkoistuksen lopputulemia, joiden hoitamisella on hintansa, mutta joista ei juuri puhuta.

***

Blogi on julkaistu Uusi Suomi Puheenvuoro -palstalla 30.302012.

Tietoja Minna Isoaho

Minna Isoaho strategiakonsultti ja johtamisen sparraaja.
Kategoria(t): 2012 Uusi Suomi -blogit, Johtaminen ja päätöksenteko, Politiikka, Talous ja bisnes Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.